tiistai 26. kesäkuuta 2012

Onko korkeimman oikeuden toiminta tietoisen rikollista?


Sain juhannuksen aatonaattona korkeimman oikeuden ratkaisun. Osasin odottaa, että ratkaisu on täysin hanurista, enkä siksi avannut sitä ennen juhannusta, koska se olisi pilannut juhannuksen viettoni. Avasin kirjeen vasta maanantaina. Aavistukseni oli oikea. Korkein oikeus kieroilee eikä halua, että kansalaiset saisivat oikeutta. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että korkeimman oikeuden toiminta on tietoisen rikollista.

Olen vaatinut lukuisia kertoja korkeimmalta oikeudelta alioikeuksien väärien tuomioiden purkua ja olen vaatinut suullista käsittelyä. Minulta tietoisesti estetään suullinen käsittely ja todistusaineston esittäminen. Miksi korkein oikeus suojelee rikollisia ja toimii oikeudenkäymiskaaren vastaisesti. Korkein oikeus on 20.06.2012 Diaarinumero K2012/36 ilmoittanut, että



kuten vastauksesta näkyy, niin päätöksen on tehnyt kansliapäällikkö Sinikka Tuomi ja esitellyt esittelijäneuvos Timo Ojala. Voidaan perustellusti kysyä kenen etua palvelee korkeimman oikeuden toiminta, jossa rikollisia suojellaan ja rikoksia vanhennetaan. Onko tämä kansalaisten edun mukaista toimintaa ja verovarojen oikeaa käyttöä?

Korkeimmalle oikeudella lähettämässäni aineistossa on selostettu tapahtumat, todistusaineistot ja juridinen argumentointi. Korkein oikeus on jälleen kerran jättänyt linkit avaamatta, joissa on todistusaineistot. Mielestäni toiminta on tietoisen rikollista eikä nauti Suomen kansalaisten luottamusta. Korkeimman oikeuden toiminta ei ole tästä maailmasta.

Kun korkein oikeus ei osaa avata linkkejä, niin minä vaadin, että korkein oikeus käsittelee asian uudelleen. Minä vaadin suullista käsittelyä ja sitä, että saan esittää todistusaineistot tietokoneen avulla näyttötaululle, josta kaikki voivat ne nähdä. Minä vaadin, että oikeudenkäynti videotallennetaan. Vain näillä toimenpiteillä varmistetaan oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja oikeuden toteutuminen. On järkyttävää miten korkein oikeus, poliisi, syyttäjälaitos ja eri oikeusasteet voivat pelleillä kansalaisten oikeusturvalla ja toimia täysin rikollisesti joutumatta vastuuseen teoistaan. Palautan asiakirjat korkeimpaan oikeuteen jotta korkein oikeus voi itse todeta, että linkit, joissa on todistusaineistot on esitetty, on jätetty kokonaan avaamatta ja käsittelemättä. Siksi vaadin kiireellisesti suullista käsittelyä ja käsittelyn videotallentamista.


Kalajoella 26.06.2012

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Ei kommentteja: