torstai 17. toukokuuta 2012

Järkyttävä VIRKE-projekti




Virke-projekti aloitettiin 16.03.2000. Se on tuhonnut kuolemanpartio-kommandoiskuin puolustuskyvyttömiä yrityksiä ja yrittäjiä perheineen. Virke-projektilta puuttuu valvonta. Virke-projekti on levittänyt utopistisia väitteitään ”harmaan talouden” suuruudesta oman toimintansa perusteettomaan pönkittämiseen. Tiedotusvälineille esitetyt luvut perustuvat oman etupiirin tekaistuihin ja suurenneltuihin väitteisiin. Virke-projektin kokouksissa ei ole pidetty pöytäkirjaa ehkäpä laittomuuksien salaamiseksi. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että projektin jäljiltä paljastuu iso ”hautausmaa” ja valtavat korvausvaateet. Kaadetut yrittäjät arvelevat, että projektin toimintatavat ovat julkisuuteen päästessään vaara yhteiskuntarauhalle.

Yrittäjän kertomuksesta:

” Allekirjoittanut perheineen on ollut VIRKE-viranomaismafian kohteena, joka alkoi virallisesti 2001 joulukuussa ”verotarkastuksilla.” Verotarkastajat esittivät VIRKE-projektin kokouksissa Helsingissä Paasivuorenkatu 5B% krs. Sovitulla tavalla yhtiöiden kirjanpidosta perusteettomia väitteitä, joiden perusteella esitettiin suunnitellusti perätön rikosepäily-tutkintopyyntö yhteisissä kokouksissa istuneille KRP:n jäsenille.

Edellisen perusteella KRP teki 12.06.2002 muiden viranomaisten kanssa lainvastaisen kommandoisku-kotietsinnän n. 100 hengen vooimin perheen yrityksiin, varastoihin, koteihin, autoihin jne. Kommandoiskulla, takavarikoimalla kaikkien yritysten ja henkilöiden kaikki omaisuus, tahallisesti pitkitetyillä tutkinnoilla sekä muilla viranomaistoimilla on tuhottu yrittäjäperheiden elämäntyö, maine ja miljoonien omaisuus sekä aiheutettu kymminien ihmisten työttömyys jne.

Tekaistuja, perusteettomia syytteitä käsiteltiin 11 pääivää syys-lokakuussa 2008 Kokkolan käräjäoikeudella, joka 5.12.2008 yksimielisellä päätöksellään hylkäsi kaiki syytteet ja turvaamistoimepiteet 100 %:sti. Syyttäjä ja verottaja (osana Virke-ryhmää) valittivat Vaasan hovioikeuteen, joka 29.1.2010 päätöksellään vahvisti Kokkolan käräjäoikeuden päätöksen hyläten 100 %:sti kaikki syytteet. Oikeudenistunnoissa mm. valalla todistaneet verotarkastajat vahvistivat olleensa Virke-projektin kokouksissa, joissa heidät on ohjeistettu. Pelkästään meidä perusteettomasti syytettyjen puolustusasianajajien kulut maksoivat Suomen valtiolle n. 230 000 euroa ja koko prosessi on maksanut jo useita miljoonia v. 2001-2010. Hävittyään oikeudnekäynnit viranomaisryhmä on jatkanut kosto- ja painostustoimiaan.”

Veli Palokari
Raahe

Kustiinko päättäjiä silmään? Tuliko Virke-projektista viranomaisuusrikollisprojekti? Ensin säädettiin laki jotta toiminta näyttäisi lainmukaisemmalta. Nyt totuus ( lue viranomaisten rikollinen toiminta) on tullut julki, kustannukset vahingonkorvauksina tulevat olemaan Suomen valtion maksettavaksi järkyttävän suuria.


Järkyttävän Virke-projektin vastuulliset:
http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/turva/home.nsf/webprint/69665F39B622C00FC2256DD70029C136?OpenDocument

Harmaan talouden extra
http://www.nra.fi/arkisto/harmaa_talous_extra.html

Veli Palokarin haastattelu osa 1
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa1.html

Veli Palokarin haastattelu osa 2
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa2.html

Veli Palokarin haastattelu osa 3
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa3.html

Veli Palokarin haastattelu osa 4
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa4.html

Veli Palokarin haastattelu osa 5
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa5.html

Veli Palokarin haastattelu osa 6
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa6.html

Veli Palokarin haastattelu osa 7
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa7.html

Veli Palokarin haastattelu osa 8
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111216osa8.html

Matti Hentusen haastatelu osa 1
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa1.html

Matti Hentusen haastattelu osa 2
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa2.html

Matti Hentusen haasttelu osa 3
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa3.html

Matti Hentusen haastattelu osa 4
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa4.html

Matti Hentusen haastattelu osa 5
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa5.html

Matti Hentusen haastattelu osa 6
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa6.html

Matti Hentusen haastattelu osa 7
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa7.html

Matti Hentusen haastattelu osa 8
http://www.nra.fi/media/NRA-Movie111214osa8.html

1 kommentti:

ollitoivooalvi kirjoitti...

Ex. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen: "Elämmehän hyvinvointioikeusvaltiossa", jossa parlamentarismi toimii hyvin.