perjantai 21. elokuuta 2009

Lestadiolainen värisuora



















Käydessäni eduskunnan oikeusasiamiehen päivystävän lakimiehen luona, niin hän otti esille oikeudensaannin esteenä esimerkkinä uskonnollisen värisuoran. Hän oli kiinnostunut siitä jos sellaisia todistettavasti löytyy. Kerroin hänelle heti esimerkin lestadiolaisesta värisuorasta lähinnä Oulun läänissä.

Kun olen selvittänyt selvittämättömiä rikoksia Ylivieskan alueella niin olen yhä toistuvasti törmännyt Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan selkeissä rikoksissa tutkimattajättämispäätöksiin eli on syytä epäillä Raimo Ollilaa lukuisista törkeistä virkarikoksista. Sain varman tiedon siitä, että Raimo Ollila on lestadiolainen ja vieläpä esiintyy lestadiolaisten saarnamiehenä. Tämän lisäksi rikostutkijana on toiminut henkilö, jonka lähes koko suku on keskustalaislestadiolaisia. Raimo Ollilan esimies Oulun läänin hallituksen poliisijohtaja Sauli Kuha on myös lestadiolainen ja Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen on lestadiolainen. Sauli Kuha on myös jättänyt törkeät rikokset tutkimatta ja ottanut sellaisiin päätöksiin myös maaherra Eino Siuruaisen nimen. Tällainen törkeä rikos on entisen Ylivieskan poliisipäälikön lestadiolaisen Kaarlo Similän väärä lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle. Ylivieskan käräjäoikeus teki tämän johdosta väärän päätöksen, josta minulle oli seurauksena vankeustuomio. Jotta värisuora olisi täydellinen niin todettakoon, että eduskunnan hallintovaliokunta valvoo poliisien toimintaa ja sen puheenjohtajana on lestadiolainen kansanedustaja Tapani Tölli. Olen toiminut hyvässä yhteisymmärryksessä lestadiolaisten kansanedustajien Inkeri Kerolan ja Kyösti Karjulan kanssa, mutta molemmat vaikenevat kun on kysymys lestadiolaisesta rikollisuudesta.
Alavieskan Puurakenne Oy:n pankkina oli Keski-Pohjan Aluesäästöpankki, jonka pankinjohtaja Ahti Hietala oli lestadiolainen.
Talotehtaiden pudotuspelissä tuli vahvasti esille Kera Oy:n toiminta. Lestadiolaiset talotehtaat Pyhännän Rakennustuotekonserni eli Jukka-talot ja Kontio-tuote pelastettiin yhdeksi yritykseksi kahden pienemmän talotehtaan kanssa. Järjestelyn kummisetänä toimi Kera Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja lestadiolainen kansanedustaja Oiva Savela. Alavieskan Puurakenne Oy:llä ei ollut pienenä perheyrityksenä tällaista taustavoimaa ja siksi se laitettiin Kera Oy:n markkinoilta poistettavien listalle. Kera Oy toimi yhteistyössä Arsenal Oy:n kanssa, jossa oli myös lestadiolaisia johtajia sekä KTM:n yrityskehitysosaston kanssa, jonka johtajana oli lestadiolainen Olavi Änkö.


Tein kysymykset Suomen oikeushallinnon tilasta entiselle oikeusministerille ja nykyiselle europarlamentaarikolle Anneli Jäätteenmäelle. Hän kieltäytyi vastaamasta kysymyksiini. Katsokaa
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/05/kysymykset-europarlamentaarikko-anneli.html

Tein samat kysymykset kolmelle kansanedustajalle lesdtadiolaisille Kyösti Karjulalle, Tapani Töllille ja Pekka Vilkunalle. Hekään eivät ole vastanneet, vaikka olen muistuttanut heitä asiasta. Katsokaa
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/05/vastausvuorossa-karjula-tolli-ja.html

Julkinen selvityspyyntö maaherra Eino Siuruaiselle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/julkinen-selvityspyynt-maaherra-eino.html

katso läänin poliisijohtaja Sauli Kuha
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/laanin-poliisijohtaja-sauli-kuha.html

katso syyttäjä Kirsi Männikkö
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/syyttaja-kirsi-mannikko.html

Hyvä veli-järjestelmä

Lestadiolaisen mafiamaisen toiminnan apuna on myös poliisin hyvä veli-järjestelmä, johon kuuluu myös syyttäjiä. Poliisiorganisaatiossa toimii kollegiaalinen suojelujärjestelmä. Koska läänin poliisijohtaja Sauli Kuha on lestadiolainen ja hän suojelee Ylivieskan lestadiolaista poliisia Raimo Ollilaa niin Ylivieskan poliisipäällikkö Petri Oulasmaa joutuu noudattamaa läänin poliisijohtaja Sauli Kuhan viitoittamaa linjaa. Samoin on tehnyt entinen Oulun KRP:n päällikkö Eero Klemetti ja nykyinen päällikkö Leila Melander. Rikoksia ei tutkita ja rikollisia suojellaan vastoin lakia.

Ylemmällä tasolla eli sisäministeriön poliisiosastolla Jouni Välkki toimi rikollisten suojelijana niin kauan kuin henkinen kantti kesti. Hänen henkinen kanttinsa loppui ja seurauksena oli kuolema oman käden kautta. Sisäministeriön poliisiosastolla Jouni Välkin apulaisena on toiminut Jonne Lähteenmäki. Minun kokemukseni pohjalta hän ei erota oikeaa väärästä. Hän on täysin sopimaton ja minun mittapuuni mukaan täysin kelvoton henkilö sisäministeriön poliisiosastolle. Hänen toimintansa on yhteiskunnan edun vastaista ja vaarantaa kansalaisten oikeusturvan. Nyt Jouni Välkin kuoleman jälkeen Arto Hankilanoja on astunut Välkin saappaisiin. Menettelytavat ovat kuitenkin kyseenalaiset ja olen huomannut, että häntä on syytä epäillä virkarikoksista useissa asioissa. Otettakoon esimerkkinä vaikka Piipsjärven kivilouhimoasia, jossa hän lähetti valikoidun tutkintamateriaalin valtakunnansyyttäjävirastoon. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että hänen tarkoituksensa ei ollutkaan rikosten tutkiminen ja rikollisten kiinnisaaminen vaan heidän suojelemisensa.

KRP:n talousrikosyksikön päällikkö Tapio Kalliokoski kuuluu poliisin tiettyyn sisäpiiriin. Kokemukseni perusteella epäilen häntä lukuisista virkarikoksista, joita hän on tehnyt niin PR-asioissa, natura-asioissa kuin Suvi Anne Siimeksen Aktiv-Hansa-kaupan törkeän petoksen rikostutkinnoissa. Tähän poliisirenkaan sisäpiirin katson kuuluvaksi myös Oulun poliisin Tapani Tasannon, jota KRP:n Tapio Kalliokoski käyttää käsikassarana rikostutkinnoissa. Tapani Tasanto on tehnyt selkeissä rikoksissa tutkimattajättämispäätöksiä minunkin asioissani ja yhä edelleen Tapani Tasanto on esteellisyydestään huolimatta tyrkyllä tutkinnanjohtajaksi esim. varatuomari Mikko Kovalainen tutkintapyynnöissä. On aika käsittämätöntä kuinka huono on poliisin sisäinen informaatio varatuomari Mikko Kovalaisen toimista. Mikko Kovalainen saa toimia villisti ja vapaasti kuin sika vatukossa yhdessä poliisiviranomaisten kanssa rehellisiä, lainkuuliaisia kansalaisia vastaan tuhlaten järjettömästi yhteiskunnan verovaroja rikolliseksi epäiltävään toimintaansa.

Asia on tiedossa niin ministeri Tuija Braxilla kuin poliisiministeri Anne Holmlundilla, mutta kumpikaan ei ole kiinnostunut kansalaisten oikeusturvasta ja perusoikeuksista. Valtakunnansyyttäjävirastolle on ilmoitettu asiasta samoin kuin laillisuusvalvojille ja em. ministerille sekä suojelupoliisille, mutta mitään ei tapahdu. Kollegiaalinen suojelujärjestelmä toimii. Ei edes perustuslakivaliokunnan jäsenet ole kiinnostuneita kansalaisten oikeusturvasta ja poliisin rikollisesta toiminnasta.

Syyttäjien suojeleminen lähtee korkealta tasolta valtakunnansyyttäjävirastosta. Päätekijänä asioissa on apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Hän on tehnyt jälleen kaksi tutkimattajättämispäätöstä, joita on syytä epäillä selkeiksi virkarikoksiksi. Sain ne sähköpostina, päätökset ovat 12.8.2009 Dnro 37/42/09 ja 12.8.2009 Dnro 74/42/09 . Asiat oli valmistellut tarkastaja Anneli Nikkola. Soitin Nikkolalle ja paljastui, ettei hän ollut perehtynyt asioihin juuri lainkaan vaan aikoi perehtyä asioihin puhelinsoittoni jälkeen. Lasikuus näyttää olevan intohimo valtakunnansyyttäjäviraston toiminnassa. Pyysin valtakunnansyyttäjävirastosta aikaa, jotta voisin esitellä poliisi- ja muut rikokset sekä esittää todistusaineistot ja juridisen argumentoinnin. En ole saanut pyyntööni vastausta valtakunnansyyttäjävirastolta. Valitettavasti tällä tasolla on valtakunnansyyttäjäviraston toiminta joten ei ole ihme vaikka Suomi saa jatkuvasti langettavia tuomiota EIT:stä.

On käsittämätöntä, että poliisi ja valtakunansyyttäjävirasto ovat suojelleet jo 14,5 vuotta syyttäjä Sulo Heiskarin toimia. Lisäksi syyttäjä Sulo Heiskari on saanut kumppaneikseen syyttäjä Esa Mustosen ja muita syyttäjiä sekä KRP:n Leila Melanderin ja syyttäjä Kirsi Männikön ( päätös 14.8.2009 2400/S/10034/09).

Mielenkiintoista on nähdä miten Rovaniemen hovioikeus yrittää suojella Oulun KRP:n päällikköä, kun olen haastanut hänet Rovaniemen hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus on luvannut päätöksen tämän kuun aikana ja jos päätös on lain- ja oikeudenmukainen niin se merkitsee koko suomalaiselle yhteiskunnalle valtavaa voittoa rikollisuudesta.

Olen selvittänyt poliisin tutkimatta jättämiä rikoksia ja saanut kuulla kansalaisten kommentteja järkyttävästä poliisin ja suomalaisen oikeusjärjestelmän toiminnasta. Mielestäni tilanne on erittäin vakava. Lukuisat henkilöt ovat valmiita jopa tappamaan vastuulliset ministerit ja muut rikollisia suojelevat henkilöt palauttaakseen Suomen oikeusvaltioiden joukkoon.

1 kommentti:

Tapio Hintsala kirjoitti...

Korjaan, että Eino Siuruainen eikä Kaarlo Similä ole lestadiolaisia.