keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kylpylä rakennetaan
















Kalajoen Paratiisikylpylä Oy alkoi rakentaa kylpylää kunnan takauksen turvin. Kylpylän kustannusarvio oli 22 miljoonaa markkaa. Lainarahaa pääasiassa valuuttalainaa otettiin 12 miljonaa markkaa. Kalajoen Paratiisikylpylä Oy kääntyi kunnan puoleen ja anoi 26.4.1990 4 miljoonan markan takausta, koska kustannusarvio tuossa vaiheessa näytti ylittyvän 4 miljoonalla markalla. Valtuutettu Erkki Aho jätti valtuustossa asiasta eriävän mielipiteen, jossa hän vaati, että kunnan on varmistettava etunsa yhtiössä siten, että yhtiöiden tilintarkastjiksi valitaan ammattitaitoiset ja luotettavat tilintarkastajat, jotka antavat valtuustolle selvityksen asioissa kolme kertaa vuodessa, Valtuutettu Ahon eriävää mielipidettä ei huomioitu jatkossakaan millään tavalla. Paratiisikylpylä Oy:n rakennushanke kylpylän osalta ylitti kustannusarvionsa 50 prosentilla eli 12 miljoonalla markalla.

Hotellikauppa

Kalajoen kunta osti Valtiolta Kalajoen matkailuhotellin 600 000 markan hinnalla. Kalajoen kunta myi hotellin kunnanjohtajan johtamalle Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle 675 000 markalla. Hintaaan sisältyi hotellikiinteistöjen lisäksi Tuomimaja-tontista Rn:o 3:71 määräala kooltaan 2,85 hehtaaria. Lisäkin kaluston arvo katsottiin 75 000 markan arvoiseksi ja tämä sisältyi kokonaiskauppahintaa, Kauppakirja tehtiin 15.10.1982. Sen jälkeen kunta lahjoitti yhtiölle 5.250 000 markan arvoisen Suomen suosituimman leirintäalueen. Lisäksi Kalajoen Hiekkasärkät Oy pyöritti huvipuisto JukuJukumaata Hiekkasärkkien parhaimmalla paikalla ja maksoi alueesta vuokraa 5000 markkaa vuodessa.

Urheiluopiostosäätiölle avustusta

Kalajoen kunnanvaltuuston tuotiin ylimääräisenä ja kiireellisenä asiana 26.3.1990 Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan urheiluopistosäätiölle annettava 500 000 markan avustusanomus kuntosalilaitteita varten ja vielä 600 000 markan lainan takausasia. Vastavakuudeksi kunnan takaamalle lainalle kunta sai kokurssikypsän Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n osakkeita. Mitään tarkempaa toimintasuunnitelmaan budjetista puhumattakaan ei rahankäytölle ollut. Valtuusto, jota kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli kehunut ennakkoluulottomaksi, hyväksyi tämän avustuksen ja lainan takauksen. Kalajoen kunta vuokrasi myös tilat Särkkäin Liikuntapalvelu Oy:lle 6000 markan kuukausivuokralla ja maksoi itse ko. tiloista yhtiövastiketta 16 500 markkaa kuukaudessa. Kuntosalilaitteet olivat Särkkäin Liikuntapalvelu Oy:lle vuokratussa tilassa.

Kalajoen kunnanhallitus esitti Kalajoen kunnanvaltuustolle 2.1.1992 ostettavaksi nämä kaksi vuotta käytössä olleet kuntosalilaitteet 600 000 markalla. Näin Kalajoen kunta rahoitti nämä kuntosalilaitteet kahteen kertaan. Käytännössä niiden arvo oli käytännössä vain noussut.

Erkki Aho toiselle kaudelle valtuustoon

Erkki Aho valittiin toiselle kaudelle valtuustoon neljänneksi suurimmalla äänimäärällä.Kunnallisvaalit 1991 eniten ääniä sai Esko Lindström Vasemmistoliitto 166, toiseksi eniten Pirkko Nygård SDP 163, kolmanneksi eniten Eero Nevalainen Keskusta 131 ja neljänneksi eniten Erkki Aho Keskusta 128. Keskusta jätti Erkki Ahon jälleen rivivaltuutetuksi, koska Erkki Aho oli valvonut kuntalaisten etuja Kalajoen matkailun järkyttävissä investoinneissa ja muussa päättämössä toiminnassa. Jälleen valtuutettu Erkki Aholle ainoaksi toimintakanavaksi jäi lehtikirjoittelu ja valtuustoaloitteiden tekeminen.

Erkki Aho kirjoitti 29.11.1992 omana mielipitenään, että hänen mielestään kunnanjohtaja on jäävi, koska kunnanjohtaja on mukana myös yhtiöiden hallituksissa. Aho piti menettelyä arveluttavana. Aho kirjoitti, että Hiekkasärkkien asioista tulee mieleen H.S. Anderssenin satu "Keisarin uudet vaatteet". Sadussa kaikki ihiset ihailivat keisarin uusia vaatteita. Lopuksi pieni lapsi sanoi, että keisari on alasti. Silloin vasta muutkin alkoivat uskoa silmiään: tosiaakin keisari on alasti. Aho kirjoitti, että Hiekkasärkkien asioissa on käymässä samalla tavalla. Uskotellaan, että Hiekkasärkät Oy on suuri ja mahtava eri yhtiöineen, jopa korvaamaton joidenkin mielestä. Pian kuitenkin huomataan, että sinne uppoaa veromarkka toisensa jälkeen ja kaikki menestys onkin vain toiveajattelua. Aho väitti, että Hiekkasärkät Oy on alasti. Hän oli varma, että koululaiset saavat ruokamenoissa säästää jatkossakin, jos kunnanvalteetut eivät ryhdistäydy ja rohkene uskoa omia silmiään.

Musta aukko

Valtuutettu Erkki Aho kirjoitti, että avaruudessa tiedetään olevan mustia aukkoja. Nämä pelottavat mustat aukot imaisevat itseensä kaikin mikä on lähistöllä, kivenmurikoita, isompiakin möhkäreitä ja jopa kokonaisia tähtiäkin ja minkä musta aukko on imaissut, sitä ei enää koskaan näy. Mutta ei tarvitse mustia aukkoja kaukoputkien kanssa etsiä. Sellainen löytyy lähempääkin ja se on Kalajoen Hiekkasärkät Oy nimeltään. Tämän aukon syävereihin katoavat liukkaasti veronmaksajien työllä ja tuskalla hankkimat tienestit, setelit suhisten ja kolikot kilisten. Ikuiset jäähyväsiet saa veronmaksaja rahoillensa heittää, Hiekkasärkät Oy:n mustasta aukosta ei ole pauuta kymmenpenniselläkään. 15-50 vuotta tulee musta aukkoa ihmisten rahoja nielemään. Sitten voi jo ruveta pilkottamaan päivä, arvioivat alan terävimmat tutkijat ja asiantuntijat, kirjoitti valtuutettu Erkki Aho.

Takaus Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n lainoille

Kalajoen kunnanhallitus ja kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski, joka oli Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja, esitti 10 miljoonan markan takausta lainalle. Vastuuvakuutenaoli Tuomitarvena tilaan rn.o 3:147 viimeisellä sijalla olevat kiinnitykset. Vastavakuudella ei käytännössä ollut mitään arvoa. Tätä valtuutetut eivät ymmärtäneet. Näin huijaus onnistui täydellisesti. Tuomitavernan tonnti oli puolikas Tuomimaja tontista, Tontilla sijaitsi matkailuhotelli ja se oli ostettu kunnalta 675 000 markalla. Tontin puolikas oli kiinnitetty 20 miljoonasta markasta, Tästä kiinnityksesta viimeinen osa oli vakuutena kunnan 10 miljoonan markana takaukselle. Kalajoen kunnan ja kunnallisen matkailuyhtiön välinen vuokrasopimus Kuuskkonokan tontista oli kiinnitetty 10 miljoonasta markasta, Näitä kiinnityksiä oli käytetty kunnan takauksen vastavakuutena. Totuutta valtuutetuille asiassa ei kerrottu eikä sitä moni olisi varmaan ymmästänytkään. "Huijaus" meni jälleen täydestä,

Valtuustoaloite

Valtuutettu Erkki Aho teki valtuustoaloitteen 30.6.1994. Aho kirjoitti valtuustoaloitteessaan seruaavaa: Kalajoen matkailun virheelliset kehittämisratkaisut ja asioiden holtiton hoito ovat aiheuttaneet Kalajoen kunnalle kymmenien miljoonien taloudelliset tappiot. Kalajoen kunnan etua ovat olleet valvomassa kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja valtuuston puheenjohtaja Väinö Oksanen Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksessa ja kunnanhallituksen edustaja Raili Myllylä. Myös kunnansihteeri Pekka Ollila on toiminut Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n johtoelimissä. He ovat kuitenkin salanneet valtuutetuilta olennaisen tärkeitä tietoja yhtiöiden toiminnasta. Pyydän kunnanhallitusta tutkituttamaan onko kunnan edustajat Hiekkasärkät Oy:ssä syyllistyneet rikolliseen toimintaan salatessaan valtuutetuilta esim. tilintarkastuspöytärkirjat, tilintarkastuskertomukset ja oikaistut tilinpäätökset ja sillä tavalla ohjanneet kunnan varoja tappiolliseen toimintaan.

Lisäksi Aho pyysi kunnanhallitusta selvittämään onko kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski syyllistynyt virka-aseman väärinkäyttöön toimiessaan samanaikaisesti kunnanjohtajana ja Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Hän on joutunut katsomaan sekä kunnan etua että yhtiän etua ja yhtiön etu on mennyt kunnan edun edelle. Kunnalle on jäänyt kannettavakseen kymmenien miljoonien taloudelliset tappiot. On kaikkien etu, että asiat selvitetään perusteellisesti ja syylliset saatetaan korvausvelvollisiksi Kalajoen kunnalle aiheuttamistaan erittäin suurista tappioista. Erkki Aho vaati aloitteessaan myös erityistilintarkastuksen suorittamista Kalajoen Hiekkasärkät Oy:öön ja Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:öön. Siihen menettelyyn kunnanjohtajan johtama kunnanhallitus ei suostunut. Siksi valtuutettu Aho teki asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

KHT-tilintarkastajan väärä lausunto

Kalajoen kunnanhallitus antoi asiassa lausunnon eduskunnan oikeusasiamiehelle. Lisäksi Kalajoen kunnanjohtaja pelastaakseen nahkansa oli pyytänyt lausumaa asiassa lestadiolaiselta KHT-tilintarkastajalta, joka toimi matkailuyhtiöiden tilintarkastajana. KHT-tilintarkastaja antoi eduskunnan oikeusasiamiehelle täysin virheellisen lausunnon. Lausuntossa oli seuraava teksti: Vaikka toiminta on viime vuosina ollut tappiollista, ovat yhtiön omaisuuserät edelleen tallella, eikä selvitystilapakkoa ollut olemassa. Edellä oleva koskee Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n tilannetta. Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n osalta on todettava, että yhtiön pääoma on ollut 31.12,1993 kokonaisuudessaan tallella ja että taseeseen ei sisälly lainkaan tappioita.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskinen ja esittelijäneuvos Jaakko Jonkka olivat allekirjoittaneet päätöksen, jonka mukaan kirjoituksenne ei anna aihetta toimenpiteisiin. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä tilinpäätös sisälsi perusteettomia arvonkorotuksia ja muita laittomuuksia aivan riittävästi.

Kylpylä kunnalle

Totuus ei kunnioittanut lestadiolaisen tilintarkastajan lausuntoa. Kalajoen kunta joutui pelastamaan molemmat matkailuyhtiönsa konkurssilta. Kalajoen kunta otti Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n 27,2 miljoonan markan lainat vastattavakseen ja kylpyläkiinteistö siirtyi suoraan kunnan omistukseen. Erkki Ahon eriävä mielipide kylpylän lainatakauksessa suurista riskeistä oli toteutunut. Valtuutetuille perusteltiin kylpylän ostamista niin heille esiteltiin laskelma, jonka mukaan kunta saa yli 40 miljoonan markan vuokratulot kylpylästä. Toisin kuitenkin kävi. Kunta joutuu joka vuosi maksamaan kylpylän käyttökuluja n.1,5 -2 miljoonaa markkaa vuodessa ja kaikki lipputulot menevät vuoralaiselle eli Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle. Vuokralainen ei kuitenkaan ole muistanut tai paremminkin sanottuna pystynyt maksamaan vuokriaan. Järkyttävintä kaupan esittelyssä olisi se, että Kalajoen kunnan kamreeri, joka on yksi talousasioissa yksi Suomen parhaimpia kunnan kamreereja oli laitettu esittelemään valtuutetuille täysin virheellinen ja toiveajattelua esittelevä totuudenvastainen laskelma hotellikaupan edullisuudesta.

Hiekkasärkät Oy pelastetaan konkurssilta

Kalajoen kunta omisti Kalajoen Hiekkasärkät Oy:stä pirtuprosentin verran eli 96 prosenttia. Kalajoen kunnanhallitus kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken johdolla esitti, että Kalajoen kunta antaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle oman pääomanehtoista lainsaa kolme miljoonaa markkaa. Valtuutetuille esitettiin asia niin, että kysymys oli lainasta. Kalajoen kaupunginhallitus päätti, että lainasta käytetään 2,5 miljoonaa markkaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n osakepääoman korottamiseen ja puoli miljoonaa käytettiin maksamattomiin laskuihin ja muihin pakollisiin kuluihin. Sen jälkeen yhtiön osakepääomaa alennettiin 11 956 240 markalla vuoden 1996 tilinpäätöksessä. Näin vältettiin konkurssi. Yhtiän pääoma alennettiin 2.989.060 markkaan. Näin Kalajoen kunta menetti 10 miljoonaa markkaa ja piensijoittajat n. kaksi miljoonaa markkaa. Sijoituksista katosi taivaan tuuliin noin 80 %, vaikka aikanaan sijoitus oli luvattu kirjallisesti varmaksi ja tuottoisaksi sekä sijoitukselle oli luvattu vähintäänkin 10 %:n tuotto. Ei ole ihme vaikka piensijoittajat tunsivat itsensä petetyksi. Monet piensijoittajat olivat puolipakolla joutuneet sijottamaan rahaa yhtiöön, koska muutoin kauppasuhteita ei olisi syntynyt yhtiön kanssa. Petettiinkö sijoitajia väärällä informaatiolla? Oliko kysymyksessä petos? Antoiko lestadiolainen KHT-tilintarkastaja tietoisesti väärän lausuman eduskunnan oikeusasiamiehelle? Syyllistyikö KHT-tilintarkastaja lainvastaiseen menettelyyn antaessaan vääränsisältäisen lausuman viranomaismenettelyssä, mikä lain mukaan on rangaistava teko?

Ei kommentteja: