maanantai 6. syyskuuta 2010

Miksi poliisi ei tutki Kalajoen syrjintärikoksia?















Kuvan saat isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Muun muassa näiden syrjintärikosten tutkimatta jättäminen tekee Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan ja Oulun poliisin Tapani Tasannon esteelliseksi toimimaan tutkinnanjohtajina asioissani.

Kaupunginhallitus kumosi virheellisen päätöksensä 18.6.2010 § 214, että ympäristöntarkastajan tehtävien hoitaminen ajalla 1.7.2010 – 31.5.2011 ostetaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneeltä Oy Ecospec Ltd:ltä, hankintalain vastaisena.
Kaupunginhallitus käsitteli oikaisuvaatimuksen ympäristötarkastajan tehtävien hoitamisesta 31.5.2011 saakka. Kaupunginhallitus toteaa, että Meriter Oy, Marko Sieväsen oikaisuvaatimus ei ole sisältänyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi kaupunginhallituksen tekemä päätös tulisi kumota ja oikaisuvaatimus hyväksyä. Ympäristötarkastajan viransijaisuutta hoitava rakennustarkastaja Jouko Lehikoinen on kokonaisuutena arvioiden kelpoisuudet ja muut virkakriteerit täyttävä ja joka on hänen aiemmasta työskentelystään katsottu sopivaksi. Ympäristötarkastajan tehtävien hoito on järjestetty vakinaisen viranhaltijan hoitovapauden ajan sisäisin järjestelyin. Kunnanhallitus on pitänyt tätä edullisempana ja tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona.

Mielestäni tämä päätös on lainvastainen, sillä Jouko Lehikoinen ei täytä lain edellyttämiä vaatimuksia päteväksi ympäristötarkastajaksi. Ei se, että hänet kaupunginhallitus on katsonut sopivaksi tee häntä päteväksi.

Seuraavana asiana kaupunginhallitus on merkinnyt tiedoksi Kalajoen kaupungin ha Oy Ecospec Ltd sopimuksen. Kaupunginhallitus on 9.6.2009 § 190 päättänyt hyväksyä sopimuksen Oy Ecospec Ltd:n kanssa. Kumpikaan osapuoli ei ole sanonut sopimusta irti. Sopimus on toistaiseksi voimassaoleva.
Valitettavasti tuo sopimus ei ole minun oikeustajuni mukaan kilpailulain mukainen. Se olisi pitänyt kilpailuttaa oikein. Näin jatkuu ympäristöasioissa Kalajoen kaupungin imagon kannalta ikävä ja kaupunkilaisten kannalta vahingollinen toiminta. Oulun hallinto-oikeus ei ole vieläkään asiaa ratkaissut.

Katso Ympäristötarkastajan valintashow Kalajoella jatkuu
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/07/ymparistotarkastajan-valintashow.html

Kalajoen kaupungille 2300 euron oikeudenkäyntikulut
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/04/kalajoen-kaupungille-2300-euron.html

Tukeeko tarjouspyyntö rikosepäilyjä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/12/tukeeko-tarjouspyynto-rikosepailyja.html

Oikaisupyyntö ja kyselytunti
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/07/oikaisupyynto-ja-kyselytunti.html

Ympäristölautakunnan puheenjohtajan lausunto
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/06/ymparistolautakunnan-puheenjohtajan.html

Ympäristötarkastajan työsuhteen päättäminen oudolla tavalla
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/05/ymparistotarkastajan-maaraaikaisen.html

Törkeää syrjintää
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/12/torkeaa-syrjintaa.html

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Sivistystoimen johtajan virkavaali Kalajoella
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/11/sivistystoimen-virkavaali-kalajoella.html

Tapaus Puoskari ja Soukka
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=430

Vastaus Paavolle
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=454

Pahuuden voimat ja vallan varkaat
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/08/pahuuden-voimat-ja-vallanvarkaat.html

Syrjintävuorossa Jorma Tikkanen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/01/syrjintavuorossa-jorma-tikkanen.html

Syrjinnän kohteena jo lähes 30 vuotta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html

Jotta totuus ei unohtuisi
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/11/jotta-totuus-ei-unohtuisi.html

Vastine Kalajokiseudulle
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/02/vastine-kalajoenseudulle.html

Eronpyyntö kaupunginvaltuuston jäsenyydestä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/01/eronpyynt-kaupunginvaltuuston.html

Ylimääräinen asia
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/11/ylimaarainen-asia.html

Kalajoella kohdellaan työttömiä kaltoin
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/04/kalajoella-kohdellaan-tyottomia-kaltoin.html

Työkykypassi ja työtaitoprojekti
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/07/tyokyky-ja-tyotaitopassiprojekti-ja-sen.html

Kalajoen työttömät joutuvat luopumaan toimitiloistaan
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/10/kalajoen-tyottomat-joutuvat-luopumaan.html

Kalajoen kaikuja
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/10/kalajoen-kaikuja.html

Näin Kalajoella kilpailutetaan
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/nin-kalajoella-kilpailutetaan.html

Äänestystulos 20-15
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/nestystulos-20-15-valtuuston-1kokous.html

Ahon rehellisyys palkitaan rikolliseksi leimaamisella
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/ahon-rehellisyys-palkitaan-rikolliseksi.html

Onko Torstilla puhdas omatunto?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/onko-torstilla-puhdas-omatunto.html

Hotelliasiaa ajettiin kuin käärmettä pyssyyn
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/hotelliasiaa-ajettiin-kuin-krmett.html

Kylpylä rakennetaan
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kylpyl-rakennetaan.html

Kalajoen kunnan monopoli ärsyttää
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kalajoen-kunnan-monopoli-rsytt.html

Kalajoen työvoimatoimiston ”laho” päätös – elinkautiset vaikutukset
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=168

Starttiraha katkaistiin kostona – maineen mustaaminen
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=169

Tarkoitushakuinen oikeudenkäynti – Tapio Laholan vai Erkki Ahon kunnia
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=170

Menettikö Kallan karit itsehallintonsa
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=14

Rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=278

Ei kommentteja: