Korkein oikeus kriisissä

Professori Jyrki Virolainen on kirjoittanut vuonna 1997 kirjan Korkein oikeus kriisissä (ISBN 952-5147-05-3). Tekijänoikeudet ovat Pandecta Oy:llä ja Jyrki Virolaisella.Kirjan alkusanoissa Virolainen lainaa Helsingin Sanomien uutista 23.4.1997:
"On sellainen olo, että Korkein oikeus on tämän vuoden laskenut liukumäkeä hyvin jyrkästi. Rotkosta ylös pääseminen on ongelma. Näin sanoi Korkeimman oikeuden (KKO) presidentti oikeustoimittajien tilaisuudessa huhtikuun loppupuolella 1997."

Virolainen jatkaa: Olen muuten samaa mieltä Heinosen kanssa, mutta mielestäni KKO:n alamäki on alkanut jo muutama vuosi sitten. Ei ole mitenkään liioiteltua sanoa, että KKO on kriisissä. Tarkemmin sanottuna kysymyksessä on uskottavuuskriisi.

Mikä rapautti KKO:n uskottavuutta?

Professori Jyrki Virolainen kirjoittaa, että ensin tulivat julki KKO:n joidenkin jäsenten saamat huikeat välimiespalkkiot. Sitten ilmeni, että oikeusneuvos Antero Palaja oli vielä muutama kuukausi ennen nimitystään kuulunut selvitystilaan ja sittemmin konkurssiin asetetun vakuutusyhtiö Apollon hallitukseen, ilman, että KKO:lla oli ollut siitä nimityshetkellä tietoa. Myöhemmin Apollon konkurssipesä nosti Palajaa ja muita yhtiön entisen hallituksen jäseniä vastaan vahingonkorvauskanteen, jonka käsittely jäi sillensä, kun asiassa päästiin sovintoon.

Virolainen ottaa esille myös Eeva Vuoren tapauksen sekä KKO:n sisäsiittoisen nimityskäytännön. Kirjassaan Virolainen tuo esille KKO:n lainvastaisen päätösten perustelemattomuuskäytännön. Samoihin asioihin kiinnittää huomiota myös entinen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki kirjassaan Oikeus voittaa.

Professori Virolainen ei kuitenkaan puutu niin sanottuun Koiviston konklaaviin 6.5.1992, jolloin presidentin linnassa KKO:n presidentti Olavi Heinonen johti puhetta. Siellä arvosteltiin oikeuslaitoksen toimintaa. Asiakirjat ovat julistettu salaiseksi tasavallan presidentti Tarja Halosen toimesta ja presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä. On kuitenkin syytä epäillä tuota kokoontumista valtiopetoksen aikaansaaniista, sillä tuon kokoontumisen jälkeen pankit voittivat lähes sataprosenttisesti kaikki käymänsä oikeusjutut Korkeimmassa oikeudessa. Pankeille siis annettiin suosituimmuusasema oikeuskäsittelyssä. Virolainen osuu Korkeimman oikeuden arvostelussa täysin oikeaan kun mainitsee, että Korkeimman oikeuden alamäki on alkanut muutama vuosi sitten. Koiviston konklaavi oli 1992 ja Virolaisen kirja ilmestyi 1997.

Tyynelän kauppa 11.5.1990

Virolainen kertoo Tyynelän kaupasta näin: Eeva Vuori ja hänen miehensä professori ja UKK-instituutin johtaja Ilkka Vuori olivat olleet 1980-luvun alussa vuoden Amerikassa. Tuolloin heidän 1970-luvulla Turun Kakskerran Satavan saaresta ostamansa Tyynelän tila RNo 1.18 oli vuokrattuna Juhani Lepälle ja tämän Paula vaimolle. Kun kiinteistö oli ollut Vuorille tarpeeton, vuokrasuhde oli jatkunut tämän jälkeen vuodesta toiseen. Lepät olivat tehneet aloitteen huvilan ostamisesta. Heillä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta heti maksaa vaadittua kauppasummaa. Ilkka Vuori oli Juhanin mukaan ilmoittanut heti alusta pitäen tasarahan eli 1 miljoona markkaa. Tämän myös Paula kertoi kuulleensa Ilkalta.

Tyynelän tila myytiin perjantaina 11.5.1990 allekirjoitetulla kauppakirjalla ja kaupanvahvistajan todistajansa kera vahvistamalla kauppahinnalla. Kauppahinta oli kauppakirjan mukaan 800 000 markkaa. Se kuitattiin maksetuksi kaupanteon yhteydessä. Juhani oli kaupantekotilaisuuden yhteydessä maksanut ns. mustana kauppahintana 200 000 markkaa käteisellä. Tämä merkitsi sitä, että Vuoren puolisot olisivat maksaneet myyntivoittoveroa todellista kauppahintaa 200 000 markkaa alemmasta summasta. Juhani Leppä itse todistaa 7.11.1996 päivätyssä ja 11.11.1996 KKO:een saapuneessa kantelu- ja purkuhakemuksessa, että Tyynelän kauppahinta oli ollut todellisuudessa miljoona markkaa ja kaupan pimeä osuus 200 000 markkaa oli maksettu kaupanteon yhteydessä Vuoren puolisoille.

Leppä katsoi ilmiannollaan Eeva Vuoren olleen esteellinen käsittelemään hänen valituslupahakemustaan. Omassa lausunnossaan Eeva Vuori totesi Lepän esittäneen häntä kohtaan "erittäin raskaita perättömiä syytöksiä".

Huvilakauppa johti esitutkintaan.

Vuoret olivat ostaneet 15.5.1990 Virroilta Kaisaniemen tilan. Oliko ostamisessa käytetty mustaa rahaa?Juhani Leppä kertoo 200 000 markan maksamisesta näin: " Olimme kahvipöydässä, jossa esitin 800 000 mk:n pankkisiirtokuitin sekä ladoin 200 000 mk seteleinä luullakseni pöydälle. Kysymykseen kummalle annoin rahat, Ilkalle vai Eevalle, en osaa antaa vastausta. Tapahtuman aikaan olimme kahvipöydässä. Vuoret minua vastapäätä. Kaupanvahvistaja tuli paikalle vasta tämän jälkeen. Paula Leppä kertoo, että "olimme asuntomme olohuoneessa ruokapöydän ääressä mieheni Juhani Lepän maksaessa käteisellä maksettavaa osuutta. Muistan Juhani Lepän latoneen rahat pöydälle.

Vuoret olivat ostaneet 15.5.1990 vahvistetulla kaupalla ostaneet Virtain kaupungista Kaisaniemen huvilakiinteistön RNo 7:311 kauppakirjan mukaan 680 000 markan hinnasta. Myyjänä oli Paavo T. jota edusti kaupanteossa valtakirjalla hänen isänsä Kalle T. Myyjän ja hänen isänsä nimet on tässä muutettu. Kalle T:n tilille oli ilmaantunut 21.5. hänen omana käteistalletuksenaan 286 500 markkaa. Tutkijat ovat yrittäneet selvittää summan alkuperää. Tutkijat ovat epäilleet, että kyseinen summa on Vuorien kaupanteon yhteydessä maksamaa mustaa kauppahintaa. Kuulusteluissa Ilkka Vuoren kuulustelukertomus oli ontunut pahasti.

Professori Jyrki Virolainen käy läpi myös kauppahinnan salaamisesta johtuvat verotukselliset väärinkäytökset, johon Vuorien on syytä epäillä syyllistyneen. Syyttäjä Kari Hemminki jätti syytteet nostamatta. Professori Virolaisen mielestä syyttäjä teki karhunpalveluksen kaikille, kun jätti syytteet nostamatta. Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen pelasti Eeva Vuoren.Professori Jyrki Virolainen katsoo, että KKO:n tuomarit olisivat voineet itse vaikuttaa siihen, että täyttääkö Eeva Vuori vielä ne kriteerit, jotka valinnan yhteydessä vaadittiin: oikeamielinen ja nuhteeton juristi. Voiko Eevan nuhteettomuus enää näyttää uskottavalta suuren yleisön silmissä? Virolaisen mukaan Eeva Vuoresta on tullut KKO:n pysyvä uskottavuusongelma. Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan kannanoton mukaan syyte olisi pitänyt nostaa Eeva Vuorta kohtaan. Miksi Eeva Vuori jatkaa Korkeimman oikeuden jäsenenä? Se on mahdollista, koska elämme oikeusvaltio Suomessa.

Saako KKO:ta arvostella?

Jyrki Virolaisen kirjassa on erään luvun otsikkona teksti Saako KKO:ta arvostella. Virolainen kertoo tasavallan presidentti Urho Kekkosen 70-vuotishaastattelusta Lakimieslehdessä 1970. Haastattelu oli nuorten radikaalien juristien mm. Antero Jyrängin, Aulis Aarnion ja Olavi Heinosen masinoima. Osa heistä esitti Kekkoselle varsin johdattelevia kysymyksiä ja osa (mm. Olavi Heinonen) taas luonnosteli varsin pitkälle Kekkosen vastaukset. Haastattelun syntyvaiheet on tarkasti dokumentoitu Kekkosen kansliapäällikkönä tuohon aikaan toimineen Antero Jyrängin kirjassa "Kolme vuotta linnassa" (1990).

Tätä taustaa vasten ei ollut mikään yllätys, että Kekkonen nuiji haastattelussaan koko tuomioistuinlaitoksen ja etenkin KKO:n lähes maanrakoon. Hän arvosteli voimakkain sanakääntein tuomarikunnan vanhoillisia ja kansalle vieraita asenteita ja arvomaailmaa. Kekkosen mukaan tuomioistuimet käyttävät poliittista valtaa ja muuttuvat aina vain poliittisimmiksi. Tämän vuoksi niiden pitäisi olla myös vastuussa toiminnastaan poliittisille elimille. Kekkonen otti esiin mahdollisuuden muuttaa tuomareiden virat määräaikaisiksi ja esitti tutkittavaksi, voitaisiinko KKO:n jäsenten valinta siirtää eduskunnalle.

On aika erikoista, että juuri Olavi Heinosen aikana KKO alistettiin tasavallan presidentti Mauno Koiviston tahdon alle. Enää ei voida puhua riippumattomasta tuomioistuimesta, koska se on perustuslain vastaisesti alistettu poliittiseen valvontaan kuten käräjätuomari Jussi Nilsson todisti Lakimieslehdessä 2/2002. Olen edelleen sitä mieltä, että ns. Koiviston konklaavia on syytä epäillä valtiopetoksesta eli puuttumisesta riippumattoman tuomioistuimen toimintaan.