torstai 22. elokuuta 2013

Poliiisiylijohtaja Mikko Paatero





From: Erkki Aho
Sent: Thursday, August 22, 2013 10:54 AM
Subject: kuka on tutkijana
 
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Olen jättänyt Teille rikostutkintapyynnön, koska korkein oikeus ei purkanut alioikeuksien vääriä päätöksiä vedoten siihen, että purkuhakemusta ei ollut tehnyt oikeudenkäymiskaaressa vaadittu lakimies. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan purkuhakemuksen voi tehdä myös virkamies. Poliisi on juuri tällainen virkamies, jonka on tutkittava esitetyt rikokset jotta kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat tuomiot voidaan purkaa. Kysymyksessä on muun muassa neljä rikollisesti aikaan saatua konkurssia ja tuomio rikollisesti aikaansaadusta velallisen epärehellisyystuomiosta, jossa minut tuomittiin ehdottomaan 75 päivän vankeuteen. Tuomio muutettiin ehdonalaiseksi.
Pyydän nyt välittömästi ilmoittamaan kuka toimii tutkijana ko.rikostutkintapyynnössä. Vaadin, että koko rikosprosessi tutkitaan yli 18 vuoden ajalta ja on syytä epäillä, että kysymyksessä on valtiopetos, koska todistusaineisto on kiistaton. En ole saanut koskaan esteetöntä rikostutkintaa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koko yli 18 vuotta kestäneen oikeustaisteluni aikana.

Kysymys on näistä asioista



Pyydän Teitä myös valvomaan, että poliisijohtaja Sauli Kuha vastaa hänelle esitettyyn selvityspyyntööni lainmukaisesti, sillä nyt jo häntä on syytä epäillä turhasta viivyttelystä ja poliisilain vastaisesta menettelystä. Kysymys on tästä asiasta:


Pyydän, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja, oikeusministeri ja poliisiministeri valvovat, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero toimii virkavelvollisuuksiensa mukaisesti. En hyväksy sitä, että poliisihallituksessa joku tekee tutkimattajättämispäätöksen suojellakseen rikollisia. Nyt selvitetään poliisi- ja oikeusjärjestelmän mätäpaiseet perusteellisesti.

Kalajoella 21.08.2013

Erkki Aho
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki
puh. 044-3025948

tiistai 20. elokuuta 2013

Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson



From: Erkki Aho
Sent: Tuesday, August 20, 2013 7:38 AM
Subject: arvoisa oikeusministeri
 
Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson,
tiedoksi ja toimenpiteitä varten poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila, tiedoksi Rovaniemen hovioikeuden presidentti

Sanomalehtitiedon mukaan olette ollut syvästi pettynyt siihen, että Helsingin hovioikeudessa on esiintynyt asiatonta kielenkäyttöä, rasismia ja jopa seksuaalista häirintää. MTV3:n osittain haltuunsa saaman raportin mukaan hovioikeuden jäsenet saattavat käyttää tauoilla ja päätösneuvotteluissa halventavia ilmaisuja kuten neekeri tai ryssä. Lisäksi eräät miespuoliset tuomarit ovat häirinneet naispuolisia esittelijöitä esimerkiksi erilaisissa juhlatilanteissa. Rasistisia vitsejä lauotaan sekä erilaisina vähemmistöjä koskevaa alentavaa kielenkäyttöä esiintyy selvityksen mukaan istuntojen tauoilla ja päätösneuvotteluissa sekä muissa työntekoon liittyvissä tilanteissa. Epäasiallista kielenkäyttöä esiintyy selvityksen mukaan ”varsin laajasti” hovioikeudessa, mutta eri osastojen välillä on eroja. Kyse ei siis ole vain yksittäistapauksista. Tuomarit arvostelevat tauoilla avustajia, asianosaisia ja tulkkeja halventavasti. Kommentteja esitetään ulkonäöstä ja naisista saatetaan puhua ”femakkoina”. Selvityksen mukaan seksuaalirikoksista puhutaan vähättelevästi kuten myös niiden uhreista ja prostituoiduista. Järkytyksestä toivuttuaan Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä on ryhtynyt totuttuun tapaan vähättelemään koko ongelmaa. Könkkölän mukaan tuomareiden asiaton käytös ei ole ollut "kovin laajaa". Hän vakuuttaa, että asiattomuudet eivät ole vaikuttaneet hovioikeuden päätöksentekoon. Miten hovioikeuden presidentti Könkkolä voi sanoa näin, koska asiaa ei ole mitenkään tutkittu.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että hovioikeuden tuomareiden päätöksiin vaikuttavat heidän asenteensa. Esimerkkinä mainittakoon Itä-Suomen hovioikeuden äskettäin antama tuomio, jolla hovioikeus lievensi pienten siskosten päälle kohtalokkain seurauksin ajaneen rattijuopon vankeusrangaistusta. Hovioikeuden tuomiossa mainittuja rangaistuksen lieventämisperusteita voidaan pitää teolla aiheutettuihin seurauksiin nähden outoina ja osin suorastaan käsittämättöminä. Autoa peräti 2,58 promillen humalassa kuljettanut 54-vuotias nainen - ammatiltaan maanviljelijä - törmäsi toukokuussa 2012 Lapinlahdella maantiellä pyöräilemässä olleiden siskosten päälle sillä seurauksena, että 11-vuotias Matleena kuoli saamiinsa vammoihin ja hänen 16-vuotias siskonsa vammautui. Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kahdeksi vuodeksi seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen. Hovioikeus perusteli rangaistuksen alentamista ensinnäkin sillä, että naisen ajomatka oli ollut "lyhyehkö", eli kymmenisen kilometriä, ja tapahtunut "ilta-aikaan", jolloin oli kuitenkin vielä "päivänvaloa." Näillä seikoilla ei pitäisi olla mitään merkitystä rangaistuksen mittaamisessa. Olipa naisen ajomatka lyhyt tai pitkä - 10 km:n matka ei ole humalaisen ajamana suinkaan lyhyt - tai oliko ajo tapahtunut iltasella ja päivänvalossa tai pimeän aikana ja yöllä taikka keskellä päivää ja kirkkaassa valaistuksessa, niin kyseisillä seikoilla ei pitäisi järkevästi ajatellen olla minkäänlaista rangaistusta lieventävää painoarvoa.
Hovioikeus otti rangaistusta alentavina seikkoina huomioon myös sen, ettei naisen ollut selvitetty ajaneen ylinopeutta ja ettei hänen ollut näytetty ennen kohtalokasta törmäystä syylllistyneen muuhun liikennesääntöjen vastaiseen ajoon kuin törmäykseen ajoradan reunakiveykseen. Mutta nämäkään seikat eivät ole sellaisia perusteita, jotka olisivat oikeuttaneet käräjäoikeuden tuomitseman jo sinänsä varsin lievän rangaistuksen alentamiseen.
Hovioikeus katsoi vielä, että syytetyn käräjäoikeudessa saama rangaistus oli "liian ankara ottaen huomioon KKO:n linjaama rangaistuskäytäntö ja naisen syyllisyys".
Todellisuudessa syytetyn syyllisyys huomioon ottaen käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli mieluummin liian lievä kuin liian ankara. Syytetty oli lähtenyt ajamaan autollaan yli 2,5 promillen humalassa vilkkaasti liikennöityä tietä, törmännyt tien reunassa pyöräilemässä olleisiin lapsiin ja aiheuttanut törkeällä teollaan toisen lapsen kuoleman. Pelkästään törkeästä kuolemantuottamuksesta voidaan lain mukaan tuomita vankeutta aina kuuteen (6) vuoteen saakka, ja, kuten sanottu, mainituista neljästä törkeästä rikoksesta, joihin tekijä oli syyllistynyt, voidaan lain mukaan tuomita yhdeksän (9) vuoden vankeusrangaistus. Miten ihmeessä silloin voidaan sanoa, että naiselle käräjäoikeudessa tuomittu 2 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistus olisi liian ankara?

Otan toisen esimerkin Rovaniemen hovioikeuden ratkaisusta. Hovioikeus päätti lieventää Kemin käräjäoikeuden 1 vuoden 6 kuukauden raiskauksesta saadun ehdottoman vankeusrangaistuksesta saadun ehdottoman vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeutta ja muutti tuomion ehdolliseksi. Perusteluissa tuotiin lieventävänä asiana aktin lyhyys.

Omasta puolestani voin todeta ja todistaa, että jokainen Rovaniemen hovioikeuden tekemä päätös asioissani on tehty päin helvettiä. Syyttömästä on tehty syyllinen ja rikollisista sankareita. Kertaakaan en ole saanut suullista käsittelyä Rovaniemen hovioikeudessa lukuisista pyynnöistäni huolimatta. Kysymys on näistä asioista:

Jumalisjärven Lohi ay ja Emajoen Lohi Oy – nimismies Vesa Juntunen ja varatuomari Mikko Kovalainen

Koska Rovaniemen hovioikeuden toiminta on ollut minua ja yritystoimintaani koskevissa asioissa mielestäni tietoisen rikollisista ja niissä on mielestäni tietoisesti ja tarkoituksesllisesti tehty vääriä päätöksiä ja oikeudenkäyntimaksutkin on ”vedetty hatusta”, siis ilman minkäänlaista laillista perustetta, niin aikooko oikeusministeri anoa Suomen Valkoisen Ruusun suurristiä ketjuineen Rovaniemen hovioikeuden presidentille Esko Oikariselle näin loistavasta saavutuksesta, jolla loukataan kansalaisen ihmisarvoa hovioikeuden väärillä päätöksillä mittaamattomasti ja aiheutetaan valtavaa taloudellista vahinkoa vai tutkitaanko Rovaniemen hovioikeuden ratkaisut perusteellisesti ja saatetaan ao. henkilöt juridiseen ja taloudelliseen vastuuseen teoistaan. Minä haluan, että jokainen minua ja yritystoimintaa koskeva päätökseni tutkitaan rikostutkinnassa niin, että minä esittelen asian ja jokainen Rovaniemen hovioikeuden tuomari vastaa henkilökohtaisesti silmästä silmiin minulle miksi on tehnyt väärän päätöksen. Vaadin, että nämä tilaisuudet nauhoitetaan ja voidaan esittää vaikka suorana lähetyksenä televisiossa jos YLE siihen suostuu. Näin voidaan osoittaa Rovaniemen hovioikeuden tietoinen rikollinen toiminta. Samanlainen menettely koskee myös Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomareita ja vaadin, että menettely toteutetaan.
Entinen Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala totesi sanomalehtihaastattelussa, että Suomi on oikeusvaltioiden takarivissä. Käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimies-lehdessä, että tuomioistuimet on alistettu poliittisen vallan alaisuuteen.
Entinen korkeimman jäsen Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan ”Taistelu Oikeudesta” sivulla 15: ”Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja ”korkein oikeus” naureskelematta, ja varmaan joku oikeusneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pornobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa.”
Erikoista korkeimman oikeuden toiminnassa on se, että valituslupa annetaan vain 10 %:lle ja 90 % saa tyytyä mahdolliseen vääryyteen. Menettely on perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen menettely. Lisäksi korkein oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään ja menettely on oikeudenkäymiskaaren, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen menettely. Korkein oikeuden tuomareiden toiminnalle esitän samaa ratkaisua kuin Rovaniemen hovioikeuden tuomareille.

Korkein oikeutta on syytä epäillä valtiopetoksesta. Katso ns. Koiviston konklaavi
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että korkein oikeus tekee tietoisesti lainvastaisia päätöksiä. Lisäksi suomalaisilta on estetty oikeudensaanti myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa valitsemalla sinne valtion syyttäjä Päivi Hirvelä edustamaan Suomea Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) heinäkuussa 2006. Kansalaisaktivistin jättämien tutkintapyyntöjen mukaan Hirvelän hakemuksessa EIT:lle oli vääristeltyä tietoa koskien aikaa, jonka Hirvelä ilmoitti toimineensa tuomarina.
EIT:n hakemuksessa Hirvelä kertoi työskennelleensä yhdeksän vuotta tuomarina. Kansalaisaktivistin mukaan tiedot poikkeavat valtakunnansyyttäjän virastosta löytyvistä tiedoista, joiden mukaan Hirvelän tuomarin ura käsittäisi vain yhteensä päälle kaksi vuotta tuomarin työtä lyhyissä jaksoissa. On syytä epäillä, että Hirvelä valittiin estämään suomalaisten oikeudensaanti EIT:ssä.
Lisäksi on otettava huomioon, että vain muutama promille laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista aiheuttaa huomatuksen tulevaisuuden varalle. Laillisuusvalvonta on kiistatta kansalaisten pettämistä verovaroilla ja virkavastuulla. Laillisuusvalvojien toimintakertomus on kuvaus siitä mitä laillisuusvalvonnan pitäisi olla. Toiminta on kokonaan toisenlaista ”ei anna aihetta” päätösten tekemistä. Kansalaisten luottamus laillisuusvalvojien toimintaa voitaisiin mitata tyytyväisyysmittauksella. Jos kansalaiset ovat tyytyväisiä laillisuusvalvonnan tekemiin päätöksiin, niin silloin laillisuusvalvonta on tarpeellista. Tutkimus on tehtävä laillisuusvalvonnan palveluja käyttäneiden keskuudessa. Laillisuusvalvojille esitän samanlaista kohtelua kuin Rovaniemen hovioikeuden tuomareille ja korkeimman oikeuden tuomareille.
Minulla on yli 18 vuoden kokemus poliisin, syyttäjälaitoksen, laillisuusvalvonnan ja oikeuslaitoksen toiminnasta. Olen tehnyt rikostutkintapyynnön valtiopetoksesta
ja vaadin, että asia tutkitaan asiallisesti ja se on samalla poliisille tekemäni tutkintapyyntö tuomioideni purkamiseksi korkeimmalle oikeudelle. Rikostutkinta tulee videonauhoittaa ja samalla paljastuu karu totuus poliisi- ja oikeuslaitoksen toiminnasta.
Minulla on jo ehdotus mitä muutoksia tulee tehdä.
  1. Laillisuusvalvonta lopetetaan nykyisessä muodossaan.
  2. Korkeimman oikeuden toiminta lopetetaan.
  3. Perustetaan perustuslakituomioistuin
  4. Hallinto-oikeudet lakkautetaan
  5. Syyttäjälaitos organisoidaan kokonaan uudelleen ja rikolliset poistetaan syyttäjälaitoksen organisaatiosta
  6. Poliisin toiminta organisoidaan uudelleen. Poliisin koulutusta lisätään varsinkin talousrikostutkinnassa. Poliisin pätevyysvaatimuksia kiristetään ja koulutusta uudistetaan merkittävästi.
  7. Suomen Asianajajaliiton toiminta lopetetaan rikollisjärjestönä.
  8. Kansalaisten oikeusapujärjestelmä uudistetaan palvelemaan kansalaisia heidän tarpeiden mukaisesti
  9. Rikostutkintapyyntö valtiopetoksesta tutkitaan asiallisesti ja aloitetaan korkeimman oikeuden presidentistä, korkeimman oikeuden tuomareista, apulaisvaltakunnansyyttäjästä, laillissuuvalvojista ja poliisiorganisaation huipulta.
  10. Kaikki Rovaniemen hovioikeuden tuomarit ja Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomarit, jotka ovat käsitelleet asioitani, asetetaan erityistutkintaan. Olen valmis kaksintaisteluun ja kaksintaistelut videoidaan. Osoitan käräjä - ja hovioikeuden tuomareiden tietoisen rikollisen toiminnan kaksintaistelussa.
  11. Jokilaaksojen poliisin toiminta on ollut tietoisen rikollista samoinkuin syyttäjälaitoksen toiminta. Vaadin,että näiden laitosten henkilöiden rikokset tutkitaan asiallisesti ja heidät saatetaan vastuuseen teoistaan. Olen valmis kaksintaisteluun videokameroiden kuvatessa taistelun. Olin aika hämmästynyt kuinka poliisijohtaja Mikko Paatero puolusti rikollisten poliisien toimintaa ja niiden suojelua aamu-televisiossa 20.08.2013. Juuri poliisien toiminnan osaamattomuus on syynä kansalaisten oikeusturvan puutteisiin ja oikeuden vääriin päätöksiin. Pyydän poliisijohtaja Mikko Paateroa ilmoittamaan kuka on tutkijana tekemissäni rikostutkintapyynnöissä. Valtiopetoksen tutkinta kuuluu suojelupoliisille. Pyydä poliisiylijohtaja ilmoittamaan minulla tutkijan nimen ensi tilassa.
Kalajoella 20.08.2013
Erkki Aho
kaupunginvaltuutettu 7.s kausi
Lankilantie 25 B5
85100 Kalajoki
gsm 044-3025948

torstai 15. elokuuta 2013

Rikoskomisario Jonny Paanasen vastaus



From: Erkki Aho
Sent: Thursday, August 15, 2013 2:41 PM
Subject: Fw: vastaukset saamatta
 
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero
 
Rikoskomisario Jonny Paananen on nyt vastannut minulle ja esittää paikkansa pitämättömiä väitteitä. Teillä on nyt hallussanne todistusaineisto, minkä tutkija ja tutkinnanjohtaja ovat jättäneet tutkimatta. Esitutkintalaki edellyttää, että
5 § (11.7.1997/692)
Esitutkinnassa selvitetään:
1) rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, ketkä ovat asianosaisia ja muut syytteestä päättämistä varten tarvittavat seikat;
2) asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 9 §:n nojalla on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan;
3) mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntööpanemiseksi; sekä
4) suostuuko asianomistaja asian käsittelemiseen käräjäoikeudessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 a luvussa tarkoitetussa kirjallisessa menettelyssä ja aikooko myös rikoksesta epäilty suostua tähän menettelyyn.
(31.3.2006/245)
Esitutkinnassa asia on valmisteltava siten, että todistelu voidaan pääkäsittelyssä ottaa vastaan yhdellä kertaa.
6 §
Esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä.
7 §
Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet.
Epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.
Esitutkinta on siis tehty esitutkintalain vastaisesti ja poliiseja on syytä epäillä virkarikoksesta sekä korvaamattomien vahinkojen aiheuttamisesta. Vaadin, että rikostutkinta asiassa suoritetaan annettujen näyttöjen perusteella ja poliisien toiminta asiassa tutkitaan perusteellisesti. Vaadin poliiseille Suomen lain mukaista rangaistusta ja aiheutettujen vahinkojen täysimääräistä korvaamista.
 Kalajoella 15.08.2013
Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu 7.s kausi
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki
 
Sent: Thursday, August 15, 2013 2:21 PM
To: Erkki Aho
Subject: VS: vastaukset saamatta
 
Arvoisa Erkki Aho

Olette tiedustelleet sähköpostillanne tiettyyn tutkittavana olevaan asiaan liittyvää todistusaineiston vastaanottamista. Olette esittänyt, että mainitsemassanne jutussa jutun tutkija on kieltäytynyt vastaanottamasta teiltä kirjallista todistusaineistoa. Käsitykseni mukaan tutkija ei ole kieltäytynyt vastaanottamasta teiltä kirjallista todistusaineistoa. Teillä ei ole ollut tutkittavassa asiassa esittää kirjallista aineistoa. Olette esittäneet jutun tutkinnan yhteydessä kirjallista aineistoa, joka ei ole liittynyt tutkittavaan asiaan. Tästä tutkija on pyytänyt tekemään kirjallisen tutkintapyynnön sen selvittämiseksi, mitä pitäisi tutkia ja millä tavoin aineistonne liittyy uuteen tutkittavaan asiaan.  Näiltä osin katson asian tutkinnanjohtajana, että esittämänne väite on perätön, eikä aiheuta poliisilaitoksella toimenpiteitä. Siltä osin mitä viittaatte jutussa toimineen syyttäjän toimintaan tai mainitsemaanne käräjäoikeuden istuntoon, niin sen arvioiminen ai kuuluu allekirjoittaneelle.

Jonny Paannen, rikoskomisario

Lähettäjä: Erkki Aho [mailto:e.ahoky@kotinet.com]
Lähetetty: 9. elokuuta 2013 13:00
Vastaanottaja: Paatero Mikko POL POHA; Kuha Sauli POL; Rajaniemi Jyrki POL; Paananen Jonny POL
Aihe: vastaukset saamatta

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero, tiedoksi Sauli Kuha, Jyrki Rajaniemi, Jonny Paananen
Pyydän ja vaadin Teitä valvomaan, että asianomaiset poliisit vastaavat minulle asiallisesti. Yksikään poliisi ei ole vastannut määräajassa. Tässä kysymykset poliiseille. Eduskunnan oikeusasiamies päätöksessään edellyttää, että virkamies vastaa heille esitettyihin kysymyksiin. Virkamies toimii virkavastuulla.
Vaadin vastausta 14 vuorokauden kuluessa

Kalajoella 09.08.2013
Erkki Aho
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki

maanantai 12. elokuuta 2013

Natura ym. rikokset tutkintaan



From: Erkki Aho
Sent: Monday, August 12, 2013 10:31 AM
Subject: natura ym. rikokset tutkintaan
 
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Natura-asioissa hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila on juhlapuheessaan Kalajoen Rahjan kalajuhlilla todennut seuraavaa:
Natura 2000-suojeluohjelma kosketti voimakkaasti juuri tätä rannikkoa ja saaristoa. Koko Natura 2000-ohjelma toteutettiin EU-direktiivinvastaisesti ja monta kertaa suurempana kuin EU:n esittämä tavoite oli. Direktiivi edellytti, että uhanalaisten lajien ja luontotyyppien kesken suoritettaisiin suhteellisuusvertailu. Se jätettiin Suomessa kokonaan tekemättä.
Holkerin hallitus toteutti Keski-Pohjanmaalla rantojensuojeluohjelman. Kuinkas ollakaan - rantojensuojelualueet täyttivät Natura 2000-suojeluohjelmaan asetetut kriteerit.
Natura 2000 –ohjelmaa varten laadittiin uhanalaisluettelot. Niihin päätyi mm. Suomen yleisin lintu: paju- eli uunilintu sekä Perämerellä erittäin runsaslukuinen norppa ja alati paisuva harmaahyljekanta.

Puhe kokonaisuuden löytyy täältä:

Koska kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila toteaa juhlapuheessaan Naturan direktiivin ja lainvastaisuudet, niin ne on tutkittava myös tekemäni rikostutkintapyynnön perusteella. Aineisto, jonka olen toimittanut Teille löytyy myös täältä:

Koska Naturarikokset ovat kiistattomat ja Jokilaaksojen poliisi ja Kokkolan poliisi ja Oulun läänin poliisiosasto ovat jättäneet rikokset tutkimatta sekä koko poliisiorganisaatio vaikka näytöt ovat kiistattomat niin ei voida välttyä valtiopetosepäilyltä. Korkein oikeus on tehnyt n. 700 väärää päätöstä Naturassa. Asia on minulle tärkeä, koska se on myös tuomoiden purkuasiassa yksi tärkeä osa kokonaisuutta. Olen pyytänyt Teiltä rikostutkintaa tuomioiden purkuuni liittyvissä asioissa, koska korkein oikeus edellyttää, että viranomaiset tekevät asiassa rikostutkinnat.

Muut rikokset todistusaineisto on jo toimitettu Teille kirjallisesti ja ne löytyvät myös tästä

Muistutan Teitä vielä siitä, että Teidän on valvottava, että nämä poliisit vastaavat minulle tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Aineisto löytyy tästä

Vaadin kaikille rikoksiin syyllistyneille Suomen lain mukaista ankarinta rangaistusta ja aiheutettujen vahinkojen täysimääräistä korvaamista korkoineen.

Kalajoella 12.08.2013
Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu 7.s kausi
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki
gsm 044-3025948

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Rikostutkintapyyntö valtiopetoksesta (täydennys)



Poliisiylijohtaja Mikko Paatero, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila, poliisiministeri Päivi Räsänen, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, pääministeri Jyrki Katainen, suojelupoliisi, eduskunta, tiedotusvälineet

Olen toimittanut poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle aineistot rikostutkintaa varten, jonka perusteella voidaan kaikki minua ja yritystoimintaani vastaan aikaansaadut eri oikeisasteiden väärät päätökset purkaa korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus jätti väärät päätökset purkamalla tekemällä esteellisten tuomareiden voimin tulkitsemalla takautuvasti oikeudenkäymiskaaren muutosta. Menettely oli törkeää virka-aseman väärinkäyttöä ja vahvistaa entisestään valtiopetosepäilyjä. Nyt poliisin on suoritetta rikostutkinta asiassa jotta  kaikki päätökset minua ja yritystoimintaani koskevat voidaan purkaa. Maineeni on puhdistettava, todelliset rikolliset on saatava taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen.  Keskeiset tuomionpurkuperusteet ovat tässä


Koska tutkintapyynnöt on tehty ajoissa, mutta poliisi, syyttäjät, oikeuslaitos ja laillisuusvalvojat ovat tietoisesti ja tarkoituksellisesti vanhentaneet rikokset on syytä epäillä valtiopetosta ja silloin mikään rikos ei ole vanhentunut.

Valtiopetos – kantelu oikeuskanslerille

Pankkikriisin karmea totuus julki

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Mikko Kovalainen ja Vesa Juntunen

Poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle

Eduskuntakysely

Todistusaineisto löytyy pankkikriisiblogistani

sekä
nettikirjastani

sekä
naturablogistani

sekä oikeuslaitos ja poliisiblogistani

Koska kysymyksessä on valtiopetos, johon myös korkein oikeus on todistusaineiston mukaan sekaantunut samoin kuin laillisuusvalvonta ja valtakunnansyyttäjävirasto poliisin lisäksi, niin valtipetoksen tutkinta kuuluu suojelupoliisille. Pyydän poliisiylijohtja Mikko Paateroa käynnistämään rikostutkinnat jo toimitetun aineiston perusteella. Vaadin, että kaikki pankkikriisin rikokset ja Naturan direktiivien ja Ey-tuomioistuimen vastaiset ratkaisut korvataan täysimääräisesti rikosten uhreille. Vaadin rikollisille Suomen lain mukaista rangaistusta valtiopetoksesta. Vaadin keskeisten henkilöiden välitöntä pidättämistä ja vastuuseen saattamista niin taloudellisesti kuin juridisestikin.

sisältävät aineistot viittauksineen. Pyydän ilmoittamaan kuka toimii asiassa tutkijana. Koska on kysymys poliisin rikoksista, niin tutkinnanjohtajana pitäisi olla syyttäjä, mutta se ei ole mahdollista, koska syyttäjälaitos on valtiopetokseksessa keskeinen tekijä. Maahan on määrättävä uudet eduskuntavaalit valtiopetosrikostutkinnan johdosta ja maan poliisi-, syyttäjälaitos sekä laillisuusvalvonta että oikeuslaitos on uudistettava pikaisesti ja puhdistettava valtiopetokseen osallistuneista rikollista.
Tämä tutkintapyyntö on tehty siksi poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle ettei se häpyisi kuin pieru Saharaan, vaan vastuuhenkilö on koko kansan tiedossa samoin kuin vastuulliset päättäjät tässä asiassa. Lisäksi tutkintapyyntö on lähetetty tiedoksi ja toimenpiteitä varten vastuullisille henkilöille jotta voidaan varmistaa, että tiedetään että kenet päät kuvaannollisesti ilmaistuna putoavat jos rikostutkintaa ei suoriteta.

Kalajoella 29.07.2013

Erkki Aho
kaupunginvaltuutettu ( 7.s kausi)
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki

puh. 044-3025948

torstai 25. heinäkuuta 2013

Johtava kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala ja kihlakunnan ulosottomies Vesa Heikkinen

Johtava kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala ja kihlakunnanulosottomies Vesa Heikkinen, tiedoksi ja toimenpiteitä varten poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Tiedätte varmasti, että ko.saatava on syntynyt rikollisesti. Siksi Teidän täytyy toimia rikoslain 15 luvun 10 § ja 11 § :n edellyttämällä tavalla

10 § (24.7.1998/563)
Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen
Joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, rikoksen ihmisyyttä vastaan, törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan, sotarikoksen, törkeän sotarikoksen, kidutuksen, kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän raiskauksen, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmiskaupan, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (4.12.2009/990)
Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen sitä, jonka olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi puolisonsa, sisaruksensa, sukulaisensa suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka henkilö, joka asuu hänen kanssaan yhteistaloudessa tai on muuten näihin rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia läheinen.

11 § (24.7.1998/563)
Rikoksentekijän suojeleminen
Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittavarikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta.

Jos ette ryhdy asian vaatimiin toimenpiteisiin, niin Teitä on syytä epäillä rikoslain 40 luvun 7 § (12.7.2002/604)
Virka-aseman väärinkäyttäminen
Jos virkamies hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa
1) rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään taikka
2) käyttää väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden,
hänet on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
8 § (8.9.1989/792)
Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen
Jos virka-aseman väärinkäyttämisessä
1) tavoitellaan huomattavan suurta hyötyä tai
2) pyritään aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa tai vahinkoa tai
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai häikäilemättömästi
ja virka-aseman väärinkäyttäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä viralta pantavaksi.
9 § (12.7.2002/604)
Virkavelvollisuuden rikkominen
Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa tai 11 luvun 9 a §:ssä säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. (4.12.2009/990)
Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
mukaisista teoista.

Asia käy selville seuraavasta

Kysymys on tietoisen rikollisesta toiminnasta, mikä on jo poliisiylijohtaja Mikko Paateron selvitettävänä.

Kalajoella 25.07.2013
Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu (7.s kausi)

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Vaadin vastausta 14 vuorokauden sisällä



Eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksen mukaan virkamiehen tulee vastata heille esitettyihin kysymyksiin. Siksi olen tehnyt seuraavat kysymykset.

Poliisijohtaja Sauli Kuha, tiedoksi poliisijohtaja Mikko Paatero


Olen pyytänyt Teitä tutkimaan nämä rikokset mitkä käyvät ilmi seuraavasta selostuksesta. Olette jättäneet kaikki rikokset tutkimatta ja aiheuttaneet minulle valtavaa taloudellista vahinkoa ja mittaamattomia henkisiä kärsimyksiä. Kysymys on ihmisoikeusrikoksista. Pyydän Teiltä vastausta 14 vuorokauden kuluessa miksi olette jättäneet rikokset tutkimatta ja miten aiotte korvata aiheutuneet vahingot.

Tuomioiden purkuperusteita korkeimmalle oikeudelle

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/03/tuomioiden-purkuperusteita-korkeimmalle.html

Kalajoella 17.07.2013
Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu ( 7.s kausi)
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki

Poliisi Jyrki Rajaniemi, tiedoksi Mikko Paatero

Te ette ottaneet todistusaineistoa vastaan Markku Kosken kunnianloukkausta koskevassa. Markku Koski on kuitenkin todistettavasti ollut keskeisesti mukana PR-talojen konkurssivyyhdessä kuten todistusaineisto osoittaa. Olette toiminnallanne aiheuttaneet minulle valtavia taloudellisia tappiota ja mittaamattomia henkisiä kärsimyksiä jättämällä rikokset tutkimatta ja saattamalla syyttömät syyllisiksi ja syylliset syyttömiksi. Olette aiheuttaneet minulle mittaamattomia henkisiä kärsimyksiä. Olette kiistattomasti toimineet esitutkintalain ja poliisilain vastaisesti. Pyydän Teiltä kirjallista vastausta 14 vuorokauden kuluessa siitä miksi olette toimineet lain vastaisesti. Olette tietoisesti jättäneet kaikki rikokset tutkimatta.
Tässä on selostus asioista:
Tuomioiden purkuperusteita korkeimmalle oikeudelle
Kalajoella 17.07.2013
Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu 7. kausi
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki

Poliisi tutkinnanjohtaja Jonny Paananen, tiedoksi Mikko Paatero

Olitte tutkinnanjohtajana Markku Koskea koskevassa kunnianloukkausasiassa, jossa poliisi Jyrki Rajaniemi kieltäytyi vastaanottamasta todistusaineistoa. Lähetin todistusaineiston hänelle myös sähköpostitse, koska hän kieltäytyi vastaanottamasta sitä kirjallisesti. Lähetin Teille myös aineiston sähköpostitse, koska halusin varmistua, että aineisto varmasti tulee huomioonotettua. Lähetin aineiston myös sähköpostitse myös syyttäjä Esa Mustoselle, jonka katsoi olevan esteellinen syyttäjäksi sen takia, että hän oli Mikko Kovalaisen kunnianloukkausasiassa jättänyt todistusaineistot huomioonottamatta ja oli antanut asiassa Rovaniemen hovioikeudelle väärän lausuman. Käräjätuomari Jyrki Määttä esti minua kuulustelemasta vastapuolen todistajaa Kalervo Savolaista. Asiassa on kolmen henkilön valaehtoinen todistajalausunto ja heidän lausuntonsa oikeaksi todistaa käräjäoikeuden kuulustelunauha. Myös käräjätuomari Jyrki Määttä ja varatuomari Mikko Kovalainen antoivat asiassa väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle.
Markku Koski oli keskeisesti mukana PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa. Katso

Tuomioiden purkuperusteita korkeimmalle oikeudelle

Jouni Remes ja Markku Koski

Kiirehtimispyyntö
Selvitys kauppasopimuksen tekemisestä
Tässä suullinen todistusaineisto
Olen tehnyt 131-sivuisen selvityksen asioista. Kalajoen kaupunginvaltuustolle ja kansanedustajille, laillisuusvalvojille, teidotusvälineille ja se on suuren yleisön nähtävänä nettisivuillani.
Tässä on Kalajoen valtuustolle tekemäni 9 tunnin puhe, mikä on myös valtuustonkokouksen virallisena asiakirjana
Olen kirjoittanut kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN-91-4593-X. Kirjassa on 529 sivua ja kirjassa on selostettu tapahtumat ja asiakirjat on kopioitu todistusaineistoksi. Lisäksi olen tehnyt erillisen liiteen, jossa on yksityiskohtaisesti kerrottu mitä milläkin todisteella todistetaan. Lisäksi olen tehnyt erillisen liitteen, jossa on juridinen argumentointi asioille.
Olen tehnyt Kalajoen kaupunginvaltuustolle asioista 1879-sivuisen selvityksen asiakirjoineen. Asiakirja on julkinen, mutta se käytännössä salattiin valuutetuilta silloisen kaupunginvaltuuston Raili Myllylän toimesta ja minua estettiin esittämästä asiat valtuustolle, joka oli minulta selvitystä asioista pyytänyt.
Asianajaja Jouni Vihervalli on tunnustanut tekonsa, asianajaja Asko Keränen on tunnustanut tekonsa, varatuomari Paavo M. Petäjä on tunnustanut tekonsa ja on syytä epäillä, että nykyinen Sievin kunnanjohtaja antoi Ylivieskan käräjäoikeudessa väärän lausuman asiassa . Siksi häntä on syytä epäillä vakuutuspetoksesta, koska hän oikeudenkäyntikulut antoi vakuutusyhtiön perittäväksi ja hän oli tietoinen siitä, että hänen asianajajansa Timo Hautamäki oli tietoinen rikoksista, joita prosessissa oli ja joihin Markku Kosken on syytä epäillä sekaantuneen. Tämän tiedän sen johdosta, että Timo Hautamäki toimi aiemmin minun asianajajanani ja oli perehtynyt asioihin ja lisäksi hän oli perehtynyt niihin nettisivujen perusteella, koska oli sieltä kaivanut esiin aineistot. Heitä on siis syytä epäillä myös rikoslain 15 luvun vastaisesta toiminnasta.
Käräjätuomari Heikki Sneck ei suostunut ottamaan todistusaineistoa vastaan, mikä on todella törkeä teko ja oikeudenloukkaus. Käräjätuomari Heikki Sneck toimi esteellisenä tuomarina asiassa ja kieltäytyi ottamasta todistusaineistoa vastaan. Syyttäjä Esa Mustonen vetäytyi asiasta koska tein hänestä esteellisyysväittämän ja toimitin lisäksi Rikosseuraamusviraston kautta uudelleen todistusaineiston syyttäjä Esa Mustoselle. Syyttäjäksi ilmestyikin oikeudenkäyntiin nainen, joka ei ollut tutustunut omien sanojensa mukaan asiakirjamateriaaliin, mutta kertoi pystyvänsä toimimaan syyttäjänä siitä huolimatta. Rovaniemen hovioikeus ei antanut asiassa suullista käsittelyä ja taas asiassa oli vaihtunut syyttäjä.
Vaadin Teiltä tutkinnanjohtaja poliisi Jonny Paananen selvitystä 14 vuorokauden kuluessa miksi ette ottanut todistusaineistoa asiassa vastaan ja miksi ette reagoineet rikolliseen toimintaan. Miten aiotte korjata asian ja miten aiotte korvata aiheuttamanne valtavat taloudelliset tappiot ja mittavat henkiset kärsiymykset asiassa.
Kalajoella 19.03.2013
Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuuston jäsen (7.s kausi)
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki