Korkeimman oikeuden tappio

Helsingin Sanomissa oli 31.10.2009 kahden sivun juttu otsikolla Korkeimman oikeuden tappio. Jutussa kerrotaan kuinka korkein oikeus teki historiaa ja myönsi olleensa väärässä Kari Uotin tuomiossa. Lehden mukaan me kaikki hyödymme tästä. Tapaus Uoti herättää myös kysymyksen siitä, miksi Suomen korkein oikeus on vetänyt eri linjaa kuin Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin. Suomi on saanut EIT:ltä 95 langettavaa päätöstä ihmisoikeusloukkauksista. Tahti on viime aikoina kiihtynyt. Välinpitämättömyys ihmisoikeuksia kohtaan näyttää olevan jälleen yksi outo ”maan tapa”.

Ylivoimaisesti eniten Suomi on saanut moitteita oikeudenkäynnin venymisestä liian pitkäksi, mistä EIT on antanut 41 langettavaa tuomiota. Sananvapausasioissa Suomi on saanut seitsemän langettavaa tuomiota, mikä on enemmän kuin yksikään toinen Pohjoismaa. Tämä johtuu Tuomas Ojasen mukaan siitä, että Suomessa sananvapaustapauksissa painotetaan yksityiselämän suojaa, kun taas EIT korostaa sananvapautta. ”Suomessa on eri käsitys ihmisoikeuksista kuin Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimella”, Ojanen sanoo. Hän uskoo, että monilla suomalaisilla juristeilla on vanhanaikainen päähänpinttymä, että ihmisoikeudet eivät ole vakavasti otettavaa juridiikkaa. ”Ihmisoikeuksia pidetään moraaliin liittyvänä jeesusteluna, jota ei tarvitse ottaa huomioon.”

Scheinin mielestä kyse on siitä, että Suomessa tuomioistuimet ovat perinteisesti nähneet itsensä valtiovallan jatkeena, eivätkä niinkään yksilön puolustajina valtiota vastaan. Jälkimmäinen näkemys on muissa maissa vahvempi. ”Ihmisoikeuksien huomioon ottamisessa on kysymys pitkästä oppimisprosessista. Se voi kestää jopa yhden sukupolven”, Scheinin sanoo. ”Resurssipula on aiheuttanut sen, että aina ei ole pystytty takaamaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tuomioistuimet ovat toimineet vähän liukuhihnatuotantona.”

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotion mielestä on oikein, että ihmisoikeudet eivät jousta. ”Ihmisoikeudet eivät valitettavasti vieläkään aina toteudu rikosasioissa”, Nuotio sanoo.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo vastasi 5.11.2009 Helsingin Sanomissa lehden juttuun Korkeimman oikeuden tappiosta. Koskelo totesi, ettei korkeimman oikeuden tehtävänä ole alempien oikeusasteiden virheiden korjaaminen.

Erkin kommentti:
Ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta korkeimman oikeuden presidentin lausunto on erikoinen. Kuka korjaa alioikeuksien väärät päätökset, jos korkein oikeus ylimpänä oikeusasteena ei niitä korjaa? Kysymys on kiistatta ihmisoikeuksista, kun väärät päätökset jätetään voimaan. Asia on myös juridisesti mielenkiintoinen siinä mielessä, että korkein oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään eli korkein oikeus toimii kiistatta Suomen lain ja Euroopan Ihmisoikeusoikeustuomioistuimen päätösten vastaisesti. Suojeleeko korkein oikeus rikollisia ja rikollista toimintaa? Rikoslaissa on määräys siitä, ettei rikollisia ja rikollista toimintaa saa suojella. Kysymyksessä on lain mukaan rikos. Poliisin pitää tutkia rikokset ja saattaa rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan. Tätä poliisi ei Suomessa tee, vaikka laki sitä edellyttää. Myös laillisuusvalvojien ja valtakunnansyyttäjäviraston on perusteltava päätöksensä niin, että valittaja tai tutkintapyynnön esittäjä tietää, mikä on todellinen syy miksi asioita ei tutkita. Lain mukaan pitää esittää yksityiskohtainen perustelu asioille.

Korkeimman oikeuden väärien päätösten tekijöinä ovat myös esittelijät. Siksi poliisien on tutkittava esittelijöiden toiminta asioissa. Jos esittelijä todetaan syyllistyneen päätöksessä rikolliseen toimintaan, niin silloin on perustuslain yhdenvertaisuuspykälän mukaan kohdeltava korkeimman oikeuden tuomareita samalla tavalla. Heidät on asettava syytteeseen epäillyistä rikoksista. Sama koskee myös laillisuusvalvojia. Laillisuusvalvojien päätösten allekirjoittajina ovat myös esittelijät ja siksi poliisin on ensin tutkittava ovatko esittelijät syyllistyneet rikokseen päätöksenteon yhteydessä. Jos esittelijä on syyllistynyt rikokseen, niin silloin pitää nostaa syyte myös päätöksen tehnyttä laillisuusvalvojaa kohtaan. Valtakunnansyyttäjäviraston päätöksissä on noudatettava samaa linjaa. Ensin esittelijöiden toimet rikostutkintaan ja sitten perustuslain perusteella on nostettava syytteet myös varsinaisille päätöksentekijöille.

Olen tehnyt rikostutkintapyynnön asioista poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle, mutta hän ei ole antanut minkäänlaista päätöstä tekemääni rikostutkintapyyntöön, vaikka tutkintapyynnön tekemisestä on kulunut jo kohtuuttomasti aikaa. Ainoa asia, mihin Paateron sihteeri on reagoinut, on se, että hän ilmoittanut, ettei Mikko Paaterolle saa laittaa sähköpostiviestejä Mikko Paateron omaan sähköpostiosoitteeseen. Tutkintapyynnössäni olen esittänyt väärien päätösten koodinumerot ja niiden avulla löytää myös esittelijöiden nimet, joista rikostutkinnat tulee aloittaa. Rikokset eivät useinkaan vanhene, vaan ne vanhennetaan. Myös rikoksen vanhentaminen on rikos. Rikosten vanhentajat on myös saatava vastuuseen teoistaan. Useimmiten ne ovat poliiseja. He ovat vastuussa asioista yhdessä työnantajansa eli Suomen valtion kanssa. Uudistan nyt tekemäni rikostutkintapyynnön poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle ja laitan sen tiedoksi ja toimenpiteitä myös oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ja tiedotusvälineille. Täydennän vielä tutkintapyyntöä tutkinnan kuluessa koko ajan tapahtuvilla uusilla väärillä päätöksillä. Tässä alkuperäinen tutkintapyyntö

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Kalajoella 12.11.2009
Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Jakelu: Poliisiylijohtaja Mikko Paatero, poliisiministeri Anne Holmlund, oikeusministeri Tuija Brax, eduskunnan perustuslakivaliokunta, eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio, oikeuskansleri Jaakko Jonkka, valtakunnansyyttäjävirasto Matti Kuusimäki, Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo, tiedotusvälineet