torstai 27. syyskuuta 2012

Laillisuusvalvonta on mätäpaise, mikä on puhkaistava




Kuvassa laillisuusvalvojan päätös  asioista


Olen kirjoittanut kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN-91-4593-X. Kirjassa on 529 sivua ja kirjassa on selostettu tapahtumat ja asiakirjat on kopioitu todistusaineistoksi. Lisäksi olen tehnyt erillisen liiteen, jossa on yksityiskohtaisesti kerrottu mitä milläkin todisteella todistetaan. Lisäksi olen tehnyt erillisen liitteen, jossa on juridinen argumentointi asioille.

Lisäksi olen tehnyt nettiin selitykset todistusaineistoineen. Tässä osa

Olen tehnyt asioista myös DVD, jossa kerron asiat suullisesti ja asiakirjoin.


Olen tehnyt 131-sivuisen selvityksen asioista. Kalajoen kaupunginvaltuustolle ja kansanedustajille, laillisuusvalvojille, teidotusvälineille ja se on suuren yleisön nähtävänä nettisivuillani.



Olen tehnyt Kalajoen kaupunginvaltuustolle asioista 1879-sivuisen selvityksen asiakirjoineen. Asiakirja on julkinen, mutta se käytännössä salattiin valuutetuilta silloisen kaupunginvaltuuston Raili Myllylän toimesta ja minua estettiin esittämästä asiat valtuustolle, joka oli minulta selvitystä asioista pyytänyt.

Asianajaja Jouni Vihervalli on tunnustanut tekonsa, asianajaja Asko Keränen on tunnustanut tekonsa, varatuomari Paavo M. Petäjä on tunnustanut tekonsa, kunnanjohtaja Markki Koski on tunnustanut tekonsa. Siitä huolimatta

Suomen valtion viranomaiset ovat toimineet asiassa näin:


Olen vaatinut poliisiasiainneuvottelukuntaa käsittelemään asian.

Pyydän kansanedustajia ryhtymään asian vaatimiin toimenpiteisiin oikeuden saamiseksi. Suomen perustuslain 29 § Kansanedustajan riippumattomuus
Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Ei kommentteja: