Olen
perehtynyt Suomen historiaan ja viranomaisten toimintaan
perusteellisesti.
Erkki
Aho - suomalainen oikeustaistelija
Olen
pitänyt oikeustaistelustani päiväkirjaa
Olen
kirjoittanut oikeustaistelustaani kirjan Olet Maamme Armahin
Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X
Olet
Maamme Armahin Suomenmaa on Kalajoen kaupunginvaltuuston ylivoimaisen
ääniharavan ja PR-Teollisuus Oy:n entisen toimitusjohtajan Erkki
Ahon ensimmäinen kirja. Tämä kirja kertoo millainen on
oikeusvaltio Suomi vuonna 2002. Virkamiesterrorismi rehottaa,
hyvä-veli-järjestelmä kukoistaa ja kollegiaalinen eli
virkaveljellinen suojelujärjestelmä. estää ennen kaikkea
virkamiesrikollisuuden paljastumisen. Asianajajat toimivat villisti
ja vapaasti käytännössä ilman valvontaa. "Oikeus- ja
asianajajamafiasta" on muodostunut äärettömän suuri
uhkatekijä koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Laillisuusvalvonta on
kansan pettämistä verovaroilla ja virkavastuulla. Vain muutama
promille kanteluista johtaa huomautukseen, vastaisen varalle.
Perustuslain mukaan kansanedustajien pitää noudattaa toimessaan
lakia, oikeutta ja totuutta, mutta he tietoisina asioiden
todellisesta tilasta sallivat vuodesta toiseen laillisuusvalvojien
jatkavan laittomuuksiaan kansalaisia ja äänestäjiä kohtaan.
Olen
tehnyt oikeustaistelustani videot
Poliisi
ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos tekee mielestäni
tahallisesti vääriä päätöksiä, laillisuusvalvonta ei näe
asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Minä
haastoin Suomen valtion oikeuteen. Ylivieskan käräjäoikeuden
tuomari Jyrki Jylhä ei ottanut asiaa käsiteltäväksi.
Käräjätuomari Jyrki Jylhä oli esteellinen käsittelemään
asioita, koska oli jo aikaisemmin käsitellyt asioitani.
Käräjätuomari
Jyrki Jylhän esteellisyys
Lähetin
Ylivieskan käräjäoikeuteen tarkan selvityksen ja todistusaineston
asiassa sekä vahingonkorvauslaskelman.
Tässä
selvitys ja todistusaineiston selostus
Vahingonkorvauslaskelma
ajalta 11.5.1995 – 30.6.2017
- osakepääoma 100 857 euroa
- toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
- omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
- tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
- henkiset kärsimykset 2 140 000 euroa
- tilauskanta 165 911 euroa
- kotimaan myynti 26 053 406 euroa
- Japanin myynti 1 443 430 euroa
- Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
- ikkunakauppa 17 551 182 euroa
- Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
- Saksan hirsi 10 460 000 euroa
- Venäjän puu 11 460 569 euroa
- rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000 euroayhteensä 153 828 383 euroaVaadin, että Suomen valtio korvaa minulle aiheuttamansa taloudelliset vahingot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset. Summa kasvaa 7 % vuodessa ja kasvaa korkoa korolle.
Käräjätuomari
Jyrki Jylhä kieltäytyi palauttamasta minulle käräjäoikeuteen
lähettämääni todistusaineistoa. Hän ilmoitti, että saan
todistusaineiston takaisin vain maksua vastaan. Minä pyysin
käräjäoikeuteen lähettämäni todistusaineiston. Käräjätuomari
Jyrki Jylhä palautti vain osan aineistosta ja lasku oli 261 euroa.
Tein korkeimmalle oikeudelle tuomionpurkuhakemuksen, mutta korkein oikeus teki päätöksen, että ei ota käsiteltäväkseen asiaa, koska minulla ei ole lain edellyttämää juridista pätevyyttä purkuhakemuksen tekemiseen.
Minä
pyysin asianajaja Sari Krookin Kalajoelta tekemään
tuomionpurkuhakemuksen. Hän teki sellaisen hakemuksen minkä
perusteella korkein oikeus ei varmasti pysty purkamaan päätöksiä.
Hän lähetti purkuhakemuksen korkeimpaan oikeuteen ilman minun
hyväksymistäni.
Keskeiset purkuperusteet olisiva olleet nämä asiat ja näiden todistusaineisto
- syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys, syyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen toimimaan syyttäjänä, koska on ollut kaupanvahvistajana ao.kaupoissa, jossa kauppakirjan allekirjoittaja todistaa, ettei Heiskari ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu
- Törkeä petos Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välisissä kaupoissa, jossa myyjä salasi 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoitti keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Lisäksi myyjä käytti saattohoitajaa eli Jouni Remestä oli mukana kaupan valmisteluissa. Remes oli tehnyt muiden osakkaiden tietämättä sopimuksen Kera Oy:n kanssa ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana yrityksen rahoituksessa.
- Törkeä prosessipetos konkurssiasiassa. Kaupat purettiin ja yritys haettiin väärillä tiedoilla konkurssiin. Lisäksi varatuomari Paavo M. Petäjä antoi väärän lausuman konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelle PR-Teollisuus Oy:n puolesta ilman asianomaisten valtakirjoja ja toimeksiantoja.
- Asianajaja Asko Keränen pyysi ja sai avoimet valtakirjat konkurssiasiassa valituksen tekemiseksi, koska konkurssi oli laiton. Asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä.
PR-talojen
konkurssivyyhti todistusaineistoineen 1
PR-talojen
konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
PR-talojen
konnkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
Tein vielä Kalajoen poliisille rikosilmoituksen asiasta. Kävin 2 tuntia hänen kanssaan asioita todistusaineistoineen läpi. Poliisi laittoi tiedot esimiehelleen poliisi Ilkka Piispaselle ratkaistavaksi. Hän teki tutkimattajättämispäätöksen. Minä uuden rikosilmoituksen Kalajoen poliisi Hannu Vainonpäälle. Tein myös toisessa asiassa rikostutkintapyynnön Kalajoen poliisille Hannu Vainonpäälle.
Asia
on seuraava: Yritys on käyttänyt ulkomaista työvoimaa törkeästi
hyväksi.
Työsopimuksessa
on sovittu, että noudatetaan työehtosopimusta. Työn
vaativuusluokittelu on alunalkaen tehty väärin. Työ on ollut
erittäin raskasta, ei siis 1 tai 2 vaativuusluokan työtä.
Työsuojelumääräysten
mukaan nainen saa nostaa 15 kg ja nyt nämä ovat joutuneet nostamaan
25 kg:n säkkejä.
Lisäksi
palkankorotukset on tehty vastoin työehtosopimusta. Lisäksi heillä
on teettey ylitöitä hirvittävät määrät. Tunteja on ollut jopa
yli 300 tuntia kuukaudessa. Lisäksi palkat on maksettu väärin ja
ylityöt on laskettu väärin ja viivästyskorot on
laskematta.Ylityöt olisi pitänyt tutkia, sillä Venäjälle on
mennyt viikossa 6-9 rekkalastia perunoita. Yhteen rekkalastiin menee
30 000 kiloa perunoita ja se on 1200 säkkiä 25 kilon säkeissä.
Nostotyöt ovat järkyttävän suuria määriä ja vuoren varmasti
terveydellisesti vaarallisia, kun nostaa viikon aikana 270 000 kg 25
klon säkeissä. Lisäksi kotimaahan on mennyt 1-4 rekkalastia
perunoita. Tämä tekee pahimmillaan 120 000 kiloa 25 kilon säkeissä
nostoa eli yhteensä 390 000 kiloa 25 kg säkeissä
Poliisin
tutkimuksen mukaan ylitöitä oli jätetty maksamatta vuodesta 2007
alkaen toiselle henkilölle 21 685,95 euroa ja toiselle 17 710,87
euroa. Laskelmat oli kuitenkin tehty väärin koska vaativuusluokitus
oli tehty väärin ja palkakorotukset oli tehtu TES:n vastaisesti.
Poliisi
Hannu Vainionpään mukaan ei ole syytä epäillä rikosta.
Koska
poliisi ei muuten tutki, niin päätin tehdä rikosilmoituksen
itsestäni. Minulla on Kalajoki-näyttely, jonka verotusarvoksi
verottaja on hyväksynyt 31 400 euroa. Minä olen kuitenkin
ulosotossa, mutta ulosottomies ei suostu ulosmittaamaan näyttelyäni,
vaikka minä olen sen hänelle ilmoittanut. Minun oikeustajuni mukaan
olen syylllistynyt velallisen epärehellisyyteen, koska minulla on
merkittävä omaisuus, vaikka olen ulosottovelallinen.
Kalajoki-näyttely
Etappi-Kirppiksellä
Kalajoki-näyttelyn
synty
Poliisi
Hannu Vainonpää teki tutkimattajättämispäätöksen. Minä
haastoin poliisin näistä kahdesta asiakokonaisuuden
tutkimattajättämisestä Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen.
Ylivieska-Raahen
käräjäoikeus
Virastotalo
Valtakatu
4
84100
Ylivieska
Ylivieskan
käräjäoikeudelle
Haaste
käräjäoikeuteen
Vastaaja
Rikosylikonstaapeli
Hannu Vainonpää Kalajoen poliisi
Rikosylikonstaapeli
Hannu Vainonpää on toiminut esitutkintalain vastaisesti asiassa
5770/S/548/17. Hän on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa –
rikoslain 40 luku 9§ tai 10 §, häntä on myös syytä epäillä
virka-aseman väärinkäyttämisestä 7 § tai 8 §.
Erkki
Aho on pyytänyt tutkimaan onko hän itse syyllistynyt velallisen
epärehellisyyteen (RL 39 luku 1 §), kun on jättänyt ilmoittamatta
ulosotossa omaisuuttaan tai oikeammin on ilmoittanut asian
ulosottomiehelle, mutta ulosottomies ei ole reagoinut asiaan eikä
myöskään siihen, että Erkki Aho vastustanut koko ajan ulosottoa,
koska ulosotto on saatu aikaan rikosten avulla. Rikosylikonstaapeli
Hannu Vainionpää on kieltäytynyt antamasta virka-apua Erkki Aholle
jotta Erkki Aho ja poliisi olisi saanut todistusaineiston
rikostutkintaa varten.
Tässä
selvitys ja todistusaineiston selostus
Rikosylikonstaapeli
Hannu Vainionpää on suojellut rikollisia ja peitellyt rikoksia (RL
15 luku 10 § ja 11 §).
Lisäksi
rikosylikonstaapeli Hannu Vainonpää on toiminut esteellisenä,
koska on toiminut perustuslain ( 21 §) vastaisesti ja myös
laiminlyönyt virkavelvollisuutensa Erkki Aho hoitamassa asiassa
5770/R/0013205/14, jossa hän toimi tutkinnanjohtajana ja jossa
valtakunnansyyttäjävirasto määräsi poliisirikosten tutkijaksi
Lapinsyyttäjäviraston syyttäjän Maija Aarron. Kysymyksessä oli
kiistaton syrjintärikos, koska työnanajaja oli jättänyt
maksamatta ylityöt maksamatta vuodesta 2007 alkaen. Jne...........
-----------
Vaadin
asioissa rikostutkinta-aineiston tarkkaa läpikäymistä ja myös
virka-apupyyntöäni koskevan aineiston läpikäymistä
oikeudenistunnossa. Vaadin asianomaiselle eli rikosylikonstaapeli
Hannu Vainionpäälle Suomen lain mukaista rangaistusta.
Rikosylikomisario
Hannu Vainonpään päätös 16.01.2017 5770/S/548/17
Rikosylikomisario
Hannu Vainonpään päätös 5770/R/0013205/14
Kantaja
Erkki
Aho
Lankilantie
25 B 5
85100
Kalajoki
puh.
044-3025948
email:
e.ahoky@kotinet.com
Kalajoella
23.01.2017
Erkki
Aho
Liitteet
Rikosylikomisario
Hannu Vainionpään päätös 5770/S/548/17
-
Rikostutkintapyyntö
-
Virka-apypyyntö
-
Todistus siitä, että Erkki Aho on ulosottovelallinen
-
Todistus siitä, että Erkki Aholla on Kalajoki-näyttely, jonka
verotusarvoksi verottaja on hyväksynyt 31400 euroa.
-
Esitutkintalain 2 §
-
Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän
kauppasopimus ja kaupanvahvistus
-
todistus väliaikaisista pesänhoitajista
-
todistus pantatuista kiinnityksistä
-
rikoslaki törkeä petos
-
asiamiehillä tulee olla valtakirjat
-maakaari
– kauppakirjan muoto
-
kaupanvahvistus – tuleva syyttäjä kaupanvahvistajana
-
kauppakirjan allekirjoittajan todistus siitä että ei ole nähnyt
kaupanvahvistajaa
-
kaupanvahistajan kutsuman todistajan todistus siitä että ei ollut -
paikalla kun kaupat vahvistetaan
-
asiamiehellä tulee olla valtakirja
-
laki syyttäjän esteellisyydestä – kaupanvahvistaja oli
syyttäjänä
takauksia
oli maksettu 1.641.444,45 mk
-
konkurssi on haettu väärillä tiedoilla
-
kaupat oli purettu ja kaupan purki on peruttamaton, kaupan purun
yhteydessä takaukset ovat rauenneet
-
varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle
väärän lausuman ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Hän
tunnustaa asian Oulun KRP:lle.
-
Asianajaja Asko Keränen pyysi valtakirjat jotta hän voi valittaa
väärästä konkurssipäätöksest
-
Asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän
jätti valituksen tekemättä
- Näyttelykansio, sisältää kuvat ja selostukset Kalajoki-näyttelystä, jonka verotusarvoksi verottaja on hyväksynyt 31 400 euroa.
Ylivieska-Raahen
käräjäoikeudessa asiaa käsitteli käräjätuomari Timo Tammiketo,
joka oli esteellinen käsittelemään asiaa, koska oli jo aikaisemmin
käsitellyt samoja asioita.
Käräjätuomari
Timo Tammikedon tahallinen väärä päätös?
Vastaus
turvaamistoimiasiassa
Tuomarin
esteellisyydestä
Suomessa riippumattomat tuomioistuimet käyttävät perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa.
Tuomioistuinten riipumattomuus luo edelltykset perustuslain 21 §:n oikeudenmukaisen oikeudenkäynnille. Tuomistuimen puolueettomuus kuuluu oikeudenkäynnin perusedellytyksiin.
Lakivaliokunnan mietintö 6/2001 vp ja HE 78/2000 käsittelee tuomarin esteellisyyttä.
Esteellisyysperusteista säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:ssä. Laki on vuodelta 1734. Tuomarin esteellisyyttä voidaan tulkita myös oikeudenkäymiskaaren ohella Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen perusteella. Myös Korkein oikeus on antanut useita ennakkoratkaisuja tuomarin esteellisyydestä.
Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n mukaan tuomari on esteellinen muun muassa seuraavissa tilanteissa:
- jos tuomari on asianosaisen vastapuoli tai julkinen vihamies,
- jos tuomarilla tai hänen lähisukulaisellaan on asiassa osa,
- jos tuomarilla tai hänen lähisukulaisillaan on asiasta erinomaista hyötyä tai vahinkoa odotettavana,
- jos tuomari toisessa oikeudessa on ollu samassa asiassa tuomarina tai
- jos tuomari jonkin oikeuden käskyläisenä on pättänyt jotakin siihen asiaan kuuluvaa.
Käräjätuomari
Timo Tammiketo teki seuraavan päätöksen näissä kahdessa asiassa,
huom. toista asiaa hän ei huomioinut ollenkaan eli ulkomaisten
työntekijöiden törkeää hyväksikäyttöä.
Valitin
asiasta Rovaniemen hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus vahvisti
Raahen käräjäoikeuden päätöksen. Hovioikeudessa esteellisenä
tuomarina toimi Tapio Kamppinen. Hän on käsittellyt asioita jo
aikaisemmin Ylivieskan käräjäoikeudessa sekä on pyynnöstäni
antanut minulle Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n
konkurssipesän välisessä kaupassa salautut pantatut
kiinnitykset,joita oli 48 miljoonan markan verran. Hovioikeuden
tuomari Tapio Kamppinen on itse allekirjoittanut nuo asiakirjat ja
siten varmasti ollut tietoinen tästä törkeästä petoksesta ko.
kaupassa.
Varmistin
Rovanimen hovioikeudesta, että Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on
toimittanut tämän todistusaineiston Rovanimen hovioikeuteen.
On
otettava huomioon se, että hovioikeuden tuomari Tapio Kamppinen on
ollut esteellinen asiassa, koska hän on ollut tietoinen Alavieskan
Puurakenne Oy:n konkurssipesän törkeästä petoksesta. Olen itse
hakenut Ylivieskan käräjäoikeudesta todistusaineistot 48 miljoonan
markan pantatuista kiinnityksista, jotka meiltä salattiin kaupauteon
yhteyssä. Todistusaineiston minulle luovutti silloinen käräjätuomari
Tapio Kamppinen, kuten todistusaineisto todistaa liitteenä.
Lisäksi
hovioikeudenneuvos Tapio Kamppinen on käsittelyt asiaa aikaisemmin
kuten oikeustoimi- ja poliisi blogini osoittaa
Markku
Kosken kunnia on 480 euron arvoinen
kantelu
oikeuskanslerille
Rovaniemen
hovioikeus vahvisti saaneensa aineiston.
From:
Erkki Aho
Sent:
Tuesday, June 27, 2017 3:26 AM
To:
heikki.sneck@oikeus.fi ; VKSV Tutkinta
Cc:
seppo.kolehmainen@poliisi.fi
Subject:
Fw: aiheeton lasku rikostutkintaan
Käräjätuomari Heikki Scneck
Ylivieskan
käräjäoikeudella on nyt varmasti tiedossa ja todistusaineistot
asiasta, että
- syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä syyttäjistä annetun lain mukaan, koska hänet merkitty kaupanvahvistajaksi Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välissä kaupoissa, joissa hän toiminut syyttäjänä.
- Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n väliset kauppasopimukset sisältävät törkeän petoksen, koska 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset salattiin kaupanteossa ja keskeneräinen tilauskanta ilmoitettiin 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli.
- PR-Teollisuus Oy:n konkurssipäätös perustuu prosessipetokseen, koska kaupat oli purettu ja konkurssipäätös oli haettu väärillä tiedoilla.
- Entinen asianajaja , nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän on jättänyt konkurssisasiassa valituksen tekemättä eli hän on käyttänyt luottamusmiesasemaansa törkeästi väärin.
- Minun oikeustajuni mukaan Ylivieskan käräjäoikeuden on korjattava omat virheensä ja pyydettävä korkeimmalta oikeudelta ulosottojeni keskeytystä ja tuomioiden purkua. Kun konkurssipäätös puretaan niin samalla purkautuvat kaikki minua ja yritystoimintaa koskevat päätökset.
- Vaimoni oli maksanut liitteenä olevan Ylivieskan käräjäoikeuden lasku. Lasku perustuu osittain väärän aineiston kopioimiseen ja osittain oikean aineiston kopioimatta jättämiseen. Muun muassa tämä todistusaineisto oli jätetty kopioimattaLIITE 67
Seuraavan
vuorossa oli varatuomari Mikko Kovalaisen
kunnianloukkausoikeudenkäynti. Tutkinnanjohtajana oli jälleen
poliisi Raimo Ollila, joka ei ottanut todistusaineistoa vastaan.
Syyttäjänä oli Esa Mustonen, joka antoi asiassa väärän lausuman
Rovaniemen hovioikeudelle.Lisäksi hän ei huomioinut
todistusaineistoa, jotka lähetin hänelle sähköpostitse, koska
tutkinnanjohtaja poliisi Raimo Ollila ei
ottanut todistusaineistoa vastaan. Oikeudenkäynnissä käräjätuomari
Jyrki Määttä ei antanut minun, Erkki Ahon, kuulustella vastapuolen
todistaa Kalervo Savolaista, mikä on EU:n ihmisoikeussopimuksen
vastainen teko.Käräjätuomari Jyrki Määttä ja varatuomari Mikko
Kovalainen antoivat väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle.
Alpo Ylitalo, Olli Puolitaipaleen ja Pentti Heikkisen
todistajalausunnot asiassa. Asia voidaan todistaa käräjäoikeuden
kuulustelunauhoilla. Todistajalausunnot ja tuomio 10/1034 6.9.201 R
10/506 todistusaineistona
Syyttäjän
esteellisyttä koskevat asiat:
Syyttäjistä
annetun lain perusteella syyttäjä Sulo Heiskari on ollut
esteellinen.
konkurssiasiat
K 96/531, PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne )
Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236 International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003 Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R 98/71 Asia: velallisen vilpillisyys
ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90 Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
ratkaisu 26.8.1998/1
ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361 ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506 asianomistajana Tapio Lahola
Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506, asianomistaja Mikko Kovalainen
Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537 asianomistaja Markku Koski
Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
S 95/1488 Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä
Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina Rantinsalo
hallintosihteeri

Kalajoella 27.06.2017
Erkki
Aho
From:
Sneck Heikki (KO)
Sent:
Monday, June 26, 2017 2:34 PM
To:
e.ahoky@kotinet.com
Subject:
VS: aiheeton lasku rikostutkintaan
Olette pyytäneet aiheettomaksi katsomanne laskun poistamista. Teidän tulee tarkemmin yksilöidä, mitä käräjäoikeuden mahdollisesti lähettämää oikeudenkäyntimaksua/kopiomaksua kokevaa laskua pyyntönne koskee (laskun päivämäärä, diaarinumero).
Laskun yksilöintitiedot tulee toimittaa käräjäoikeuteen 6.7.2017 mennessä.
Heikki Sneck
osaston johtaja, käräjätuomari
Lähettäjä: niina.halmetoja@oikeus.fi [mailto:niina.halmetoja@oikeus.fi]
Lähetetty: 26. kesäkuuta 2017 8:53
Vastaanottaja: Sneck Heikki (KO)
Aihe: Vl: aiheeton lasku rikostutkintaan
----- Välittänyt: Niina Halmetoja/Ylivieska-Raahe/KO/OIK/O_M ajankohta 26.06.2017 08:52 -----
Vastaanottaja:
Kopio:
Aihe: aiheeton lasku rikostutkintaan
Pyydän Ylivieska-Raahen käräjäoikeutta poistamaan laskun aiheettomana. Katso, että lasku on aiheeton siksi, että Ylivieskan käräjäoikeus on toiminut lainvastaistesti. Ylivieskan käräjäoikeus ei ole antanut minulle oikeudenmukaista oikeudenkäynti 20 vuoteen. Kaikki on alkanut Ylivieskan käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Niemisen virheellisestä menettelystä, koska hän on jättänyt tarkistamatta valtakirjat varatuomari Paavo M. Petäjältä. Paavo M. Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole valtakirjaa asiassa. Lisäksi syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut koko ajan esteellisenä syyttäjänä eli kaikki tuomioni ovat syntyneet rikosten avulla. Poliisi on jättänyt kaikki asiat tutkimatta. Asia on käsiteltävä oikeudessa jos laskua ei poisteta.
Tässä on todistusaineistot asiassa, katso ja tulosta
http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html
http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti_24.html
Kalajoella 26.06.2017
Erkki Aho
www.erkkiaho.com
Käräjätumari
Heikki Sneck teki esteellisenä tuomarina päätöksen laskun
oikeellisuudesta 261 euroa. Lasku oli jo maksettu. Aineisto ei
kuitenkaan ollut tilaukseni mukainen ja väärällä
todistusaineistolla johdatettiin Rovanimen hovioikeutta tekemään
väärä päätös.
Tuomareiden
päätöksenteosta kertoo siviilioikeuden professori Erkki Aurejärvi
seuraavaa
https://www.youtube.com/watch?v=hKTQAYzH2VQ&feature=share
https://www.youtube.com/watch?v=hKTQAYzH2VQ&feature=share
Käräjätuomari Heikki
Sneckin voin kertoa seuraavaa
Muita
kokemuksiani käräjätuomari Heikki Sneckin toiminnasta
Kuulemisasia
Järkyttävä
oikeudenkäyntivirhe asiassa
11/2943http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2011/05/jarkyttava-oikeudenkayntivirhe-asiassa.html
Tyytymättömyyden
ilmaisu
Onko
käräjätuomari Heikki Sneck enemmän kuin kusessa?
Oikeustaistelu jatkuu
Mafia on yrittänyt
tappaa minut, mutta eivät ole onnistuneet.
Perjantaina 11.11.2005
kello 17 aikoihin poistuin Kalajoen kaupunginvaltuuston
juhlakokouksesta Pohjankylän koululta. Piha-alueelta lähti perääni
siviiliauto, mikä seurasi minua kotiin saakka. Kun olin poistumasta
autosta kaksi poliisimiestä ilmoitti pidätysmääräyksestä, mutta
heillä ei ollut oikeudenpäätöstä esittää asialle. Minut
vietiin Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan. Ehdin kuitenkin ottaa
mukaani pyyhkeiden ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvien
asioiden lisäksi joitakin asiapapereita, verenpainelääkkeeni ja
verenpainemittarini, mikä pelasti henkeni.
Jos en olisi pystynyt näyttämään todeksi verenpainettani ja hengenvaarallista tilannettani, niin olisin varmasti nyt vainaja. Asiasta olisi todennäköisesti uutisoitu, että kalajokinen mies kuoli Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan, kuolinsyy on tuntematon.
Verenpaineeni nousi törkeän, epäoikeudenmukaisen sekä järjettömän pidätyksen johdosta perjantaina 11.11.2005 niin, että klo 18.00 lukemat olivat 223/137 pulssi 88, klo 20.00 lukemat olivat 223/137 pulssi 88, kello 22.20 lukemat olivat 208/135 pulssi 82, klo 24.00 lukemat olivat 258/142. Minut kiidätettiin ambulanssilla poliisisaattueessa puolenyön aikaan Oulaisten terveyskeskukseen. Minua oli siellä lisäksi kahden poliisin saattue vastassa. Sain Oulaisten terveyskeskuksessa ampullin, en muista lääkettä. Verenpaine saatiin laskemaan muistaakseni 170/105. Poliisisaattueessa minut vietiin takaisin putkaan.
Lauantaina 12.11.2005 verenpaineeni alkoi jälleen nousta lääkityksestä huolimatta. Kello 5.50 verenpaineeni oli 191/111 pulssi 70, klo 6.30 204/129 pulssi 80, klo 6.30 204/129 pulssi 80, klo 7.20 199/129 pulssi 78, klo 9.40 203/138 pulssi 78. Silloin minut kiidätettiin Ylivieskan terveyskeskukseen. Verenpaineeni oli edelleen korkea, klo 11.20 191/128 pulssi 84, klo 12.20 186/113 pulssi 85, ja kello 13.10 210/122 pulssi 82. Minut vietiin poliisisaattueessa uudelleen Ylivieskan terveyskeskukseen n. klo 14.00. Sain verenpainelääkettä, minkä avulla verenpaineeni saatiin laskemaan. Katson, että kysymyksessä oli selkeä tapon yritys, koska minut oli jätetty yksin ilman valvontaa pyhäpäiväksi sairaana Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan.
Puheluita en saanut vastaanottaa sunnuntaina, jolloin oli isänpäivä, mikä on omalle perheelleni varsin tärkeä juhlapäivä. Tyttäreni ja vaimoni olivat yrittäneet soittaa useita tunteja Ylivieskan poliisilaitokselle, mutta kukaan ei ollut vastannut puhelimeen. Myös lukuisat muut henkilöt olivat yrittäneet tavoittaa minua, mutta minulle ei välitetty puheluita. En saanut myöskään soittaa puhelimella.
Maanantaina n. klo 9.00 minut vietiin poliisien saattamana Ylivieskan käräjäoikeuteen. Minulla ei ollut mahdollisuutta saada ruokaa aamulla eikä koko päivänä. Jouduin olemaan oikeudenistunnossa 9.00 – 16.40 ilman ruokaa. Juomana oli vain kaksi jaffapulloa. Verenpaineeni lienee ollut n. 220-240/ 130-140 oikeudenkäynnin aikana. Tilanne oli kahden lääkärinlausunnon perusteella hengenvaarallinen.
Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:n mukaan minua olisi saanut pitää säilössä kolme päivää. Olen ollut säilössä neljä päivää eli perjantaista 11.11.2005 maanantaihin 14.11.2005. Miksi näin on menetelty? Kuka teki virkavastuulliset päätökset siitä, että minut pidätetään ja pidetään poliisin säilössä vaikka terveydentilani sairaudestani johtuen oli hengenvaarallinen? Miksi oikeudenistunto pidettiin vaikka minä ilmiselvästi en ollut juridisesti läsnä oikeudenistunnossa? Oikeudenkäynti ei mielestäni täyttänyt alkeellisimpiakaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynninperiaatteita. Minä jouduin oikeuteen ilman asiakirjoja, ilman asianajajaa ja lääkäreiden mukaan vakavasti sairaana, koska terveydentilani oli hengenvaarallinen.
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarina oli täysin kokematon henkilö, joka oli täysin syyttäjän Sulo Heiskarin pyöriteltävissä.

Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
Nousin
perjantai-aamuna ylös viiden jälkeen aamulla. Otin
verenpainelääkkeen, join aamukahvin ja söin Karjalan piirakan.
Kirjoitin historia-blogiini jutun Tehtaankatu 1. Jokin
oikeustaistelija soitti minulle Tampereelta ja keskustelimme ehkä
reilun kymmenen minuuttia. Lähdin pyörälenkille klo 10.30 ja olin
pyöräilyt noin 20 km ja kävin Tapion Tuvalla katsomassa
Kalajoki-näyttelyä. Lähinnä minua kiinnosti kävijämäärä.
Menin alas kahvion puolelle lukemaan Kalevaa, kun kaksi poliisi tuli
ja kysyi: - Sinäkö olet Erkki Aho. Poliisit tulivat ”mustalla
maijalla” pidättämään minut klo 11.40. Heillä ei ollut mitään
kirjallista todistetta siitä, että heillä on oikeus pidättää
minut. Minut vietiin ”mustalla maijalla” kotiin pyörän kanssa.
En saanut käydä suihkussa enkä vaihtaa vaatteita enkä syödä.
Keräsin neljä kassillista todistusaineistoa. Otin mukaan
verenpainemittarin, hygieniatarvikkeet ja vaihtovaatteet. Myöhemmin
kuulin vaimoltani, että kaksi poliisiautoa ja neljä poliisia oli
tullut kotiin kurkistelemaan ikkunoista pamppujen kanssa ikään kuin
suurta ja vaarallista rikollista piirittämään. Luonnollisesti
tilanne oli ollut vaimolleni aikamoinen järkytys. Hän oli kertonut,
että olen pyöräilemässä.
Ylivieskassa oltiin n. 13.00. Pyysin päästä suihkuun. Sain tietää, että pidätykseni suoritti Raahen poliisit Jani Lampela ja Jukka Yliniitty. Heille tuotti erittäin suuria vaikeuksia sanoa nimensä. He eivät suostuneet sanomaan kuka poliisiviranomainen on antanut heille määräyksen asiassa. Ylivieskassa pyysin kirjallista määräystä pidätyksestäni. Sain nähdä sen, mutta en kopioa siitä Määräyksen oli antanut ELY-keskuksen Jouko Rajaniemi. Muistan kerran vuosia sitten, kun keskustelin Jouko Rajaniemen kanssa Oulun lääninhallituksen poliisiosastolla. Hän tiedusteli silloin minulta oma-aloitteisesti, että ”eiko se Heiskari oli jo vähentänyt ryyppäämistään”. Uskon, että kysymys on juuri samasta poliisista.
Mittasin verenpaineen klo 13.55. Verenpaine oli 178/111 ja lepopulssi 95. Oli jano ja nälkä. Levähdin pari tuntia ja kello 16.00 pääsin suihkuun ja sen jälkeen sain ruuan: makkaraperunat ja 2 dl vadelmajuomaa. Sain soittaa kotiin, koska lähtiessäni huomasin, että kellarissa on vettä ja osa kirjoistani oli kastunut ja mahdollisesti myös osa asiapapereista. Kello 16.30 mittasin verenpaineeni. Tulos oli 175/109, lepopulssi 90. Ryhdyin selvittelemään papereitani ja jaottelin paperit putkan lattialle siten, että voin käydä asiakirjat läpi oikeusväittämieni pohjalta sujuvassa järjestyksessä. Kello 19 verenpaineeni oli 189/106 ja lepopulssi 82. Kello 19.45 pyysin päänsärkylääkettä. Kello 21.00 verenpaineeni oli 167/110 ja lepopulssi 71. Kalajoen poliisi ja valtuuston varapuheenjohtajakaverini Tomi Reinikainen tuli yöpäivystykseen. Hän haki minulle litran tuoremehua. Tämä oli todella loistava palvelu tähän ajankohtaan. Kello 21.45 verenpaineeni oli 175/106, lepopulssi 65.
Miksi minut pidätettiin? Syy oli siinä, etten mennyt oikeudenistuntoon tiistaina, koska katsoin, että oikeudenistunto ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita, sillä tutkinnanjohtaja ja syyttäjä ovat vuoren varmasti esteellisiä. Maanantaina 16.8.2010 käymäni keskustelu käräjätuomari Jaakko Raittilan kanssa osoitti selkeästi minulle tosiasiat. Kysymyksessä on ahojahti. En ole saanut vielä tähän päivään mennessä esteetöntä rikostutkintaa asioissani enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tätä on jatkunut nyt jo yli 15 vuotta. Koska en mennyt oikeudenkäyntiin, niin käräjätuomari Jaakko Raittila käynnisti pidätysprosessin, johon hänellä oli lain mukaan mahdollisuus. Minulle haluttiin näyttää, että Suomi on poliisivaltio ja rangaista minua pahimmalla mahdollisella tavalla mielipiteideni ja toimintani johdosta. Mielestäni menettely on aika järkyttävää voimankäyttöä tällaiseen oikeudenkäyntiin.
Lauantaiaamuna heräsin kello 5.00. Kello 6.00 verenpaineeni oli 168/106 ja lepopulssi 63. Kello 8.30 sain kahvia, 2 voileipää. Tämä tuntui hyvältä. Ryhdyin järjestelemään asiapapereita, joita oli neljä kassillista ja sain asiapaperit likimain järjestykseen lattialle. Sain tehdä rauhassa töitä, koska kukaan ei häirinnyt. Kello 10.20 yritin hälyttää vartijaa. Kello 10.35 verenpaineeni oli 158/103 ja lepopulssi 80. Mittasin putkan pituuden, 16 jalan mittaa ja leveys 6,3 jalanmittaa. Kello 10.45 pääsin suihkuun. Tuli todella raikas olo. Katsoin samalla puhelimeeni tulleita puheluja. Mikko Kovalainen oli laittanut puhelinviestin, jossa hän lupasi tarjota minulle täytekakkukahvit ennen maanantain oikeudenkäyntiä. Putkassa minä en saa pitää puhelinta. Kello 11.20 ruokana makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehu.
Kello 13. 00 päivystävä vartija lähti syömään ja lupasi samalla tuoda minulle litran mehua rahoillani. Erinomainen palvelu vartijalta. Soitin Pentti Heikkiselle ja Olli Puolitaipaleelle. Kello 15 verenpaineeni oli 174/101 ja lepopulssi 73. Jumppasin 30 minuuttia. Kello 17 ruokana jotakin mahdollisesti kinkkusuikaleista laatikkoa, 3 leipää ja 2 dl mehu. Verenpaineeni kello 18.55 oli 173/102/72. Yritin tavoittaa päivystävää vartijaa. Kello 19.40 sain soittaa kotiin. Laskeskelin vahingonkorvausvaatimustani valtiolle PR-talojen konkurssivyyhdessä. Päädyin summaan 192 768 873 euroa. Kello 21.00 2 dl mehu ja leipäsiivu. Yöllä heräsin ja jumppasin 15 minuuttia. Putkaan oli yöllä tuotu vähän eläväisempää väkeä ja todella isoa laulua kuului pitkän aikaa.
Sunnuntaiaamuna heräsin kuuden jälkeen ja mittasin verenpaineeni kello 7.45 jolloin luvut olivat mielestäni erinomaiset 154/94, lepopulssi 66. Kello 8.40 sain kahvin, 2 leipää ja 2dl mehua. Kello 10.20 kävin suihkussa ja soitin kotiin. Kello 11.30 ruoka: makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehua. Kello 12.30 vaimo ja tyttö kävivät katsomassa. Heille tämä minun kohteluni on todella rankka kokemus. Kello 17.30 veljeni Veikko kävi vierailulla. Kello 20.15 painoin nappia ja ajattelin, että saan soittaa. Puolen tunnin kuluttua painoin uudestaan nappia. Ei vaikutusta. Kello 21.15 painoin nappia, ei vaikutusta. Kello 21.40 mittasin verenpaineeni: 151/103 ja lepopulssi 68. Lepopulssi tahtoo olla korkea. Painoin nappia, mutta ei mitään vaikutusta. Kello 22.03 päivystäjänä toiminut vartija Pekka Kallio tuli ja toi mehua ja leipää. Saatoin itseksi todetta, että onneksi olin hyvässä fyysisessä kunnossa eikä minulla ollut hengenvaaraa. jos olisin tarvinnut apua niin sitä en olsi saanut. Olisin voinut saada aidon putkakuoleman. Pyysin saada soittaa. Sain soittaa Keskipohjanmaahan ja kertoa tulevasta oikeudenkäynnistä Kallion ahdistelemana vain muutaman sanan verran. Vartijan käytös oli jostain syystä varsin erikoista. Missä hän mahtoi olla noin kaksi tuntia, kun ei vastannut kutsuuni.
Valot sammutettiin putkasta toivomukseni mukaisesti n. 22.40. Yöllä en oikein saanut unta, siksi jumppasin 15 minuuttia. Heräsin aamulla kello kuuden aikaan. Aamulla puoli kahdeksan aikaan pääsin suihkuun ja otin verenpainelääkkeeni. Vaihdoin vaatteitani ja jäin odottamaan putkaan, että poliisit vievät minut oikeudenkäyntiin. Sinne lähdettiin viemään minua poliisivartiossa kello 8.40. Oikeudenistunto alkoi kello 9.00 Savisillankatu 4:ssä.

Nyt
voin sanoa, että tappaa ne ei tohi ja raskaaksi ne ei saa!
Olen kirjoittanut asiasta
myös päämministeri Juha Sipilälle
Terve Juha
Kalajoella 21.07.2017
Erkki Aho