Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät 11.5.1995 kolmella eri kauppakirjalla kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet ja keskeneräisen tilauskannan Euronio Oy:lle (myöh. PR-Teollisuus Oy). Väliaikaisilla pesänhoitajilla ei konkurssisäännön mukaan ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta. Väliaikaiset pesän eivät esittäneet kaupanteon yhteydessä myöskään valtakirjaa että heillä on oikeus myydä toisen pantattua omaisuutta. . He salasivat kaupanteon yhteydessä 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja tilauskanta ilmoitettiin 26 miljoonaksi markaksi. Todellisuudessa keskeneräinen tilauskanta oli 15 miljoonaa markkaa ja tuotto 5000 markkaa ilmoitetun 6,5 miljoonan markan sijaan. Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei ole ollut paikalla, kun kiinteistön kaupat on tehty. Asiasta on toisen kauppakirjan allekirjoittajan Heino Virran kirjallinen todistus. Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo ei ole ollut Oulussa kauppakirjojen allekirjoitustilaisuudessa. Asiasta on Arto Ranta-Ylitalon KRP:lle antama kirjallinen todistus.
Katso konkurssiasiamiehen lausunto:
"Hyvä pesänhoitotapa konkurssipesän realisoinnissa"
http://www.konkurssiasiamies.fi/2265.htm
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämiseksi taikka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.
Kauppasopimukset on allekirjoitettu Oulussa asianajaja Hannu Maskosen toimistossa. Kauppakirjojen allekirjoittajana ovat olleet Euronio Oy:n puolesta Heino Virta ja Jouni Remes. Heino Virta todistaa, että kaupanvahvistajaksi merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari ei ole ollut paikalla Oulussa, kun kiinteistöjen kauppakirjat on allekirjoitettu. Virta ei ole koskaan edes nähnyt Sulo Heiskaria.
Kaupanvahvistajaksi on tietoisesti valittu tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kuitenkaan ole ollut paikalla, kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo ei ole ollut paikalla, kun kauppasopimuksen on allekirjoitettu ja kaupat on vahvistettu. Katso kaupanvahvistajan kutsuman todistajan Arto Ranta-Ylitalon todistus. Hän ei ole ollut Oulussa kauppakirjojen allekirjoitustilaisuudessa.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja tilauskanta ilmoitettiin 26 miljoonaksi markaksi. Todellisuudessa keskeneräinen tilauskanta oli 15 miljoonaa markkaa ja tuotto 5000 markkaa ilmoitetun 6,5 miljoonaan sijaan.Kuvassa yksi sivu pantatuista kiinnityksistä, jotka salattiin kaupanteon yhteydessä.Kuvassa yksi sivu pantatuista kiinnityksistä.
Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistön kauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen.
Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto
Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.
Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksi todistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.
Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömäin todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät 11.5.1995 kolmella eri kauppakirjalla kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet ja keskeneräisen tilauskannan Euronio Oy:lle (myöh. PR-Teollisuus Oy). Väliaikaisilla pesänhoitajilla ei konkurssisäännön mukaan ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta. Väliaikaiset pesän eivät esittäneet kaupanteon yhteydessä myöskään valtakirjaa että heillä on oikeus myydä toisen omaisuutta.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja tilauskanta ilmoitettiin 26 miljoonaksi markaksi. Todellisuudessa keskeneräinen tilauskanta oli 15 miljoonaa markkaa ja tuotto 5000 markkaa ilmoitetun 6,5 miljoonaan sijaan.
Kauppasopimukset on allekirjoitettu Oulussa asianajaja Hannu Maskosen toimistossa. Kauppakirjojen allekirjoittajana ovat olleet Euronio Oy:n puolesta Heino Virta ja Jouni Remes.
Asian voi todistaa Maskosen toimistossa työskennellyt Minna Hanhisuvanto. Kaupanvahvistajaksi on tietoisesti valittu tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kuitenkaan ole ollut paikalla, kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo ei ole ollut paikalla, kun kauppasopimuksen on allekirjoitettu ja kaupat on vahvistettu.
Kauppasopimuksiin liittyi 1 530 000 markan takaus, jossa takaajina olivat Markku Koski, Heino Virta, Jouni Remes, Kari Konu ja Erkki Aho.
Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaiset pesänhoitajat Hannu Maskonen ja Antti Latola esittivät Ylivieskan käräjäoikeudelle 26.6.1995 väärän pesänluettelon, mikä vannottiin oikeaksi. Menettely oli todella törkeää toimintaa.
Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.
Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista.
Kauppakaari 31.12.1734/3 9 §
Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niin kuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niin kuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.
Myös laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää tiettyjä ehtoja kaupan tekemiselle eli kauppaehtojen kohtuuttomuudelle.
30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.
33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.
37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Kantelu koskee muun muassa näitä päätöksiä
Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html
Kantelun toisessa osassa käsittelen syyttäjän esteellisyyttä, mikä koskee myös kantelun 1. osaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti