Valtakunnansyyttäjä
Raija Toiviainen
Tapasin
lauantaina 06.04.2019 pääministeri Juha Sipilän Kalajoella Tapion
Tuvalla. Keskustelin asiastani hänen kanssaan. Pääministeri Juha
Sipilä ja hänen hallituksensa ovat vastuussa siitä, että
virkamiehet noudattavat Suomen lakia ja kansanvälisiä sopimuksia.
Kerroin pääministeri Sipilälle, että korkein oikeus ei ole
purkanut vääriä oikeuksien päätöksiä, vaikka rikolliset ovat
tunnustaneet tekonsa. Siksi olen pyytänyt valtakunnansyyttäjä
Raija Toiviaista toimimaan niin, että saan oikeutta. Vaadin
veronmaksajana ja Suomen sekä EU:n kansalaisena, että
valtakunnansyyttäjä toimii niin, että oikeus toteutuu ja korkein
oikeus voi purkaa kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat
oikeuksien päätökset. Keskeinen syyllinen asioissani on juuri
syyttäjälaitoksen edustaja kihlakunnansyyttäjänä toiminut Sulo
Heiskari ja rikoksensä asioissani ovat tunnustaneet varatuomari
Paavo M. Petäjä ja nykyinen varatuomari Asko Keränen. Kysymyksessä
on valtion viranomaisten kidutusrikos,mikä on kestänyt jo 24
vuotta.
Tässä
on todisstusaineistot asiassa
Perustuslaki
60
§
Valtioneuvosto
Valtioneuvostoon
kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä.
Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen
kansalaisia.
Ministerit
ovat virkatoimistaan vastuunalaisia eduskunnalle. Jokainen asian
käsittelyyn valtioneuvostossa osallistunut ministeri vastaa
päätöksestä, jollei hän ole ilmoittanut eriävää
mielipidettään pöytäkirjaan merkittäväksi.
2
§
Kansanvaltaisuus
ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta
Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut
eduskunta.
Kansanvaltaan
sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja
elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen
vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa
toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
21
§
Oikeusturva
Jokaisella
on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman
aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa
tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja
velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun
riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn
julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja
hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja
hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
22
§
Perusoikeuksien
turvaaminen
Julkisen
vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Oikeusministeriön
toimialaan kuuluvat
- tuomioistuimet
- Rikosseuraamuslaitos, Rikosseuraamusalan koulutuskeskus
- Valtakunnansyyttäjänvirasto, syyttäjänvirastot
- Valtakunnanvoudinvirasto, ulosottovirastot
- valtion oikeusaputoimistot
- Konkurssiasiamiehen toimisto
- Oikeusrekisterikeskus
- Onnettomuustutkintakeskus
- Lapsiasiavaltuutetun toimisto
- Tasa-arvovaltuutetun toimisto
- Tietosuojavaltuutetun toimisto ja tietosuojalautakunta
- Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto
- yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
- saamelaiskäräjät
- Yhdistyneiden kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti
- kuluttajariitalautakunta
- tuomarinvalintalautakunta
- tuomarinkoulutuslautakunta
- oikeudenkäyntiavustajalautakunta
- rikosvahinkolautakunta
- nimilautakunta
Oikeusministeriön
tehtävät ovat
- lainvalmistelu valtiosääntöoikeuden, yleisen hallinto-oikeuden, yksityisoikeuden sekä rikos- ja prosessioikeuden alalla, sekä muut lainsäädäntöasiat, jotka eivät kuulu toisen ministeriön toimialaan
- valtioneuvoston lainvalmistelun kehittäminen ja EU-oikeudellinen neuvonta
- tuomioistuimet, oikeudenkäyntimenettely ja oikeudellinen jaotus
- oikeusapu ja yleinen asianajajayhdistys
- yleinen edunvalvonta
- syyttäjäntoimi
- ulosottotoimi ja konkurssipesien hallinnon valvonta
- sakkorangaistusten, yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano
- rikoksentorjunnan ja muun kriminaalipolitiikan yleinen suunnittelu
- rikoksen uhrien aseman kehittäminen, jos asia ei kuulu toisen ministeriön toimialaan
- rikosrekisteri ja muut oikeusrekisterit
- armahdusasiat
- holhoustoimen sisällön kehittäminen
- avioliitto-oikeudelliset hakemukset
- kansainvälinen oikeudenhoito, jos asia ei kuulu toisen ministeriön toimialaan
- oikeuskanslerinvirasto lukuun ottamatta sen taloushallintoa
- valtiolliset vaalit, kunnalliset vaalit ja kansanäänestykset sekä kansalaisvaikuttamisen edistäminen
- puoluerekisteri sekä puolueiden tilinpidon ja varojen käytön tarkastaminen
- kielilain täytäntöönpanon seuranta
- Suomen säädöskokoelma
- onnettomuuksien tutkinta
- Ahvenanmaan maakunnan itsehallinto
- saamelaisten kulttuuri-itsehallinto ja saamelaisasioiden yhteensovittaminen
- Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssi
- yhdenvertaisuus ja hyvien etnisten suhteiden edistäminen
Tässä
on kirjallinen selvitys asioista
Tässä
on kolme youtube-videota asiasta
ns.
Koiviston konklaavi
SSP-sopimus
ARSENAL-kauppa
ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori
Tässä
on laajempi selvitys pankkikriisin asioista
Tässä
on selvitys ja todistusaineisto asiassani
Tilanne
on ja oli tämä
Konkurssisääntö
50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.
Kera
Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys.
Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa
kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska
myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön
markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.
Väliaikaiset
pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää
omaisuutta. He kuitenkin myyjät kiinteää omasuutta maakaaren
vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen
omaisuutta omanaan.
Kaupanteossa
salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä
oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi
on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan
allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus
allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajan
kutsuma todistaja todistaa, ettei hän ollut paikalla kun
kauppakirjat allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajaksi
merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa
kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä
annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan
syyttäjänä näissä asioissa.
Alavieskan
Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina
lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin
liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan
Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä
tiedoilla, koska kaupat oli purettu.
Varatuomari
Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän
lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M.
Petäjä tunnustaa asian KRP:lle
Silloiselle
asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden
hoitamiseksi, koska hän pyysi niitä sillä perusteella, että
konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.
Entinen
asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän
jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku
korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan
vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa
käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä
laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista
puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana
ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt
tutkimatta.
Asianajaja
Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, putosi
parvekkeelta ja kuoli.
Ennen
kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon
oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä
pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan
todistus.
Erkki
Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen
velan perusteella jota ei edes ollut olemassa.
Koska
oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen
kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja organisoi asiat niin,
että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta
otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen
ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun
selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan
Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa
esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli törkeä
luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten
suojelu.
Tässä
on tarkempi ja yksityiskohtaisempi selivitys ja todistusaineisto
asiassa
Tässä
selostus ja todistusaineistot
PR-talojen
konkurssivyyhti todistusaineistoineen
PR-talojen
konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
PR-talojen
konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
Tässä
videoina selvitys asioista
Erkki
Ahon videot ( 8 videoa)
Tässä
selvitys 24 vuotta kestäneestä oikeustaistelustani
Tyytymättömyyden
ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden
esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun
oikeustoimi
ja poliisiblogi
Kaikki
valtion rikollinen toiminta minua kohtaan perustuu valtiopetokseen ja
valtiopetos ei vanhene koskaan. Kysymyksessä on 10.5.1995 alkanut
kidutusrikos, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.
Koiviston
konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset
Vakaan
markan politiikka ja Koiviston konklaavi
Terve
Juha
Olen
jo lähettänyt alla olevassa linkissä mainituille tahoille
selvityksen ja laskun valtion rikollisesta toiminnasta asiassani.
Valtiopetos
- kantelu oikeuskansleri Jaakko Jonkalle
Erkki
Aholla on lisäksi 14 nidottua kirjaa PR-talojen konkurssivyyhdestä
todistusaineistona sekä 11 banaanilaatikollista asiakirjoja
Merenojatie 9 B 16 varastossa.
Erkki
Ahosta lähemmät tiedot
Erkki
Ahon työkokemus
Erkki
Aho ääniharavana
Erkki
Ahon toiminta valtuutettuna
Erkki
Ahon elämä
Erkki
Ahon blogit ja videot
Katso
erityisesti blogit
Oikeuslaitos
ja poliisi
Pankkikriisi
Nettikirja
Kalajoki-näyttely
Kalajoki
sekä
Erkki Ahon blogi
Viimeisimmät
ihmisoikeusrikokseni tapahtumat
Erkki
Aho sairastui vakavaan syöpään voimakkaan stressin seurauksena
Voitin
taisteluni syöpää vastaan
Tämä
oli ruokavalioni, kun voitin syöpäni
Minut
häädettiin kodistani, jonka omisti vävyni ja diakoni-tyttöni.
Minusta tuli leipäjonon asiakas.
Kantelu
ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminnasta
Avioeropäätös
12.11.2018
Nyt
olen menettänyt kaiken valtion rikollisen toiminnan johdosta ja
Kalajoen kaupungin syrjinnän johdosta.
Vahingonkorvauslaskelma
ajalta 11.5.1995 – 30.6.2017
- osakepääoma 100 857 euroa
- toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
- omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
- tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
- henkiset kärsimykset 2 140 000 euroa
- tilauskanta 165 911 euroa
- kotimaan myynti 26 053 406 euroa
- Japanin myynti 1 443 430 euroa
- Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
- ikkunakauppa 17 551 182 euroa
- Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
- Saksan hirsi 10 460 000 euroa
- Venäjän puu 11 460 569 euroa
- rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000 euroayhteensä153 828 383 euroa
- korko 7 %:a ajalle 1.6.2017 – 31.5.2018 n 10 767 986.81 euroa164 596 369,80
- korko 7 % ajalle 1.6.2018 – 30.11.2018 5 760 872, 94 euroayhteensä 170 357 242,74 euroa
17.
Avioero, häätö ja hengenvaarallisen korkeaan verenpainetautiin
sairastuminen.
Vaimoni
on ollut minulle todella rakas, mutta hän ei kestänyt kovassa
paineessa oikeustaisteluni ja vävyni 7,2 miljoonan lottovoiton
painetta. Menetys on minulle todella raskas mitä on vaikea rahaksi
muuttaa. Blogissani arvioin menetykseni arvoksi n.10 miljoonaa euroa.
Syyttäjä Sulo Heiskari soitti minulle ja kertoi kysyneensä
vaimoltaan minkä arvoiseksi hän arvoi itsensä. Häätö ja
hengenvaaralliseen verenpainetautiin sairastuminen ovat myös
vaikeasti arvioitavia asioita rahassa mitattuna. Kysymyksessä on
kuitenkin kidutusrikos. Jos jotain pitää arvioida niin: avioero 1
miljoonaa eroa, häätö kidutusrikoksena 100 000 euroa ja korkeaan
verenpainetautiin sairastuminen 300 000 euroa.
Yhteensä
1 400 000, 00 euroa
Kaikki
yhteensä 171 757 242,74 euroa
Verenpaineeni
on nyt 196/116. 11 eri lääkäriä on tutkinut minut ja todennut
korkean verenpaineeni johtuvat kovasta stressistä. Vakavasti
sairaana ja avioliiton loppumisen järkyttämänä, kodistaan
häädettynä oman perheenjäsenen, diakoni-tytön ja hänen miehensä
toimesta, leipäjonon asiakkaana, rikollisen ulosoton kohteena ja
heitteille jätettynä ihmisenä en pysty parempaan asioiden
selvitykseen tällä hetkellä..
Erkki Aho
044-302
5948
Merenojantie
9 B 16
85100
Kalajoki
puh.
044-3025948