torstai 20. syyskuuta 2018

Kantelu ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminnasta

From: Erkki Aho
Sent: Thursday, September 20, 2018 1:03 PM
Cc: laura.kvarnström@oikeus.fi; raahe.uo@oikeus.fi
Subject: kantelu ylitarkastajana toiminnasta
 
Oikeuskanslerin virasto

Kantelu ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminnasta

Kantelija Erkki Aho



Kantelun kohde: Valtakunnanvoudinviraston ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminta. Hän on vastannut minulle sähköpostitse 19.09.2018 Dnro 587/311/18.
Katson ylitarkastaja Laura Kvarnströmin syyllistyvän kidutukseen kun hän antaa ulosoton jatkua tietoisena siitä, että kaikki ulosotot perustuvat toisten ihmisten rikoksilla aikaan saatuihin tuomioihin. Kaikki ulosotot perustuvat vääriin tuomiohin joita korkein ei oikeus ole suostunut purkamaan. Kysymys on ihmisoikeusrikoksista, Eu:n ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta, YK:n Ihmisoikeusjulistuksen vastaisesta toiminnasta, Suomen perustuslain vastaisesta toiminnasta. Kysymys on yli 23,5 vuotta jatkuneesta kidutuksesta.
Vaadin ylitarkastaja Laura Kvarnströmille Suomen lain mukaista rangaistusta. Katson hänen syyllistyvän kidutukseen ja samalla katson hänen toimintansa valtiopetoksen jatkeeksi ja katson hänet siten osalliseksi valtiopetokseen.
 
From: Erkki Aho
Sent: Friday, September 7, 2018 9:37 AM
Subject: Re: haaste käräjäoikeuteen, rikosilmitus Oulun poliisille, kantelu oikeuskanslerille
 
 From: Erkki Aho
Sent: Friday, September 7, 2018 9:32 AM
Subject: haaste käräjäoikeuteen, rikosilmitus Oulun poliisille, kantelu oikeuskanslerille
 
Haaste Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen, rikosilmoitus Oulun poliisille, kantelu oikeuskanslerille
Kantaja Erkki Aho puh. 044-3025948 e.ahoky@kotinet.com 

Vastaaja Terttu Kela
kihlakunnanulosottomies

p. 0295628161 tai 040 5437503
Asia: 1. Ulosottokaaren vastainen toiminta
    1. Perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen toiminta
    2. Kidutus
    3. Osallisuus valtiopetokseen

Ulosottomies Terttu Kela perii eläkkeestäni ulosoton kautta varoja, vaikka varmasti tietää, että kaikki ulosotot ovat saatu aikaan rikosten avulla. Ulosottokaaren 1 luvun 15 §:ssä säädetään esteellisyysperusteista ulosotossa. Lain mukaan ulosottomies on esteellinen: "jos ulosottomiehellä tai hänen läheisellään on odotettavissa asiasta hyötyä".
Oikeusministeriön vuoden 2016 U-palkkataulukon mukaan ulosottomiesten peruspalkka lähtee 4670 eurosta ja päätyy 6928 euroon, siis peruspalkka. Tämän päälle tulee toimenpidepalkkio, jota kertyy parhaimmillaan Helsingissä 45 000 euroa. (Kirjallinen kysymys KK 333/2016 vp) Toimenpidepalkkioitten osuus ulosottomiesten palkoista on noin kolmannes.
Kun ulosottomiehen palkkaus riippuu perintätuloksesta, niin tällöin hänellä on automaattisesti intressi asiassa, oma lehmä ojassa. Mitä enemmän saa perittyä, sitä parempi, ulosottomiehelle.
Ulosottokaaren 4 luvun 52 §:n mukaan ulosmittaus on keskeytettävä määräajaksi, kun 1) ulosmittaus on toimitettu tulorajanulosmittauksena, 2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat tai 3) keskeyttämiseen on erityinen syy. Ulosottokaaren 4 luvun 53 §:ssä säädetään vuosittaiseksi vapaakuukausien määräksi kaksi silloin kun kyse on tulosrajamittauksesta. Vuosittain velalliselle annetaan pyynnöstä vapaakuukausia enintään yhteensä kolme.
Olin soittanut ulosottomies Terttu Kelalle ja kertonut hänelle, että tarvitsen huojennusta ulosottooni. Kerroin hänelle poikkeuksellisesta elämäntilanteestani vaimon avioerohakemuksesta ja muutost toiseen asuntoon ja sen, että kaikki ulosotossa olevat saatavat on saatu aikaan rikosten avulla. Minun oli hankittava uusi asunto, koska multimiljonääri vävyni lopetti asuntoni vuokrasopimukseni haastemiehen tuomalla vuokrasopimuksen irtisanomisilmoituksella, mikä oli asianajotoimisto Takalan tekemä. Tällöin minulle olisi tullut myöntää ylimääräinen vapaakuukausi, mutta ulosottomies Terttu Kela kieltäytyi myöntämästä vapaakuukautta. Sairastuin stressiin ja hengenvaarallisen korkeaan verenpaineeseen. Terttu Kela myönsi vapaakuukauden vasta sen jälkeen kun olin tehnyt rikostutkintapyynnön hänen toiminnastaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden väärän päätöksen jälkeen. Verenpaineluvut ovat edelleen hengenvaarallisen korkeat kovasta stressistä johtuen. Tänäkin aamuna 07.09.2018 199/112 verenpainelääkkeiden lisäämisestä huolimatta. Tämä merkitsee sitä, että elämäni saattaa päättyä milloin tahansa kovan stressin ja korkean verenpaineen johdosta. Minulla on todistusaineistona verenpainelukemat joka päivältä sekä kanta.fi-tiedotosta löytyy lääkärien toiminta asiassani.
Katson, että ulosottomies Terttu Kela on toiminut omaa etua tavoitellen ja jättänyt huomioimatta ulosottokaaren 4 luvun 52 § ja 53 § asiat. Katson, että hän tehnyt tämän tahallisesti, koska hän tunnusti asian vasta käräjäoikeuden päätöksen jälkeen kun tein asiasta rikosilmoituksen. Minun oikeustajuni mukaan rikos edellyttää tahallisuutta.
Ulosottomies Terttu Kela on ollut tietoinen näistä asioista
Tässä selostus ja todistusaineistot
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
 PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
Videot
Erkki Ahon videot ( 8 video)

oikeustoimi ja poliisiblogi

2. Perustuslain vastaisuus
On huomioitava se, että ulosottomiehen menettely on uloskaaren lisäksi perustuslain vastaista toimintaa. Perustuslain 6 § takaa yhdenvertaisuuden, 7 § ketään ei saa kohdella ihmisarvoa loukkaavasti, 15 § omaisuuden suoja, 19 § oikeus sosiaaliturvaan).
19 § Oikeus sosiaaliturvaan
Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.
Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.
Jos tavallinen laki on ristiriidassa perustuslain kanssa niin perustuslailla on etusija.
106 §
Perustuslain etusija
Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
Perustuslailla on etusija ulosottokaaren määräyksiin.
Lisäksi ulosottomies oli tietoinen ulosoton vääristä ja rikollista perusteista. Minun oikeustajuni mukaan hänen ja hänen esimiehensä olisi tullut reagoida asioihin rikoslain 15 luvun 10 § perusteella. He eivät kuitenkaan ole reagoineet asiaan, vaan ovat toimineet rikoslain vastaisesti.
  1. Kidutus
Kidutukseni on alkanut 9.5.1995 ja on jatkunut tähän päivään saakka. Minä en saanut esittää näitä todistusaineistoja oikeudessa ja enkä voinut todistaa ulosoton virheellisyydestä eli ulosoton vääriä perusteita. Olen joutunut kärsimään viranomaisten rikollisesta toiminnasta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota, jotka on saatu aikaan rikollisen toiminnan avulla.
En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa, enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 23 vuoteen ja olen joutunut olemaan luottokelvottomana ja rikollisen ulosoton kohteena jo yli 23 vuoden ajan. Olen menettänyt omaisuuteni ja yritykseni sekä ihmisarvoni ja nyt vielä avioerokin on tulossa valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut pidätettynä ja olen joutunut ihmisoikeusrikosten kohteeksi.
Menettely täyttää kidutuksen tunnusmerkistön. Kidutus on kielletty rikoslaissa, perustuslaissa sekä ihmisoikeussopimuksissa.
Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.
Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;
  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.
Vahingonkorvauslaskelma ajalta 11.5.1995 – 30.6.2017
  1. osakepääoma 100 857 euroa
  2. toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
  3. omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
  4. tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
  5. henkiset kärsimykset 2 140 000 euroa
  6. tilauskanta 165 911 euroa
  7. kotimaan myynti 26 053 406 euroa
  8. Japanin myynti 1 443 430 euroa
  9. Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
  10. ikkunakauppa 17 551 182 euroa
  11. Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
  12. Saksan hirsi 10 460 000 euroa
  13. Venäjän puu 11 460 569 euroa
  14. rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000 euroa
    yhteensä 153 828 383 euroa
Vaadin, että Suomen valtio korvaa minulle aiheuttamansa taloudelliset vahingot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset. Summa kasvaa 7 % vuodessa ja kasvaa korkoa korolle.
Ulosottomies Terttu Kela on ollut tietoinen asioista, koska olen puhelimessa kertonut hänelle asioista ja käräjäoikeudentuomari Sarianna Ervasti on ollut tietoinen todistusaineiston perusteella, että kaikki ulosottosaatavani olivat rikoksilla aikaansaatuja.
Nämä kaikki asiat ovat olleet ulosottoviranomaisten tiedossa.ulosottomies oli tietoinen ulosoton vääristä ja rikollista perusteista. Minun oikeustajuni mukaan hänen ja hänen esimiehensä olisi tullut reagoida asioihin rikoslain 15 luvun 10 § perusteella. He eivät kuitenkaan ole reagoineet asiaan, vaan ovat toimineet rikoslain vastaisesti.
  1. Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys, syyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen toimimaan syyttäjänä, koska on ollut kaupanvahvistajana ao.kaupoissa, jossa kauppakirjan allekirjoittaja todistaa, ettei Heiskari ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu
    2.Törkeä petos Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välisissä kaupoissa, jossa myyjä salasi 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoitti keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Lisäksi myyjä käytti kaupanteossa ja muussa toiminnassa saattohoitajaa eli Jouni Remestä, joka oli mukana kaupan valmisteluissa. Remes oli tehnyt muiden osakkaiden tietämättä sopimuksen Kera Oy:n kanssa ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana yrityksen rahoituksessa. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Kera Oy oli silloisen kansanedustajan ja PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajan mukaan päättänyt poistaa perustettavan yrityksen markkinoilta. Kysymyksessä on törkeä petos.
    3 Törkeä prosessipetos konkurssiasiassa. Kaupat purettiin ja yritys haettiin väärillä tiedoilla konkurssiin. Lisäksi varatuomari Paavo M. Petäjä antoi väärän lausuman konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelle PR-Teollisuus Oy:n puolesta ilman asianomaisten valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjätuomari Juha Nieminen ei tarkastanut valtakirjoja varatuomari Paavo M. Petäjältä. Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ollut toimeksiantoja konkurssiasiassa.
    4. Asianajaja Asko Keränen pyysi ja sai avoimet valtakirjat konkurssiasiassa valituksen tekemiseksi, koska konkurssi oli laiton. Asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä. Todistin pesänluettelon vannontatilaisuudessa, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu. Paikalla oli käräjätuomari, syyttäjä Sulo Heiskari, PR-Teollisuus Oy:n väliaikainen konkurssipesän hoitaja sekä silloinen asianajaja Asko Keränen.
Tämän rikosprosessin seurauksena syyttäjä Sulo Heiskari, poliisi Raimo Ollila ja asianajaja Hannu Maskonen jatkoivat rikollista toimintaansa. Jouduin todellisen Ahojahdin kohteeksi puolustaessani oikeuksiani ja jouduin olemaan jopa maanpaossa rikollisesti toimivien valtion virkamiesten ja asianajajien toiminnan takia.
Vapauteni on riistetty useita kertoja.

Perjantaina 11.11.2005 kello 17 aikoihin poistuin Kalajoen kaupunginvaltuuston juhlakokouksesta Pohjankylän koululta. Piha-alueelta lähti perääni siviiliauto, mikä seurasi minua kotiin saakka. Kun olin poistumasta autosta kaksi poliisimiestä ilmoitti pidätysmääräyksestä, mutta heillä ei ollut oikeudenpäätöstä esittää asialle. Minut vietiin Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan. Ehdin kuitenkin ottaa mukaani pyyhkeiden ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvien asioiden lisäksi joitakin asiapapereita, verenpainelääkkeeni ja verenpainemittarini, mikä pelasti henkeni.
Jos en olisi pystynyt näyttämään todeksi verenpainettani ja hengenvaarallista tilannettani, niin olisin varmasti nyt vainaja. Asiasta olisi todennäköisesti uutisoitu, että kalajokinen mies kuoli Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan, kuolinsyy on tuntematon.

Verenpaineeni nousi törkeän, epäoikeudenmukaisen sekä järjettömän pidätyksen johdosta perjantaina 11.11.2005 niin, että klo 18.00 lukemat olivat 223/137 pulssi 88, klo 20.00 lukemat olivat 223/137 pulssi 88, kello 22.20 lukemat olivat 208/135 pulssi 82, klo 24.00 lukemat olivat 258/142. Minut kiidätettiin ambulanssilla poliisisaattueessa puolenyön aikaan Oulaisten terveyskeskukseen. Minua oli siellä lisäksi kahden poliisin saattue vastassa. Sain Oulaisten terveyskeskuksessa ampullin, en muista lääkettä. Verenpaine saatiin laskemaan muistaakseni 170/105. Poliisisaattueessa minut vietiin takaisin putkaan.

Lauantaina 12.11.2005 verenpaineeni alkoi jälleen nousta lääkityksestä huolimatta. Kello 5.50 verenpaineeni oli 191/111 pulssi 70, klo 6.30 204/129 pulssi 80, klo 6.30 204/129 pulssi 80, klo 7.20 199/129 pulssi 78, klo 9.40 203/138 pulssi 78. Silloin minut kiidätettiin Ylivieskan terveyskeskukseen. Verenpaineeni oli edelleen korkea, klo 11.20 191/128 pulssi 84, klo 12.20 186/113 pulssi 85, ja kello 13.10 210/122 pulssi 82. Minut vietiin poliisisaattueessa uudelleen Ylivieskan terveyskeskukseen n. klo 14.00. Sain verenpainelääkettä, minkä avulla verenpaineeni saatiin laskemaan. Katson, että kysymyksessä oli selkeä tapon yritys, koska minut oli jätetty yksin ilman valvontaa pyhäpäiväksi sairaana Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan.

Puheluita en saanut vastaanottaa sunnuntaina, jolloin oli isänpäivä, mikä on omalle perheelleni varsin tärkeä juhlapäivä. Tyttäreni ja vaimoni olivat yrittäneet soittaa useita tunteja Ylivieskan poliisilaitokselle, mutta kukaan ei ollut vastannut puhelimeen. Myös lukuisat muut henkilöt olivat yrittäneet tavoittaa minua, mutta minulle ei välitetty puheluita. En saanut myöskään soittaa puhelimella.

Maanantaina n. klo 9.00 minut vietiin poliisien saattamana Ylivieskan käräjäoikeuteen. Minulla ei ollut mahdollisuutta saada ruokaa aamulla eikä koko päivänä. Jouduin olemaan oikeudenistunnossa 9.00 – 16.40 ilman ruokaa. Juomana oli vain kaksi jaffapulloa. Verenpaineeni lienee ollut n. 220-240/ 130-140 oikeudenkäynnin aikana. Tilanne oli kahden lääkärinlausunnon perusteella hengenvaarallinen.

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:n mukaan minua olisi saanut pitää säilössä kolme päivää. Olen ollut säilössä neljä päivää eli perjantaista 11.11.2005 maanantaihin 14.11.2005. Miksi näin on menetelty? Kuka teki virkavastuulliset päätökset siitä, että minut pidätetään ja pidetään poliisin säilössä vaikka terveydentilani sairaudestani johtuen oli hengenvaarallinen? Miksi oikeudenistunto pidettiin vaikka minä ilmiselvästi en ollut juridisesti läsnä oikeudenistunnossa? Oikeudenkäynti ei mielestäni täyttänyt alkeellisimpiakaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynninperiaatteita. Minä jouduin oikeuteen ilman asiakirjoja, ilman asianajajaa ja lääkäreiden mukaan vakavasti sairaana, koska terveydentilani oli hengenvaarallinen.

Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarina oli täysin kokematon henkilö, joka oli täysin syyttäjän Sulo Heiskarin pyöriteltävissä.

Mikä oli pidätyksen todellinen syy?

Olen selvittänyt perusteellisesti PR-talojen konkurssien syyt ja syylliset, jotka ovat vielä vapaalla jalalla ja voivat käyttää virka-asemaansa törkeästi väärin. PR-talojen konkurssit ovat Suomen taloudellisen laman yksi keskeisimmistä rikoksista, joiden avulla voidaan paljastaa laaja rikollisjoukko.

Pankkikriisin seurauksena kaadettaviin yrityksiin ujutettiin ns. saattohoitajia, joiden tehtävänä oli ajaa yritykset konkurssiin. Velkasaneerauksen aikana Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäälliköksi valittiin velkasaneerausmiesten vaatimuksesta ja Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella taloustieteiden maisteri Jouni Remes, joka oli toiminut aikaisemmin muissa talotehtaissa, jotka olivat menneet konkurssiin sekä Sodankylän Osuuspankin johtajana. Kun Alavieskan Puurakenne Oy saatiin konkurssiin niin Jouni Remes ryhtyi tekemään laskelmia kahdelle ostajataholle samanaikaisesti siitä mitä konkurssipesälle kannattaa tarjota kiinteistöstä, maa-aluista, koneista, laitteista ja keskeneräisestä tilauskannasta. Remes laski keskeneräisen tilauskannan määräksi 26 miljoonaa markkaa vaikka se todellisuudessa oli 15 miljoonaa markkaa. Tuotoksi laskettiin 6,5 miljoonaa markkaa vaikka se todellisuudessa oli vain 5000 markkaa.

Olin itse silloin Raahen Porvari- ja kauppakoulussa opettajana ja olin toiminut myös Pohjois-Suomen Toimitusjohtajakoulun johtajana. Katsoin, että liikeidea on kunnossa ja uskoimme rahoituksen järjestämisen alan ammattilaisen Jouni Remeksen tehtäväksi. Halusin kuitenkin itse varmistaa Alavieskan kunnan investointiavustuksen, mikä oli 950 000 markkaa ja pyysin perustettavan yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi kansanedustaja Kalevi Mattilaa. Tämä kieltäytyi kunniasta tekosyynä sairaus. Pyysin Mattilan kieltäytymisen jälkeen puheenjohtajaksi kansanedustaja Markku Koskea. Hän lupautui tehtävään ja katsoin, että näin oli varmistettu suhteet Kera Oy:n lainoihin ja avustuksiin.

Jouni Remes oli Kera Oy:n järjestämä saattohoitaja yritykselle. Saattohoitajaepäilyksen kuulin ensimmäisen kerran kansanedustaja Kalevi Mattilalta, kun jouduimme Jouni Remeksen erottamisen jälkeen ottamaan yhtiön toimitusjohtajaksi Stig Weckströmin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n kiristyksen jälkeen.

Rekisterimerkintärikokset

Saattohoitaja Jouni Remes ja kansanedustaja Markku Koski väärensivät perustettavan yhtiön hallituksen ja yhtiökokouksen pöytäkirjat. Väärennetyn pöytäkirjan mukaan Euronio Oy:n yhtiökokous on pidetty Helsingissä 8.5.1995 yhtiön toimitiloissa ja osallistujiksi on merkitty Jouni Remes, Markku Koski, Heino Virta, Kari Konu ja Erkki Aho. Totuus on se, että Euronio Oy oli paperiyhtiö eikä sillä ollut toimitiloja Helsingissä eikä Kari Konu, Heino Virta ja Erkki Aho ole olleet Helsingissä 8.5.1995. Myös yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja on väärennetty Jouni Remeksen ja Markku Kosken toimesta. Kukaan yhtiön osakkaista ei ole ollut Helsingissä tammikuun 4 päivänä 1994. Näillä väärennetyillä asiakirjoilla Jouni Remes haki yrityksen rekisteröinnin ja salasi totuuden osakkeenomistajilta.

Törkeät petokset kaupanteossa

Saattohoitaja Jouni Remes teki Kera Oy:n vaatimuksesta ja perustettavan yhtiön osakkaiden tietämättä 8.5.1995 sopimuksen, että yhtiön rahoitusjärjestelyt eivät edellytä Kera Oy:n mukaan tuloa. Tämän vaatimuksen Kera Oy esitti sen takia, että se oli päättänyt poistaa PR-talotehtaan markkinoilta. Tätä ei kuitenkaan kerrottu perustettavan yhtiön osakkaille.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät 11.5.1995 kolmella eri kauppakirjalla kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet ja keskeneräisen tilauskannan Euronio Oy:lle (myöh. PR-Teollisuus Oy). Väliaikaisilla pesänhoitajilla ei konkurssisäännön mukaan ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta. Väliaikaiset pesän eivät esittäneet kaupanteon yhteydessä myöskään valtakirjaa että heillä on oikeus myydä toisen omaisuutta.

Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja tilauskanta ilmoitettiin 26 miljoonaksi markaksi. Todellisuudessa keskeneräinen tilauskanta oli 15 miljoonaa markkaa ja tuotto 5000 markkaa ilmoitetun 6,5 miljoonaan sijaan.

Kauppasopimukset on allekirjoitettu Oulussa asianajaja Hannu Maskosen toimistossa. Kauppakirjojen allekirjoittajana ovat olleet Euronio Oy:n puolesta Heino Virta ja Jouni Remes.

Asian voi todistaa Maskosen toimistossa työskennellyt Minna Hanhisuvanto. Kaupanvahvistajaksi on tietoisesti valittu tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kuitenkaan ole ollut paikalla, kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo ei ole ollut paikalla kun kauppasopimuksen on allekirjoitettu ja kaupat on vahvistettu.

Kauppasopimuksiin liittyi 1 530 000 markan takaus, jossa takaajina olivat Markku Koski, Heino Virta, Jouni Remes, Kari Konu ja Erkki Aho.

Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaiset pesänhoitajat Hannu Maskonen ja Antti Latola esittivät Ylivieskan käräjäoikeudelle 26.6.1995 väärän pesänluettelon, mikä vannottiin oikeaksi. Menettely oli todella törkeää toimintaa.

Alavieskan kunnan petollinen toiminta

Alavieskan kunnanhallitus piti kokouksen 10.5.1995 ja päätti asioista niin kuin oli perustettavan yhtiön osakkaiden kanssa sovittu. Asia käsiteltiin kokouksessa asiana 74 §. Keskustan ryhmäkokouksen jälkeen kunnanhallitus piti yllättäen uuden kiireellisesti kokoon kutsutun kokouksen 15.5.1995 klo 21. Siinä asia käsiteltiin uudelleen kohdassa 77§. Sihteerinä ja esittelijänä toimi kunnanjohtaja Aarne Karvonen.

Kunnanvaltuusto käsitteli asian 16.5.1995. Kunnanvaltuusto käsitteli asian § 74 pohjalta, mutta valtuusto käsitteli asian pykälän 77 mukaisesti. Valtuuston päätös oli kokonaan toinen kuin oli perustettavan yhtiön osakkaiden kanssa sovittu. On syytä epäillä, että Alavieskan kunnanvaltuuston päätökseen vaikutti saattohoitaja Jouni Remeksen toiminta, jonka tehtävänä oli perustetavan yhtiön toiminnan tuhoaminen ja PR-talotehtaan markkinoilta poistaminen.

Kosken kelkan kääntö

Yhtiön hallituksen kokousten yhteydessä kansanedustaja Markku Koski kertoi, että häntä on voimakkaasti moitittu siitä Kera Oy:n taholta, että hän lähti mukaan PR-Teollisuus Oy:öön. Koski kertoi, että Kera Oy:ssä on tehty päätös poistaa ylikapasiteettia markkinoilta ja PR-Talot on poistettavien listalla. Erään ravintolaillan jälkeen Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa Markku Kosken. Arponen oli sanonut ”Kuule Markku, kyllä minä sinut pelastan”.

Heinäkuussa 1995 Kosken käytöksessä oli havaittavissa selvää muutosta. Kera Oy ja Arsenal Oy olivat selkeästi vaikuttaneet Kosken toimintaan. PR-Talotehdas oli poistettava markkinoilta.

Saattohoitaja Jouni Remes teki kovasti töitä tämän asian toteuttamiseen. Hän esti PR-Teollisuus Oy:n pääosakkaan Uhtua Wood Oy:n 500 000 markan lainansaannin. Pankinjohtaja Anja Kauppi olikin pyytänyt Uhtua Woodin edustajia kutsumaan PR-Teollisuus Oy:n hallituksen hätäkokoukseen ja erottamaan Jouni Remeksen yhtiön vastaisen toiminnan johdosta.

Asianajajien ja käräjäoikeuden sikailua

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä esitti Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän pesänluettelon 24.5.1995 ja Alavieskan Puurakenne Oy:n vastuulliset henkilöt tekivät väärän valan.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja takaajat Ylivieskan käräjäoikeuteen 13.11.1995 lähetetyllä haastehakemuksella. Haastehakemusta ei toimitettu takaajille, vaan takaajille täysin tuntematon asianajaja Jouni Vihervalli ilmoitti Ylivieskan käräjäoikeudelle, että hän edustajaa kaikkia takaajia ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja vaikka nämä eivät ole saaneet haastetta tiedoksi lainkaan. Ylivieskan käräjäoikeus hyväksyi menettelyn, teki asiassa ratkaisun ja jätti ilmoittamatta asiasta takaajille joten nämä eivät voineet käyttää lakisääteisiä oikeussuojakeinojaan.

Kera Oy:n kiristys

Heikko rahoituksen hoito oli herättänyt pääosakkaan eli Uhtua Wood Oy:n huomiota jo kesän aikana. Jos asian ilmaisee ilmeikkäämmin niin Remeksellä ja Uhtua Wood Oy:llä oli mennyt sukset pahemman kerran ristiin. Usko Jouni Remeksen kykyihin ja tahtoon hoitaa asioita rehellisesti oli mennyt. Jouni Remes nautti enää Markku Kosken luottamusta, ei muiden hallituksen jäsenten. Markku Kosken käytös oli muuttunut kesän aikana ratkaisevasti. Hän kertoi jutelleensa paljon Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n Seppo Sipolan kanssa. Tuntui kuin hänet olisi aivopesty.
Erotimme Jouni Remeksen. Markku Koskella oli heti Remekselle seuraaja valmiina. Hän oli kera Oy:n ja Arsenal Oy:n suosittelema ja vaatima henkilö, konsultti Stig Weckström. Hän oli omasta mielestään vertaansa vailla oleva henkilö. Kaikki mitä hän oli tehnyt oli suurta menestystä. Vain kerran elämässään hän oli epäonnistunut. Weskströmin palkkavaatimus oli 5000 markkaa päivä + arvonlisävero ja juoksevat kulut. Käytännössä tämä merkitsi 6800-8000 markan päivittäistä kuluerää. Kera Oy:n vaatimus oli se, että Weckström oli valittava toimitusjohtajaksi tai muuten yritys ajetaan konkurssiin.

Teimme Weckströmin palkkaamisesta oman sopimuksemme, jonka laitoimme Markku Koskelle eduskuntaan. Määrittelimme Weckströmille 500 000 markan uhkasakon, jos tämä luovuttaa tietoja ulkopuolisille tahoille. Sopimukseen sisältyi myös kohta, että Weckström ei ollut yksin nimenkirjoitusoikeutta.
Konkurssi tavoitteena

Pian vahvistui käsityksemme siitä, että Weckströmillä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Jo ensimmäisen työpäivänsä iltana, mikä oli yrityksen pikkujoulu, hän kertoi tanssilattialla yrityksen vientisihteeri Ela Lillemaalle, että hänen tehtävänään on ajaa yritys hallitusti alas. Olisikohan pikkujoulubooli saanut vanhan herran avoimeksi? Lillemaa tulikin hädissään tiedustelemaan vientipäällikkö Tapani Käännältä, että ei hallittu alasajo merkitse konkurssia.

Pian Weckström ryhtyikin operoimaan Kera Oy:n ruumiinpesuryhmän kanssa PR-Teollisuus Oy:n alasajoa. Pöytäkirjojen mukaan neuvotteluita oli käyty 6.2.1996 Oulussa ja 17.2.2006 Ylivieskan Arsenal Oy:n tiloissa.

Wecktröm soitti minulle 17.2.1996 kesken kokouksen ja pyysi minua kutsumaan yhtiön hallituksen koolle illaksi ja jättämään konkurssianomuksen. Kerroin ettei sellainen ollut mahdollista, koska Heino Virta oli Karjalassa, Markku Koski Helsingissä ja Kari Konu työmatkalla. Yritys pyöri silloin kolmessa tuurissa, koska tilauksia oli enemmän kuin ehti toimittamaan. Yritys meni niin lujaa että se oli saatava vastapuolen mielestä äkkiä konkurssiin.

Kera Oy teki kaikkensa asiassa. Se levitti PR-Teollisuus Oy:stä ja Uhtua Wood Oy:stä tietoa rahanpesijöinä ja tietoa levitettiin laajasti aina Saksaa ja Japania myöten. Myös lehdet kirjoittivat vihjailevasti PR-Teollisuus Oy:n rahan pesusta. Asiasta tehtiin myös rikosilmoitus Kera Oy:n toimesta, mutta se salattiin KRP:n toimesta, koska se oli aiheeton.

Kauppasopimukset purettiin

Annoimme konsultti Stig Weckströmille lopputilin ja myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Markku Koski pyysi eroa tehtävästään johon me mielihyvin suostuimme. Näiden erojen jälkeen nämä kaksi henkilöä käynnistivät meitä vastaan mm. rahanpesukampanjan.

Kun yritystä ei saatu konkurssiin niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä, jonka suurimmat velkojat olivat Kera Oy ja Arsenal Oy, purkivat kauppasopimukset kiinteistöjen osalta 19.3.1996 ja muiden sopimusten osalta 18.4.1996. Myyjällä oli yksipuolinen oikeus purkaa sopimukset.

Konkurssiin väärillä tiedoilla

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n väärillä tiedoilla konkurssiin, sillä kun kaupat oli purettu niin konkurssipesällä ei ollut selvää ja riidatonta saatavaa, koska loppuselvitystä ei oltu tehty. Lisäksi konkurssihakemus oli tehty muutoinkin väärillä tiedoilla, sillä konkurssihakemuksessa ei oltu huomioitu lainkaan sitä, että kaupat oli purettu ja takauksen kohteena olleista 1 530 000 markan tuoteoikeuksien kaupoista oli maksettu jo yli miljoona markkaa.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä antoi PR-Teollisuus Oy:n puolesta ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja lausuman konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelle ja käräjäoikeus hyväksyi lausuman. Lisäksi varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja lausuman, että kanne on oikea. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:lle antamassaan lausunnossa 10.7.2000 ettei hänellä ollut toimeksiantoa asiassa. Ylivieskan käräjäoikeus ei tarkistanut oliko Petäjällä valtakirjoja asian hoitamiseen.

Ylivieskan käräjäoikeus teki näillä asiakirjoilla konkurssipäätöksen, josta valittaminen annettiin Erkki Ahon ja Heino Virran toimesta asianajaja Asko Keräselle, joka jätti valituksen tekemättä.
Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
Nousin perjantai-aamuna ylös viiden jälkeen aamulla. Otin verenpainelääkkeen, join aamukahvin ja söin Karjalan piirakan. Kirjoitin historia-blogiini jutun Tehtaankatu 1. Jokin oikeustaistelija soitti minulle Tampereelta ja keskustelimme ehkä reilun kymmenen minuuttia. Lähdin pyörälenkille klo 10.30 ja olin pyöräilyt noin 20 km ja kävin Tapion Tuvalla katsomassa Kalajoki-näyttelyä. Lähinnä minua kiinnosti kävijämäärä. Menin alas kahvion puolelle lukemaan Kalevaa, kun kaksi poliisi tuli ja kysyi: - Sinäkö olet Erkki Aho. Poliisit tulivat ”mustalla maijalla” pidättämään minut klo 11.40. Heillä ei ollut mitään kirjallista todistetta siitä, että heillä on oikeus pidättää minut. Minut vietiin ”mustalla maijalla” kotiin pyörän kanssa. En saanut käydä suihkussa enkä vaihtaa vaatteita enkä syödä. Keräsin neljä kassillista todistusaineistoa. Otin mukaan verenpainemittarin, hygieniatarvikkeet ja vaihtovaatteet. Myöhemmin kuulin vaimoltani, että kaksi poliisiautoa ja neljä poliisia oli tullut kotiin kurkistelemaan ikkunoista pamppujen kanssa ikään kuin suurta ja vaarallista rikollista piirittämään. Luonnollisesti tilanne oli ollut vaimolleni aikamoinen järkytys. Hän oli kertonut, että olen pyöräilemässä.

Ylivieskassa oltiin n. 13.00. Pyysin päästä suihkuun. Sain tietää, että pidätykseni suoritti Raahen poliisit Jani Lampela ja Jukka Yliniitty. Heille tuotti erittäin suuria vaikeuksia sanoa nimensä. He eivät suostuneet sanomaan kuka poliisiviranomainen on antanut heille määräyksen asiassa. Ylivieskassa pyysin kirjallista määräystä pidätyksestäni. Sain nähdä sen, mutta en kopioa siitä Määräyksen oli antanut ELY-keskuksen Jouko Rajaniemi. Muistan kerran vuosia sitten, kun keskustelin Jouko Rajaniemen kanssa Oulun lääninhallituksen poliisiosastolla. Hän tiedusteli silloin minulta oma-aloitteisesti, että ”eiko se Heiskari oli jo vähentänyt ryyppäämistään”. Uskon, että kysymys on juuri samasta poliisista.

Mittasin verenpaineen klo 13.55. Verenpaine oli 178/111 ja lepopulssi 95. Oli jano ja nälkä. Levähdin pari tuntia ja kello 16.00 pääsin suihkuun ja sen jälkeen sain ruuan: makkaraperunat ja 2 dl vadelmajuomaa. Sain soittaa kotiin, koska lähtiessäni huomasin, että kellarissa on vettä ja osa kirjoistani oli kastunut ja mahdollisesti myös osa asiapapereista. Kello 16.30 mittasin verenpaineeni. Tulos oli 175/109, lepopulssi 90. Ryhdyin selvittelemään papereitani ja jaottelin paperit putkan lattialle siten, että voin käydä asiakirjat läpi oikeusväittämieni pohjalta sujuvassa järjestyksessä. Kello 19 verenpaineeni oli 189/106 ja lepopulssi 82. Kello 19.45 pyysin päänsärkylääkettä. Kello 21.00 verenpaineeni oli 167/110 ja lepopulssi 71. Kalajoen poliisi ja valtuuston varapuheenjohtajakaverini Tomi Reinikainen tuli yöpäivystykseen. Hän haki minulle litran tuoremehua. Tämä oli todella loistava palvelu tähän ajankohtaan. Kello 21.45 verenpaineeni oli 175/106, lepopulssi 65. Miksi minut pidätettiin? Syy oli siinä, etten mennyt oikeudenistuntoon tiistaina, koska katsoin, että oikeudenistunto ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita, sillä tutkinnanjohtaja ja syyttäjä ovat vuoren varmasti esteellisiä. Maanantaina 16.8.2010 käymäni keskustelu käräjätuomari Jaakko Raittilan kanssa osoitti selkeästi minulle tosiasiat. Kysymyksessä on ahojahti. En ole saanut vielä tähän päivään mennessä esteetöntä rikostutkintaa asioissani enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tätä on jatkunut nyt jo yli 15 vuotta. Koska en mennyt oikeudenkäyntiin, niin käräjätuomari Jaakko Raittila käynnisti pidätysprosessin, johon hänellä oli lain mukaan mahdollisuus. Minulle haluttiin näyttää, että Suomi on poliisivaltio ja rangaista minua pahimmalla mahdollisella tavalla mielipiteideni ja toimintani johdosta. Mielestäni menettely on aika järkyttävää voimankäyttöä tällaiseen oikeudenkäyntiin.
Lauantaiaamuna heräsin kello 5.00. Kello 6.00 verenpaineeni oli 168/106 ja lepopulssi 63. Kello 8.30 sain kahvia, 2 voileipää. Tämä tuntui hyvältä. Ryhdyin järjestelemään asiapapereita, joita oli neljä kassillista ja sain asiapaperit likimain järjestykseen lattialle. Sain tehdä rauhassa töitä, koska kukaan ei häirinnyt. Kello 10.20 yritin hälyttää vartijaa. Kello 10.35 verenpaineeni oli 158/103 ja lepopulssi 80. Mittasin putkan pituuden, 16 jalan mittaa ja leveys 6,3 jalanmittaa. Kello 10.45 pääsin suihkuun. Tuli todella raikas olo. Katsoin samalla puhelimeeni tulleita puheluja.Mikko Kovalainen oli laittanut puhelinviestin, jossa hän lupasi tarjota minulle täytekakkukahvit ennen maanantain oikeudenkäyntiä. Putkassa minä en saa pitää puhelinta. Kello 11.20 ruokana makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehu.

Kello 13. 00 päivystävä vartija lähti syömään ja lupasi samalla tuoda minulle litran mehua rahoillani. Erinomainen palvelu vartijalta. Soitin Pentti Heikkiselle ja Olli Puolitaipaleelle. Kello 15 verenpaineeni oli 174/101 ja lepopulssi 73. Jumppasin 30 minuuttia. Kello 17 ruokana jotakin mahdollisesti kinkkusuikaleista laatikkoa, 3 leipää ja 2 dl mehu. Verenpaineeni kello 18.55 oli 173/102/72. Yritin tavoittaa päivystävää vartijaa. Kello 19.40 sain soittaa kotiin. Laskeskelin vahingonkorvausvaatimustani valtiolle PR-talojen konkurssivyyhdessä. Päädyin summaan 192 768 873 euroa. Kello 21.00 2 dl mehu ja leipäsiivu. Yöllä heräsin ja jumppasin 15 minuuttia. Putkaan oli yöllä tuotu vähän eläväisempää väkeä ja todella isoa laulua kuului pitkän aikaa.

Sunnuntaiaamuna heräsin kuuden jälkeen ja mittasin verenpaineeni kello 7.45 jolloin luvut olivat mielestäni erinomaiset 154/94, lepopulssi 66. Kello 8.40 sain kahvin, 2 leipää ja 2dl mehua. Kello 10.20 kävin suihkussa ja soitin kotiin. Kello 11.30 ruoka: makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehua. Kello 12.30 vaimo ja tyttö kävivät katsomassa. Heille tämä minun kohteluni on todella rankka kokemus. Kello 17.30 veljeni Veikko kävi vierailulla. Kello 20.15 painoin nappia ja ajattelin, että saan soittaa. Puolen tunnin kuluttua painoin uudestaan nappia. Ei vaikutusta. Kello 21.15 painoin nappia, ei vaikutusta. Kello 21.40 mittasin verenpaineeni: 151/103 ja lepopulssi 68. Lepopulssi tahtoo olla korkea. Painoin nappia, mutta ei mitään vaikutusta. Kello 22.03 päivystäjänä toiminut vartija Pekka Kallio tuli ja toi mehua ja leipää. Saatoin itseksi todetta, että onneksi olin hyvässä fyysisessä kunnossa eikä minulla ollut hengenvaaraa. jos olisin tarvinnut apua niin sitä en olsi saanut. Olisin voinut saada aidon putkakuoleman. Pyysin saada soittaa. Sain soittaa Keskipohjanmaahan ja kertoa tulevasta oikeudenkäynnistä Kallion ahdistelemana vain muutaman sanan verran. Vartijan käytös oli jostain syystä varsin erikoista. Missä hän mahtoi olla noin kaksi tuntia, kun ei vastannut kutsuuni.

Valot sammutettiin putkasta toivomukseni mukaisesti n. 22.40. Yöllä en oikein saanut unta, siksi jumppasin 15 minuuttia. Heräsin aamulla kello kuuden aikaan. Aamulla puoli kahdeksan aikaan pääsin suihkuun ja otin verenpainelääkkeeni. Vaihdoin vaatteitani ja jäin odottamaan putkaan, että poliisit vievät minut oikeudenkäyntiin. Sinne lähdettiin viemään minua poliisivartiossa kello 8.40. Oikeudenistunto alkoi kello 9.00 Savisillankatu 4:ssä.
Minun oikeustajuni mukaan yli 22 vuoden kidutus on riittävän painava syy jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja sellaiselle oikeudenkäynnille, jonka perusteella korkein oikeus purkaa kaikki väärät päätökset ja Suomen valtio korvaa aiheuttamansa taloudelliset vahingot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset.
  1. Valtiopetokseen osallisuus
Katson, että ulosottomies Terttu Kela on osallistunut valtiopetokseen jälkihoitoon virheellisiin ulosotonperusteisiin perustuvalla ulosottolla ja ulosottokaaren vastaisella toiminnalla, mikä täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.
Valtiopetoksesta ulosottomies Terttu Kela on ollut tietoinen muun muassa näiden videoiden ja oikeustoimi ja poliisiblogini kautta, jotka on toimitettu tai ainakin olisi pitänyt toimittaa tiedoksi kun haastoin hänet Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen. Hän on saanut tiedoksi valtiopetoksen todistusaineiston, minkä toimitin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen haastaessani ulosottomies Terttu Kelan oikeuteen. Siis valtiopetoksen todistusaineisto on toimitettu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen ja käräjäoikeuden olisi pitänyt toimittaa todistusaineisto ulosottomies Terttu Kelan vastattavaksi ja nyt edelleen Rovaniemen hovioikeuden käsittelyyn.
Videot
Erkki Ahon videot ( 8 video)
oikeustoimi ja poliisiblogi

From: Erkki Aho
Sent: Friday, August 3, 2018 11:34 AM
Subject: Re: kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta
 
Valtakunnanvoudinvirasto, Raahen seudun ulosottovirasto
 
Uudistan selvityspyyntöni. Haluan pikaisesti sähköpostilla päätöksen siitä kuka on suorittanut ulosoton ja mihin rahan on käytetty.
 
Erkki Aho
 
From: Erkki Aho
Sent: Friday, August 3, 2018 6:04 AM
Subject: Re: kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta
 
 
 
From: Erkki Aho
Sent: Friday, August 3, 2018 5:44 AM
Subject: Re: kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta
 
Selvityspyyntö
Miksi Raahen seudun ulosottovirasto on perinyt eläkkeestäni elokuussa 2018 ulosotossa varoja ilmoittamatta siitä minulle etukäteen? Mihin varat on käytetty ja kuka on suorittanut perinnän?
Kalajoella 03.08.2018
Erkki Aho
Raahen seudun ulosottovirasto
Valtakunnanvoudinviraston johtaja Juhani Toukola
Johdon sihteeri Heidi Ranta
Johtava hallintovouti Jorma Niinivirta
Ylitarkastaja Heidi Laine
Oulun poliisi
 
From: Erkki Aho
Sent: Thursday, July 26, 2018 4:41 PM
Subject: Re: kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta
 
Rovaniemen hovioikeudelle
Valituksen täydennys Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätökseen 18/159 1.6.2018 Asiano: R 18/370 Vastaaja Terttu Kela.
Seuraavia todistusaineistoja en ole voinut esittää Ylivieska-Raahen käräjäoikeudelle, koska ne toteutuivat vasta Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksen jälkeen.
  1. Kihlakunnanulosottomies Terttu Kela soitti minulle ja tunnusti tekonsa. Hän korjasi 05.6.2018 virheensä tekemällä vapaakuukausipäätöksen heinäkuulle 2018. Siis rikoksesta epäilty tunnusti tekonsa. LIITE 1
  2. Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, sillä minun, Erkki Ahon, eläkkeen suuruus on 1251,00 euroa. Ulosottomies oli perinyt minulta jo 386,26 euroa. LIITE 2. Jäljelle jäi 864.74 euroa.
  3. Minä olin asunut vävyni omistamassa Lankilantien asunnossa. Haastemies oli tuonut minulle asunnon vuokrasopimuksen irtisanomisilmoituksen. Mielestäni menettely oli outo ja osoitti sen, että vävyni halusi häätää minut asunnosta pois. Hän ei myöskään suostunut vuokrasopimuksen jatkamiseen kahdella kuukaudella jotta olisin saanut raha-asiani järjestykseen. Koska ulosottomies ei antanut vapaakuukautta eikä vävyni joustanut asunnon vuokrasopimuksen irtisanomisessa, niin jouduin hakkimaan itselleni toisen asunnon. Minun käsitykseni mukaan vävyni toiminta oli pelkkää ilkeyttä. Kesäkuussa jouduin maksamaan kahdesta asunnosta vuokraa ja uudesta asunnosta vielä takuuvuokran. Lankilantien yhtiövastike oli 232.05 euroa ja uuden asunnon vuokra 350 euroa ja takuuvuokra 335 euroa. Nyt menot olivat jo 52.31 suuremmat kuin käytettävissä oleva rahamäärä. Vuokrasopimus liitteenä.
  4. Jouduin maksamaan kesäkuussa molemmista asunnoista sähkö- ja vesimaksut. Elenian 1. lasku 17.41 euroa ja Elenian 2. lasku 39.94 euroa. Vattenfallin 1. lasku 8.06 ja Vattenfallin 2.lasku 10.89, yhteensä 76.30 ja menot olivat 128.61 suuremmat kuin tulot.
  5. Nettilasku oli 39.87 ja puhelinlasku 17.41. Yhteensä 57.28 euroa. Nyt menot olivat 195.89 euroa suuremmat kuin tulot.
  6. Kalajoen Osuuspankkiin jouduin lyhentämään syöpäsairaudesta johtuvia lainoja 242.21 euroa. Lainan takaajana on vaimoni, koska en luottokelvottomana saa pankista lainaa ilman takaajaa. Nyt menot olivat 438.10 euroa suuremmat kuin tulot.
  7. Tilanne aiheutti minulle korkean verenpaineen, jota jouduttiinhoitamaan Oulaskankaan sairaalassa ja Kalajoen terveyskeskuksessa. Taksien omavastuuosuudet, lääkärilaskut tekevät yhteensä 110.00 euroa. Nyt menot olivat 548.10 euroa suuremmat kuin tulot.
  8. Jouduin muuttamaan rahattomana ilman autoa toiseen asuntoon. Suoritin muuton pääasiassa polkupyörällä ja muovikasseilla. Eräälle henkilölle maksoin 50 euroa Kalajoki-näyttelyn ja kirjojen siirtämisestä uuteen asuntoon. Nyt menot olivat 598.10 euroa suuremmat kuin tulot.
  9. Muutto aiheutti myös seuraavia kuluja
    - sänky Kirppikseltä 40. 00 euroa
    - patja 10.00 euroa
    - sängynpeite 15 euroa
    - valaisimet 10 euroa
    - kohdevalaisin 8.95 euroa
    - suihkuverho 5.00 euroa
    - pölyimuri 40.00 euroa
    - siivousvälineet pesumoppi, roskaharja ja rikkalapio 20.00 euroa
    - pesuaineet 20.00 euroa
    - pyykinkuivausteline 5.00 euroa
    - silityslauta 5.00 euroa
    - silitysrauta 5.00 euroa
- kirjoituspöytä 20 euroa
yhteensä 163.95 euroa. Nyt menot olivat 762.05 euroa suuremmat kuin menot.
  1. Ruokakuluihin meni kesäkuun aikana n. 250.00 euroa. Menot siis olivat n. 1000 euroa suuremmat kuin tulot.
Katson, että minut oli jätetty heitteille ilman rahaa ja vakavasti sairaana,sillä verenpaineeni oli lähellä 250 yläpaine ja alapaine yli 120:nen. Jouduin käymään useita kertoja sairaalassa. Jouduin lainamaan serkultani rahaa jotta pystyin maksamaan laskuja. Lankilantien asunto on yhä edelleen vapaana. Siellä ei asu ketään. Tämäkin osoittaa, että kysymyksessä oli häätö. Tämä on minulle äärettömän raskas asia, koska tyttöni koulutukseltaan diakoni ja vävyni on aikanaan Suomen suurimman lottovoiton 7,2 miljoonaa euroa voittanut henkilö. Olemme sopineet tyttöni ja vävyni kanssa, että emme enää koskaan ole tekemissä keskenään. Tämä merkitsee sitä, että he eivät tule hautajaisiini eivätkä käy haudallani. Minulla on erittäin hyvät välit vaimoni kanssa joka asuu vävyni omistamassa asunnossa. Vaimoni on auttanut minua muuttoasioissa. Vaimo on hakenut avioeroa minusta, koska olisin halunnut vävyni ja tyttöni toimivan toisin vaaliraha-asiassa, jossa he eivät voineet lainata 400 euroa meille kuukaudeksi, kun vaimo sitä pyysi. Nyt vaimo on hakenut minusta avioeroa vaikka hän on kestänyt rinnallani yli 23 vuotta jatkuneen kidutuksen, jonka viimeisin näytös on tämä ulosottomiehen toiminta yhdessä Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksen kanssa.
Kalajoki 26.07.2018
Erkki AHO
 
From: Erkki Aho
Sent: Saturday, July 21, 2018 12:33 PM
Subject: Re: kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta
 
Rovaniemen hovioikeudelle
Valituksen täydennys Raahen käräjäoikeuden päätökseen 18/159 1.6.2018 Asianno: R 18/370
Asia virka-aseman väärinkäyttäminen
  1. Ulosottomies Terttu Kela on tunnustanut rikoksensa Raahen käräjäoikeuden päätöksen jälkeen ja antanut ylimääräisen vapaakuukauden ulosotosta Erkki Aholle heinäkuun ajaksi. Liitteenä päätös 5.6.2018.
  2. Ulosottomies Terttu Kela on syyllistynyt ulosottokaaren vastaiseen toimintaan ja on tunnustanut tekonsa. Siksi Raahen käräjäoikeuden päätös on väärä. Lisäksi ulosottomies Terttu Kela on toiminut esteellisenä, koska ulosottokaaren mukaan ulosottomiehellä ei saa olla omaa intressiä ulosotossa.
  3. Menettelystä on aiheutunut minulle Erkki Aholle suuria ongelmia, koska vuokranantajani multimiljonääri vävyni ja diakoni-tyttöni eivät joustaneet asunnon vuokrasopimuksen irtisanomisessa, mikä toimitettiin minulle asianajotoimiston toimesta haastemiehen välityksellä. Katson menettelyn täyttävän häädön tunnusmerkistön. Minä jouduin hankkimaan toisen asunnon ja maksamaan lisäksi uudesta asunnosta vuokran ja vuokranennakon. Lisäksi sairastuin korkeaan verenpaineeseen yksin kotona ollessani jolloin olin tyhjässä asunnossa yksin. Jouduin käymään useita kertoja lääkärissä Oulaskankaan sairaalassa ja Kalajoen terveyskeskuksessa, koska verenpaine oli lähellä 250:ttä. Jouduin lainaamaan serkultani rahaa jotta pystyin maksamaan taksikyydin omavastuuosuuden. Asunnossa oli tyhjä jääkaappi ja pakastin, ruokaa ei ollut. Sähkösopimus oli irtisanottu ja käytössäni ollut auto oli myyty. Minun oikeustajuni mukaan minut oli jätetty heitteille ja katson että ulosottomies on osasyyllinen tähän heitteillejättöön. Jouduin muuttamaan toiseen asuntoon ilman rahaa ja ilman autoa. Sain ystäviltäni apua tavaroiden kuljetukseen, mutta pääasiassa suoritin muuton polkupyörällä tavaroita kuljettaen. Eroa hakenut vaimoni auttoi minua vanhan asunnon siivouksessa ja uuden asunnon kuntoon laittamisessa.
    Katson, että ulosottomies on syylistynyt kidutukseen, koska ei ole antanut minulle kesäkuussa vapaa kuukautta.
  4. Myöhemmin olen tehnyt diakoni-tyttöni ja multimiljönäärivävyn kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa suostuin heidän vaatimukseensa, että emme olisi enää koskaan tekemisissä toistemme kanssa. He eivät tule hautajaisiini eivätkä käy haudallani.
  5. Tämä kaikki perustuu pitkäaikaiseen kidutukseen jota Suommen valtio ja Kalajoen kunta ja myöhemmin kaupunki on harjoittanut minua kohtaan. Tämä kidutus on alkanut 9.5.1995, kun saattohoitaja Jouni Remes valmisteli törkeää petosta Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän välisiin kauppoihin. Törkeä petos toteutettiin ja törkeä prosessipetos konkurssiasiassa. Varatuomari Paavo m. Petäjä on tunnustanut rikoksensa ja silloinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa. Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä kaikissa oikeudenkäynneissä, joita on käyty kauppasopimuksista, joissa hän itse oli kaupanvahvistajana.
  6. Katson, että käräjätuomari Sarianna Ervasti toimi esteellisenä, koska hänellä oli ennakkoasenne asiaan. Kävin ennen oikeuden päätöstä keskustelemassa todistajan läsnä ollessa käräjätuomarin kanssa ja asia tuli selväksi. Siksi tein heti asiasta rikostutkinta pyynnön Oulun poliisille, joka töpeksi asiassa pahemman kerran.
Onko Suomi oikeusvaltio? Toimiiko laillisuusvalvonta Suomen lain mukaisesti?
 Terve Juha
Tässä selostus ja todistusaineistot
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
 PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
 PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
 Videot
Erkki Ahon videot ( 8 video)
oikeustoimi ja poliisiblogi
 Minä olen joutunut kärsimään valtion rikollisen toiminnan johdosta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä lisäksi seitsemän väärää kunnianloukkaustuomiota. Kaikki tuomiot on saatu aikaan rikollisesti. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa, mutta minä en saa oikeuta. Olen menettänyt omaisuuteni, yritykseni, maineeni ja olen joutunut olemaan luottokelvottomana yli 23 vuotta. Olen joutunut olemaan rikollisen ulosoton kohteena yli 23 vuotta. Perheeni on rikottu. Avioero-oikeudenkäynti on kesken. Olen menettänyt kaiken mahdollisen. Oikeustaistelustani on 11 banaanilaatikollista asiakirjoja 23 vuoden oikeustaistelun ajalta
Kysymyksessä on kidutusrikos, mikä on kielletty YK.n ihmisoikeusjulistuksessa, Euroopan Ihmisoikeussopimuksessa, Suomen perustuslaissa ja Suomen rikoslaissa.
En saa asioissani esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota käsiteltäväkseen asioitani eikä laillisuusvalvonta näe asioisa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Tämä on oikeusvaltio Suomi. Rikoksia peitellään ja rikollisille on annettu syytesuoja. Minä käyn nyt leipjonossa jotta voin elää oikeusvaltio Suomessa.
Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.
Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;
  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon. Nämä alla olevat teot täyttävät kidutuksen tunnusmerkistön.
Erikoinen isänpäivä – tapon yritys”
 Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
Valitus Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksestä
 Lisäksi olen joutunut kahden heitteillepanon kohteeksi, mikä täydentää kidutusrikoksen.
Erkki Ahon Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla
Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä
Kalajoki-näyttelyn synty
 Kultainen ansiomerkki
 Kalajoki-näyttely on nyt uudessa kodissani varastoituna ja vain osittain esillä.
Koska en enää voi asua Kalajoella diakoni-tytön ja multimiljonäärivävyni sopimuksen perusteella niin muutan noin kuukauden kuluessa ulkomaille.
Lisäksi on otettava huomioon, että olin tehnyt oikeudenkäyntiväitteen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden esteellisyydestä käsitellä asioitani, mutta tämä oikeudenkäyntiväite jätettiin kokonaan käsittelemättä. Näyttää siltä, että tiedonkulku Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa on erittäin huono. Minun oikeustajuni mukaan oikeudenkäyntiväitteeni olisi tullut käsitellä ensin, koska se koski Ylivieska-Raahen käräjäoikeutta.
Vaadin edelleenkin sellaista oikeudenkäyntiä, että Suomen valtio tuomitaan kidutuksesta ja muista rikoksista, kaikki väärät tuomioni puretaan ja aiheutetut valtavat taloudelliset vahingot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset korvataan minulle korkeineen.

 
From: Erkki Aho
Sent: Saturday, July 7, 2018 6:18 AM
Subject: kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta
 
 
 
From: Erkki Aho
Sent: Saturday, July 7, 2018 6:12 AM
Subject: kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta
 

Kantelu viranomaisten toiminnasta ja yli 23 vuotta jatkuneesta yhtämittaisesta kidutuksesta

 

Laitan tähän kantelun alkuun tärkeimmät linkit, jotka ovat myös kantelussa jotta voin varmistua, että ne varmasti avautuvat

 

PR-talojen konkurssivyyhti 1
PR-talojen konkurssivyyhti 2
PR-talojen konkurssivyyhti 3
Erkki Ahon videot ( 8 video)
Tapahtumien taustat ja todistusaineistot
Nämä linkit todistavat yhtämittaisen kidutuksen
Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
Valitus Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksestä
Oikeustoimiblogini

 

perjantai 6. heinäkuuta 2018

PE 06.07.2018

 
Sain eilen KRP:ltä mustassa kirjekuoressa salaiseksi julistetun allekirjoittamattoman päätöksen. Asia koski valtiopetosta. Tämä on poliisille vaikea ja kiusallinen tilanne, kun heidät määrätään toimimaan rikollisesti. Tutkinta asiassa on tehty esitutkintalain vastaisesti. Minua ei ole kuulusteltu. Minä en ole voinut antaa asiassa loppulausuntoa. Päätöksestä puuttuu tutkijan ja tutkinnanjohtajan nimi.
 
Päiväni
 
Tällä hetkellä valtiopetoksesta ovat vastuussa poliisiministeri Kai Mykkänen
ja pääministeri Juha Sipilä.
 
Minä olen joutunut kärsimään valtion rikollisen toiminnan johdosta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä lisäksi seitsemän väärää kunnianloukkaustuomiota. Kaikki tuomiot on saatu aikaan rikollisesti. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa, mutta minä en saa oikeuta. Olen menettänyt omaisuuteni, yritykseni, maineeni ja olen joutunut olemaan luottokelvottomana yli 23 vuotta. Olen joututunut olemaan rikollisen ulosoton kohteena yli 23 vuotta. Perheeni on rikottu. Avioero-oikeudenkäynti on kesken. Olen menettänyt kaiken mahdollisen. Oikeustaistelustani on 11 banaanilaatikollista asiakirjoja 23 vuoden oikeustaistelun ajalta. Banaanilaatikot kuvassa.
Kyysmyksessä on kidutusrikos, mikä on kielletty YK.n ihmisoikeusjulistuksessa, Euroopan Ihmisoikeussopimuksessa, Suomen perustuslaissa ja Suomen rikoslaissa.
En saa asioissani esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota käsiteltäväkseen asioitani eikä laillisuusvalvonta näe asioisa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Tämä on oikeusvaltio Suomi. Rikoksia peitellään ja rikollisille on annettu syytesuoja. Minä käyn nyt leipjonossa jotta voin elää oikeusvaltio Suomessa.
 
Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.
Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;
  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon. Nämä allaolevat teot täyttävät kidutuksen tunnusmerkistön.
 
 
Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
 
Valitus Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksestä
 
Tässä selostus ja todistusaineistot
 
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
 
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
 
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
 
Videot
Erkki Ahon videot ( 8 video)
 
oikeustoimi ja poliisiblogi
 
Tästä on enää muisto jäljellä. Nyt kaikki on tuhottu Suomen valtion toimesta.
Tapahtumien taustat ja todistusaineistot
Tapahtumien taustat ja todistusaineistot
 
Esitän nyt todistusaineiston, mikä todistaa, että olen syytön neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä lukuisiin kunnianloukkaustuomioihin. Olen menettänyt valtion rikollisen toiminnan johdosta omaisuuteni, omakotitaloni, kesämökkini, yritykseni ja olen luottokelvoton sekä rikoksilla aikaansaatudun ulosoton kohteena yhä edelleen, vaikkatapahtumista on kulunut jo yli 20 vuotta. Todistusaineisto on esillä Kalajoki-näyttelyssä Etappi-kirppisellä.
 
Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.
Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.
Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 14500. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992. On syytä epäillä, että kysymyksessä on valtiopetos, kun tasavallan presidentti puuttuu riippumattoman tuomioistuinlaitoksen toimintaan.
 
Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahonhallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun.
 
Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja Olavi Änkö ja hallitusneuvosSakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.
Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.
 
Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.
Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta. 
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.
Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.
 
Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.
 
 Alavieskan Puurakenne Oy ajettiin konkurssiin erikoisella tavalla vastoin tehtyjä sopimuksia. Konkurssipesän suurimmat velkojat olivat Kera Oy ja Arsenal Oy. Konkurssipesänhoitajina toimivat varatuomarit Antti Latola ja Hannu Maskonen.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä valitsi tulevan syyttäjän Sulo Heiskari tietoisesti kaupanvahvistajaksi jotta hän voi estää todellisten rikollisten syytteeseen asettamisen. SyyttäjäSulo Heiskarin "oikeana kätenä" on toiminut Ylivieskan poliisi Raimo Ollila.
 
 
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.

Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys.
Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari  toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu.

Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M. Petäjä tunnustaa asian KRP:ll

Silloiselle asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden hoitamiseksi, koska hän pyysi sillä perusteella, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.
Entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.
Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa.
Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta.
Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei edes ollut olemassa.
Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asiosta. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamies johto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu.
 
Olen tehnyt oikeudenkäyntiväitteen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen sen johdosta, että Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on esteellinen käsittelemään asioitani. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus joutuu ensimmäisenä käsittelemään tämän asian. Aineisto sisältää valtiopetoksen todistusaineiston. Asia liittyy vireillä olevaan avioerohakemukseen ja siinä yhteydessä tehtyyn esteellisyysväittämän mikä on voimassa myös tässä oikeudenkäynneissä. NYT YLIVIESKA-RAAHEN KÄRÄJÄOIKEUS JOUTUU TEKEMÄÄN PÄÄTÖKSEN OIKEUDENKÄYNTIVÄITTÄMÄSSÄ. Myös aikaisemmassa oikeudenkäynnissä ulosottomies Terttu Kelaa vastaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen toimittaman todistusaineisto on oltava käytössä tässä oikeudenkäynnissä sekä oikeudenkäyntiväittämässäni toimittama todistusaineisto.
 
Vaadin kaikille rikokseen syyllistyneille Suomen lain mukaista rangaistusta ja aiheutettujen vahinkojen täysmääräistä korvaamista korkoineen.
 
Erkki Aho
puh. 044-3025948
 
PS. lähetän haastehakemuksen ulosottomies Terttu Kelan tiedoksi jotta se varmasti menee perille, koska aikaisemman haasteen osalta on ristiriitaista tietoa siitä onko haastehakemusta tomitettu ulosototmies Terttu Kelalle tiedoksi ja vastattavaksi lainkaan.
 
PS.Laitan erillisenä sähköpostina ulosottomies Terttu Kelan vastauksen minulle