maanantai 9. helmikuuta 2009

Miksi poliisiministeri vaikenee?



Promerit kertoo sivuillaan:

Tapaus Jukarainen vei poliisijohtaja Jouni Välkin hengen.Palataan aikaan ennen poliisijohtaja Jouni Välkin salattua itsemurhaa 02.10.2008. Koko Suomen poliisien laillisuuden valvonnasta vastannutta Jouni Välkkiä oli painostettu ankarasti tapaus Jukaraisen selvittämiseksi. Ajanjaksolla 01.03.2008- 04.09.2008 Välkkiin oli otettu yhteyttä useamman kerran selvittämättömän tapauksen vuoksi, joka koski Mikkelin apulaispoliisipäälikön Ilkka Jukaraisen käynnistämää asiakokonaisuutta. Viimeisessä yhteydenotossa Välkin viesti oli hänen omin sanoin: "Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.". "Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava." "Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koski jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.". Sisäministeriö päättäisi asiasta koskevasta lehdistötilaisuudesta.

Netistä löytyy seuraava tiedote

Kuinka kauan viranomaiset voivat salata tätä asiaa kansalaisilta ja lehdistön edustajilta?
Lappeenrannan poliisin selvitysyksikkö tutkii Suomen oloissa ennen-näkemättömän suurta rahanpesua, jossa pääepäiltynä on viisi virkaa tekevää poliisijohtajaa. Kyseiset rahasummat joita on pesty todistettavasti kotimaisen ja ulkomaalaisen pankkijärjestelmän kautta jo vuoden 2000 alusta alkaen käsittävät useita kymmeniä miljoonia euroja. Kyseisistä rahasummista merkittävä osa on siirretty poliisijohtajien ulkomaille avatuille pankkitileille.Kyseiseen rahanpesuun liittyy muitakin tahoja. Kyseisien summien suuruus perustuu pitkään ajanjaksoon, jolloin rahanpesu on tapahtunut. Lappeenrannan poliisiyksikkö käynnisti salaisen tutkinnan poliisijohtajia vastaan Elokuussa 06.
Kyseinen tutkinta on käynistetty eri tutkintanimikkeellä kuin todellisuus, koska se on haluttu käynnistää salassa niin kansalaisilta kuin lehdistön edustajilta, mikä on ollut ymmärrettävää. Lappeenrannassa salaista tutkintaa johtavat vanhemmat rikoskonstaapelit Tero Muurman sekä Minna Hänninen. Kyseiset tutkinnanjohtajat saattavat kieltää asian sekä toimittajille että muille tahoille viimeiseen asti vedoten tutkinnan keskeneräisyyteen sekä sisäiseen/kansalliseen turvallisuuteen. Jokatapauksessa julkistamisvelvollisuus asiasta on ensimmäisenä kyseisillä tutkinnan johtajilla. Asiasta on myös informoitu kahta ulkomaalaista toimittajaa ja he ovat myös samalla linjalla ilmoitusvelvollisuuden järjestyksen suhteen. Me kaikki odotamme milloin Lappeenrannan poliisin tutkinnanjohtajat antavat ensimmäiset poliisijohtajiin kohdistuvat pidätysmääräykset, sillä aikaa on ollut riittävästi. On muistettava että tutkinta poliisijohtajia vastaan käynnistettiin jo Elokuussa 06. Vahvistamme tämän järkyttävän asian todeksi.
Kyseiset rahasummat joita on pesty viimeisen seitsemän vuoden aikana poliisijohtajien ja siihen liittyvän organisaation toimesta ovat jo kansainvälisen mittapuun mukaan huomattavat. Kyseiset asiat tuovat pakostakin mieleen Ruotsissa 20 v sitten salamurhatun pääministeri Olof Palmen tapauksen. Tapauksen sanottiin liittyvään asetehdas borforsin laittomiin/hämäriin kauppoihin joihin oli sekaantunut useita silloisia huippunimiä Ruotsin politiikan huipulta Olof Palmea lukuun ottamatta. On muistettava, että Calabrian, Ndrangheta rikollisjärjestöllä on Suomessa yksi suuryritykseksi luokiteltava yritys omistuksessaan, jonka järjestö omistaa monimutkaisen yhtiöjärjestelyjen kautta. Kansainvälisen järjestön rahanpesu ulottuu kaikkialle maailmaan, myös pohjoismaihin. Useimmille Suomalaisille järjestö on tuntematon, mutta hakukone Googleen syötettynä sanat: Calabrian mafia tai sana Ndrangheta - antaa järjestöstä totuuden mukaisen kuvan. Kun Ruotsissa johtavassa asemassa rikollisuuden vastaisessa osastossa työskentelevän poliisijohtajan yhteys Ndranghetaan alkoi näyttää yhä varmemmalta, asian tutkinta lopetettiin. Tervetuloa banaanivaltioon nimeltä Suomi, eletään vuotta 2007 ja maa on olevinaan Suomi. Tätä tiedotetta lukiessanne jotkut ovat jopa pudonneet tuoliltaan, sillä vakaana/rehellisenä pidetyn yhteiskunnan paljastuminen kuplaksi voi olla monelle järkytys. Yhteystiedot tutkinnan johtaja Minna Hänniseen: 05-7323176, sähköp. minna.hanninen@poliisi.fi

Ei kommentteja: