Korkein oikeus on
tehnyt seuraavan päätöksen:
Diaarinro
H2017/230
Antopäivä 21.09.2018
Nro 1817
Rovaniemen hovioikeuden tuomio 29.6.2017 nro 281, jota koskevan
valituslupahakemuksen Korkein oikeus on 27.11.2017
hylännyt.
Aho on toimittanut Korkeimpaan oikeuteen itse laatimansa
kirjelmän, jossa vaaditaan muun muassa Rovaniemen hovioikeuden tuomion 29.6.2017
nro 281 sekä eräiden muiden tuomioiden purkamista.
Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan muun
hakijan kuin viranomaisen on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa
lain 31 luvussa tarkoitetussa tuomiovirhekantelua tai tuomion purkamista
koskevassa asiassa Korkeimmassa oikeudessa.
Aho on kirjelmässään ilmoittanut olevansa tietoinen
velvollisuudesta käyttää tuomion purkamista koskevassa asiassa
oikeudenkäyntiasiamiestä tai avustajaa. Hän on tästä huolimatta toimittanut
Korkeimmalle oikeudelle itse laatimansa kirjelmän ja siten laiminlyönyt
toimittaa Korkeimpaan oikeuteen lain vaatimukset täyttävän hakemuksen. Sen
vuoksi Korkein oikeus jättää
hakemuksen tutkimatta. Hakemus asiakirjoineen palautetaan
Aholle.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jokela, Leppänen ja
Välimaa. Esittelijä on ollut oikeussihteeri Palaja.
Korkein oikeus on
lähettänyt minulle ratkaisustaan seuraavan laskun 25.9.2018 laskun numero
1503298533, asiakasnumero 99000000 Viite H2017/230. Maksuehto 21 pv netto.
Eräpäivä 16.10.2018. Kieltäydyn maksamasta laskua sen takia, että korkeimman
oikeuden päätös on perustuslain vastainen. Perustuslain 106 § Perustuslain
etusija
Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain
säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa,
tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain
säännökselle.
Perustuslain 21 § Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti
ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai
muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva
päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen
käsiteltäväksi.
Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada
perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan
lailla.
Perustuslaki ei edellytä oikeudenkäymiskaaren mukaista
oikeudenkäyntiasiamiestä. Korkeimman oikeuden päätös on myös Euroopan
Ihmisoikeussopimuksen vastainen. Oikeudenkäynti ei ole ollut
oikeudenmukainen.
Korkeimman oikeuden olisi tullut purkaa kaikki minua ja
yritystoimintaani koskevat päätökset, koska kaikki päätökset on saatu aikaan
rikoksilla. Olen pyrkinyt saamaan oikeutta Suomessa jo yli 23,5 vuotta. Olen
kärsinyt neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion,mikä
muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Kaikki on saatu aikaan
rikollisesti.
Kysymyksessä on myös kidutusrikos. Kidutus on alkanut 11.5.1995
ja jatkunut keskeytyksettä tähän päivään saakka. Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka
kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella.
Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista
luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai
julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on
käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja
seurauksia.
Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa
asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä
kärsimystä;
-
saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan
tietoja,
-
rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä
tai tekemäksi epäillystä teosta,
-
pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä
tai
-
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen,
sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän,
vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen,
poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan
perusteella.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai
hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja
valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun
teon.
Tilanne on tämä
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen
pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan
konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on
välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai
hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.
Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota
yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa
olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli
päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa
oleva sopimus.
Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa
myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myyjät kiinteää omasuutta maakaaren
vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta
omanaan.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut
kiinnitykset. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari,
joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus
allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa, ettei hän ollut
paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi
syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä.
Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan
syyttäjänä näissä asioissa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan
purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin
liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan Puurakenne Oy:n
konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä tiedoilla, koska kaupat oli
purettu.
Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle
väärän lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M. Petäjä
tunnustaa asian KRP:lle
Silloiselle asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat
asioiden hoitamiseksi, koska hän pyysi niitä sillä perusteella, että konkurssi
on laiton, koska kaupat oli purettu.
Entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa,
että hän jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku
korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan vääriä
tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa käsiteltäväkseen. Poliisi ei
tutki, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta
rikoksista puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki
rikostutkintapyynnöt tutkimatta.
Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen
ratkaisunsa, putosi parvekkeelta ja kuoli.
Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja
Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä
pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan
todistus.
Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen
sellaisen velan perusteella jota ei edes ollut
olemassa.
Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas
Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja organisoi asiat niin, että
Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla
Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu
Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston
puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät
valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli
törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten
suojelu.
Tässä selostus ja
todistusaineistot
PR-talojen konkurssivyyhti
todistusaineistoineen
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
2
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
3
Videot
Erkki
Ahon videot ( 8 video)
oikeustoimi ja poliisiblogi
Kysymyksessä on kidutusrikos, mikä on kielletty YK.n
ihmisoikeusjulistuksessa, Euroopan Ihmisoikeussopimuksessa, Suomen
perustuslaissa ja Suomen rikoslaissa.
Syyttäjä
Sulo Heiskarin esteellisyys, syyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen
toimimaan syyttäjänä, koska on ollut kaupanvahvistajana ao.kaupoissa, jossa
kauppakirjan allekirjoittaja todistaa, ettei Heiskari ole ollut paikalla kun
kauppakirjat on allekirjoitettu ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto
Ranta-Ylitalo todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on
vahvistettu
2.Törkeä petos Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja
Euronio Oy:n välisissä kaupoissa, jossa myyjä salasi 48 miljoonan markan
pantatut kiinnitykset ja ilmoitti keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa
markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Lisäksi myyjä käytti
kaupanteossa ja muussa toiminnassa saattohoitajaa eli Jouni Remestä, joka oli
mukana kaupan valmisteluissa. Remes oli tehnyt muiden osakkaiden tietämättä
sopimuksen Kera Oy:n kanssa ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana yrityksen
rahoituksessa. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin
koko yritystä ei olisi perustettu. Kera Oy oli silloisen kansanedustajan ja
PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajan mukaan päättänyt poistaa
perustettavan yrityksen markkinoilta. Kysymyksessä on törkeä
petos.
3 Törkeä prosessipetos konkurssiasiassa. Kaupat purettiin ja
yritys haettiin väärillä tiedoilla konkurssiin. Lisäksi varatuomari Paavo M.
Petäjä antoi väärän lausuman konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelle
PR-Teollisuus Oy:n puolesta ilman asianomaisten valtakirjoja ja toimeksiantoja.
Käräjätuomari Juha Nieminen ei tarkastanut valtakirjoja varatuomari Paavo M.
Petäjältä. Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ollut toimeksiantoja
konkurssiasiassa.
4. Asianajaja Asko Keränen pyysi ja sai avoimet valtakirjat
konkurssiasiassa valituksen tekemiseksi, koska konkurssi oli laiton. Asianajaja
Asko Keränen jätti valituksen tekemättä. Todistin pesänluettelon
vannontatilaisuudessa, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.
Paikalla oli käräjätuomari, syyttäjä Sulo Heiskari, PR-Teollisuus Oy:n
väliaikainen konkurssipesän hoitaja sekä silloinen asianajaja Asko
Keränen.
Tämän rikosprosessin seurauksena syyttäjä Sulo Heiskari, poliisi
Raimo Ollila ja asianajaja Hannu Maskonen jatkoivat rikollista toimintaansa.
Jouduin todellisen Ahojahdin kohteeksi puolustaessani oikeuksiani ja jouduin
olemaan jopa maanpaossa rikollisesti toimivien valtion virkamiesten ja
asianajajien toiminnan takia.
Vapauteni on riistetty useita kertoja.
Perjantaina 11.11.2005 kello 17 aikoihin poistuin Kalajoen
kaupunginvaltuuston juhlakokouksesta Pohjankylän koululta. Piha-alueelta lähti
perääni siviiliauto, mikä seurasi minua kotiin saakka. Kun olin poistumasta
autosta kaksi poliisimiestä ilmoitti pidätysmääräyksestä, mutta heillä ei ollut
oikeudenpäätöstä esittää asialle. Minut vietiin Ylivieskan poliisilaitoksen
putkaan. Ehdin kuitenkin ottaa mukaani pyyhkeiden ja henkilökohtaiseen
hygieniaan liittyvien asioiden lisäksi joitakin asiapapereita,
verenpainelääkkeeni ja verenpainemittarini, mikä pelasti
henkeni.
Jos en olisi pystynyt näyttämään todeksi verenpainettani ja
hengenvaarallista tilannettani, niin olisin varmasti nyt vainaja. Asiasta olisi
todennäköisesti uutisoitu, että kalajokinen mies kuoli Ylivieskan
poliisilaitoksen putkaan, kuolinsyy on tuntematon.
Verenpaineeni nousi
törkeän, epäoikeudenmukaisen sekä järjettömän pidätyksen johdosta perjantaina
11.11.2005 niin, että klo 18.00 lukemat olivat 223/137 pulssi 88, klo 20.00
lukemat olivat 223/137 pulssi 88, kello 22.20 lukemat olivat 208/135 pulssi 82,
klo 24.00 lukemat olivat 258/142. Minut kiidätettiin ambulanssilla
poliisisaattueessa puolenyön aikaan Oulaisten terveyskeskukseen. Minua oli
siellä lisäksi kahden poliisin saattue vastassa. Sain Oulaisten
terveyskeskuksessa ampullin, en muista lääkettä. Verenpaine saatiin laskemaan
muistaakseni 170/105. Poliisisaattueessa minut vietiin takaisin
putkaan.
Lauantaina 12.11.2005 verenpaineeni alkoi jälleen nousta
lääkityksestä huolimatta. Kello 5.50 verenpaineeni oli 191/111 pulssi 70, klo
6.30 204/129 pulssi 80, klo 6.30 204/129 pulssi 80, klo 7.20 199/129 pulssi 78,
klo 9.40 203/138 pulssi 78. Silloin minut kiidätettiin Ylivieskan
terveyskeskukseen. Verenpaineeni oli edelleen korkea, klo 11.20 191/128 pulssi
84, klo 12.20 186/113 pulssi 85, ja kello 13.10 210/122 pulssi 82. Minut vietiin
poliisisaattueessa uudelleen Ylivieskan terveyskeskukseen n. klo 14.00. Sain
verenpainelääkettä, minkä avulla verenpaineeni saatiin laskemaan. Katson, että
kysymyksessä oli selkeä tapon yritys, koska minut oli jätetty yksin ilman
valvontaa pyhäpäiväksi sairaana Ylivieskan poliisilaitoksen
putkaan.
Puheluita en saanut vastaanottaa sunnuntaina, jolloin oli
isänpäivä, mikä on omalle perheelleni varsin tärkeä juhlapäivä. Tyttäreni ja
vaimoni olivat yrittäneet soittaa useita tunteja Ylivieskan poliisilaitokselle,
mutta kukaan ei ollut vastannut puhelimeen. Myös lukuisat muut henkilöt olivat
yrittäneet tavoittaa minua, mutta minulle ei välitetty puheluita. En saanut
myöskään soittaa puhelimella.
Maanantaina n. klo 9.00 minut vietiin
poliisien saattamana Ylivieskan käräjäoikeuteen. Minulla ei ollut mahdollisuutta
saada ruokaa aamulla eikä koko päivänä. Jouduin olemaan oikeudenistunnossa 9.00
– 16.40 ilman ruokaa. Juomana oli vain kaksi jaffapulloa. Verenpaineeni lienee
ollut n. 220-240/ 130-140 oikeudenkäynnin aikana. Tilanne oli kahden
lääkärinlausunnon perusteella hengenvaarallinen.
Oikeudenkäymiskaaren 12
luvun 33 §:n mukaan minua olisi saanut pitää säilössä kolme päivää. Olen ollut
säilössä neljä päivää eli perjantaista 11.11.2005 maanantaihin 14.11.2005. Miksi
näin on menetelty? Kuka teki virkavastuulliset päätökset siitä, että minut
pidätetään ja pidetään poliisin säilössä vaikka terveydentilani sairaudestani
johtuen oli hengenvaarallinen? Miksi oikeudenistunto pidettiin vaikka minä
ilmiselvästi en ollut juridisesti läsnä oikeudenistunnossa? Oikeudenkäynti ei
mielestäni täyttänyt alkeellisimpiakaan oikeudenmukaisen
oikeudenkäynninperiaatteita. Minä jouduin oikeuteen ilman asiakirjoja, ilman
asianajajaa ja lääkäreiden mukaan vakavasti sairaana, koska terveydentilani oli
hengenvaarallinen.
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarina oli täysin
kokematon henkilö, joka oli täysin syyttäjän Sulo Heiskarin
pyöriteltävissä.
Mikä oli pidätyksen todellinen
syy?
Olen selvittänyt perusteellisesti PR-talojen
konkurssien syyt ja syylliset, jotka ovat vielä vapaalla jalalla ja voivat
käyttää virka-asemaansa törkeästi väärin. PR-talojen konkurssit ovat Suomen
taloudellisen laman yksi keskeisimmistä rikoksista, joiden avulla voidaan
paljastaa laaja rikollisjoukko.
Pankkikriisin seurauksena kaadettaviin
yrityksiin ujutettiin ns. saattohoitajia, joiden tehtävänä oli ajaa yritykset
konkurssiin. Velkasaneerauksen aikana Alavieskan Puurakenne Oy:n
talouspäälliköksi valittiin velkasaneerausmiesten vaatimuksesta ja Kera Oy:n
kirjallisen suosituksen perusteella taloustieteiden maisteri Jouni Remes, joka
oli toiminut aikaisemmin muissa talotehtaissa, jotka olivat menneet konkurssiin
sekä Sodankylän Osuuspankin johtajana. Kun Alavieskan Puurakenne Oy saatiin
konkurssiin niin Jouni Remes ryhtyi tekemään laskelmia kahdelle ostajataholle
samanaikaisesti siitä mitä konkurssipesälle kannattaa tarjota kiinteistöstä,
maa-aluista, koneista, laitteista ja keskeneräisestä tilauskannasta. Remes laski
keskeneräisen tilauskannan määräksi 26 miljoonaa markkaa vaikka se
todellisuudessa oli 15 miljoonaa markkaa. Tuotoksi laskettiin 6,5 miljoonaa
markkaa vaikka se todellisuudessa oli vain 5000 markkaa.
Olin itse
silloin Raahen Porvari- ja kauppakoulussa opettajana ja olin toiminut myös
Pohjois-Suomen Toimitusjohtajakoulun johtajana. Katsoin, että liikeidea on
kunnossa ja uskoimme rahoituksen järjestämisen alan ammattilaisen Jouni Remeksen
tehtäväksi. Halusin kuitenkin itse varmistaa Alavieskan kunnan
investointiavustuksen, mikä oli 950 000 markkaa ja pyysin perustettavan yhtiön
hallituksen puheenjohtajaksi kansanedustaja Kalevi Mattilaa. Tämä kieltäytyi
kunniasta tekosyynä sairaus. Pyysin Mattilan kieltäytymisen jälkeen
puheenjohtajaksi kansanedustaja Markku Koskea. Hän lupautui tehtävään ja
katsoin, että näin oli varmistettu suhteet Kera Oy:n lainoihin ja
avustuksiin.
Jouni Remes oli Kera Oy:n järjestämä saattohoitaja
yritykselle. Saattohoitajaepäilyksen kuulin ensimmäisen kerran kansanedustaja
Kalevi Mattilalta, kun jouduimme Jouni Remeksen erottamisen jälkeen ottamaan
yhtiön toimitusjohtajaksi Stig Weckströmin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n kiristyksen
jälkeen.
Rekisterimerkintärikokset
Saattohoitaja Jouni Remes ja
kansanedustaja Markku Koski väärensivät perustettavan yhtiön hallituksen ja
yhtiökokouksen pöytäkirjat. Väärennetyn pöytäkirjan mukaan Euronio Oy:n
yhtiökokous on pidetty Helsingissä 8.5.1995 yhtiön toimitiloissa ja
osallistujiksi on merkitty Jouni Remes, Markku Koski, Heino Virta, Kari Konu ja
Erkki Aho. Totuus on se, että Euronio Oy oli paperiyhtiö eikä sillä ollut
toimitiloja Helsingissä eikä Kari Konu, Heino Virta ja Erkki Aho ole olleet
Helsingissä 8.5.1995. Myös yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja on
väärennetty Jouni Remeksen ja Markku Kosken toimesta. Kukaan yhtiön osakkaista
ei ole ollut Helsingissä tammikuun 4 päivänä 1994. Näillä väärennetyillä
asiakirjoilla Jouni Remes haki yrityksen rekisteröinnin ja salasi totuuden
osakkeenomistajilta.
Törkeät petokset kaupanteossa
Saattohoitaja
Jouni Remes teki Kera Oy:n vaatimuksesta ja perustettavan yhtiön osakkaiden
tietämättä 8.5.1995 sopimuksen, että yhtiön rahoitusjärjestelyt eivät edellytä
Kera Oy:n mukaan tuloa. Tämän vaatimuksen Kera Oy esitti sen takia, että se oli
päättänyt poistaa PR-talotehtaan markkinoilta. Tätä ei kuitenkaan kerrottu
perustettavan yhtiön osakkaille.
Alavieskan Puurakenne Oy:n
konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät
11.5.1995 kolmella eri kauppakirjalla kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja
laitteet, tuoteoikeudet ja keskeneräisen tilauskannan Euronio Oy:lle (myöh.
PR-Teollisuus Oy). Väliaikaisilla pesänhoitajilla ei konkurssisäännön mukaan ole
oikeutta myydä kiinteää omaisuutta. Väliaikaiset pesän eivät esittäneet
kaupanteon yhteydessä myöskään valtakirjaa että heillä on oikeus myydä toisen
omaisuutta.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut
kiinnitykset ja tilauskanta ilmoitettiin 26 miljoonaksi markaksi.
Todellisuudessa keskeneräinen tilauskanta oli 15 miljoonaa markkaa ja tuotto
5000 markkaa ilmoitetun 6,5 miljoonaan sijaan.
Kauppasopimukset on
allekirjoitettu Oulussa asianajaja Hannu Maskosen toimistossa. Kauppakirjojen
allekirjoittajana ovat olleet Euronio Oy:n puolesta Heino Virta ja Jouni
Remes.
Asian voi todistaa Maskosen toimistossa työskennellyt Minna
Hanhisuvanto. Kaupanvahvistajaksi on tietoisesti valittu tuleva syyttäjä Sulo
Heiskari, joka ei kuitenkaan ole ollut paikalla, kun kauppakirjat on
allekirjoitettu. Myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo
ei ole ollut paikalla kun kauppasopimuksen on allekirjoitettu ja kaupat on
vahvistettu.
Kauppasopimuksiin liittyi 1 530 000 markan takaus, jossa
takaajina olivat Markku Koski, Heino Virta, Jouni Remes, Kari Konu ja Erkki
Aho.
Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaiset pesänhoitajat Hannu Maskonen
ja Antti Latola esittivät Ylivieskan käräjäoikeudelle 26.6.1995 väärän
pesänluettelon, mikä vannottiin oikeaksi. Menettely oli todella törkeää
toimintaa.
Alavieskan kunnan petollinen toiminta
Alavieskan
kunnanhallitus piti kokouksen 10.5.1995 ja päätti asioista niin kuin oli
perustettavan yhtiön osakkaiden kanssa sovittu. Asia käsiteltiin kokouksessa
asiana 74 §. Keskustan ryhmäkokouksen jälkeen kunnanhallitus piti yllättäen
uuden kiireellisesti kokoon kutsutun kokouksen 15.5.1995 klo 21. Siinä asia
käsiteltiin uudelleen kohdassa 77§. Sihteerinä ja esittelijänä toimi
kunnanjohtaja Aarne Karvonen.
Kunnanvaltuusto käsitteli asian 16.5.1995.
Kunnanvaltuusto käsitteli asian § 74 pohjalta, mutta valtuusto käsitteli asian
pykälän 77 mukaisesti. Valtuuston päätös oli kokonaan toinen kuin oli
perustettavan yhtiön osakkaiden kanssa sovittu. On syytä epäillä, että
Alavieskan kunnanvaltuuston päätökseen vaikutti saattohoitaja Jouni Remeksen
toiminta, jonka tehtävänä oli perustetavan yhtiön toiminnan tuhoaminen ja
PR-talotehtaan markkinoilta poistaminen.
Kosken kelkan
kääntö
Yhtiön hallituksen kokousten yhteydessä kansanedustaja Markku
Koski kertoi, että häntä on voimakkaasti moitittu siitä Kera Oy:n taholta, että
hän lähti mukaan PR-Teollisuus Oy:öön. Koski kertoi, että Kera Oy:ssä on tehty
päätös poistaa ylikapasiteettia markkinoilta ja PR-Talot on poistettavien
listalla. Erään ravintolaillan jälkeen Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo
Arponen oli luvannut pelastaa Markku Kosken. Arponen oli sanonut ”Kuule Markku,
kyllä minä sinut pelastan”.
Heinäkuussa 1995 Kosken käytöksessä oli
havaittavissa selvää muutosta. Kera Oy ja Arsenal Oy olivat selkeästi
vaikuttaneet Kosken toimintaan. PR-Talotehdas oli poistettava
markkinoilta.
Saattohoitaja Jouni Remes teki kovasti töitä tämän asian
toteuttamiseen. Hän esti PR-Teollisuus Oy:n pääosakkaan Uhtua Wood Oy:n 500 000
markan lainansaannin. Pankinjohtaja Anja Kauppi olikin pyytänyt Uhtua Woodin
edustajia kutsumaan PR-Teollisuus Oy:n hallituksen hätäkokoukseen ja erottamaan
Jouni Remeksen yhtiön vastaisen toiminnan johdosta.
Asianajajien ja
käräjäoikeuden sikailua
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä esitti
Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän pesänluettelon 24.5.1995 ja Alavieskan
Puurakenne Oy:n vastuulliset henkilöt tekivät väärän valan.
Alavieskan
Puurakenne Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja takaajat Ylivieskan
käräjäoikeuteen 13.11.1995 lähetetyllä haastehakemuksella. Haastehakemusta ei
toimitettu takaajille, vaan takaajille täysin tuntematon asianajaja Jouni
Vihervalli ilmoitti Ylivieskan käräjäoikeudelle, että hän edustajaa kaikkia
takaajia ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja vaikka nämä eivät ole saaneet
haastetta tiedoksi lainkaan. Ylivieskan käräjäoikeus hyväksyi menettelyn, teki
asiassa ratkaisun ja jätti ilmoittamatta asiasta takaajille joten nämä eivät
voineet käyttää lakisääteisiä oikeussuojakeinojaan.
Kera Oy:n
kiristys
Heikko rahoituksen hoito oli herättänyt pääosakkaan eli Uhtua
Wood Oy:n huomiota jo kesän aikana. Jos asian ilmaisee ilmeikkäämmin niin
Remeksellä ja Uhtua Wood Oy:llä oli mennyt sukset pahemman kerran ristiin. Usko
Jouni Remeksen kykyihin ja tahtoon hoitaa asioita rehellisesti oli mennyt. Jouni
Remes nautti enää Markku Kosken luottamusta, ei muiden hallituksen jäsenten.
Markku Kosken käytös oli muuttunut kesän aikana ratkaisevasti. Hän kertoi
jutelleensa paljon Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n Seppo Sipolan kanssa. Tuntui kuin
hänet olisi aivopesty.
Erotimme Jouni Remeksen. Markku Koskella oli heti Remekselle
seuraaja valmiina. Hän oli kera Oy:n ja Arsenal Oy:n suosittelema ja vaatima
henkilö, konsultti Stig Weckström. Hän oli omasta mielestään vertaansa vailla
oleva henkilö. Kaikki mitä hän oli tehnyt oli suurta menestystä. Vain kerran
elämässään hän oli epäonnistunut. Weskströmin palkkavaatimus oli 5000 markkaa
päivä + arvonlisävero ja juoksevat kulut. Käytännössä tämä merkitsi 6800-8000
markan päivittäistä kuluerää. Kera Oy:n vaatimus oli se, että Weckström oli
valittava toimitusjohtajaksi tai muuten yritys ajetaan
konkurssiin.
Teimme Weckströmin palkkaamisesta oman sopimuksemme, jonka
laitoimme Markku Koskelle eduskuntaan. Määrittelimme Weckströmille 500 000
markan uhkasakon, jos tämä luovuttaa tietoja ulkopuolisille tahoille.
Sopimukseen sisältyi myös kohta, että Weckström ei ollut yksin
nimenkirjoitusoikeutta.
Konkurssi tavoitteena
Pian vahvistui käsityksemme siitä,
että Weckströmillä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Jo ensimmäisen työpäivänsä
iltana, mikä oli yrityksen pikkujoulu, hän kertoi tanssilattialla yrityksen
vientisihteeri Ela Lillemaalle, että hänen tehtävänään on ajaa yritys hallitusti
alas. Olisikohan pikkujoulubooli saanut vanhan herran avoimeksi? Lillemaa
tulikin hädissään tiedustelemaan vientipäällikkö Tapani Käännältä, että ei
hallittu alasajo merkitse konkurssia.
Pian Weckström ryhtyikin operoimaan
Kera Oy:n ruumiinpesuryhmän kanssa PR-Teollisuus Oy:n alasajoa. Pöytäkirjojen
mukaan neuvotteluita oli käyty 6.2.1996 Oulussa ja 17.2.2006 Ylivieskan Arsenal
Oy:n tiloissa.
Wecktröm soitti minulle 17.2.1996 kesken kokouksen ja
pyysi minua kutsumaan yhtiön hallituksen koolle illaksi ja jättämään
konkurssianomuksen. Kerroin ettei sellainen ollut mahdollista, koska Heino Virta
oli Karjalassa, Markku Koski Helsingissä ja Kari Konu työmatkalla. Yritys pyöri
silloin kolmessa tuurissa, koska tilauksia oli enemmän kuin ehti toimittamaan.
Yritys meni niin lujaa että se oli saatava vastapuolen mielestä äkkiä
konkurssiin.
Kera Oy teki kaikkensa asiassa. Se levitti PR-Teollisuus
Oy:stä ja Uhtua Wood Oy:stä tietoa rahanpesijöinä ja tietoa levitettiin laajasti
aina Saksaa ja Japania myöten. Myös lehdet kirjoittivat vihjailevasti
PR-Teollisuus Oy:n rahan pesusta. Asiasta tehtiin myös rikosilmoitus Kera Oy:n
toimesta, mutta se salattiin KRP:n toimesta, koska se oli
aiheeton.
Kauppasopimukset purettiin
Annoimme konsultti Stig
Weckströmille lopputilin ja myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Markku Koski
pyysi eroa tehtävästään johon me mielihyvin suostuimme. Näiden erojen jälkeen
nämä kaksi henkilöä käynnistivät meitä vastaan mm.
rahanpesukampanjan.
Kun yritystä ei saatu konkurssiin niin Alavieskan
Puurakenne Oy:n konkurssipesä, jonka suurimmat velkojat olivat Kera Oy ja
Arsenal Oy, purkivat kauppasopimukset kiinteistöjen osalta 19.3.1996 ja muiden
sopimusten osalta 18.4.1996. Myyjällä oli yksipuolinen oikeus purkaa
sopimukset.
Konkurssiin väärillä tiedoilla
Alavieskan Puurakenne
Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n väärillä tiedoilla konkurssiin, sillä
kun kaupat oli purettu niin konkurssipesällä ei ollut selvää ja riidatonta
saatavaa, koska loppuselvitystä ei oltu tehty. Lisäksi konkurssihakemus oli
tehty muutoinkin väärillä tiedoilla, sillä konkurssihakemuksessa ei oltu
huomioitu lainkaan sitä, että kaupat oli purettu ja takauksen kohteena olleista
1 530 000 markan tuoteoikeuksien kaupoista oli maksettu jo yli miljoona
markkaa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä antoi PR-Teollisuus
Oy:n puolesta ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja lausuman konkurssiasiassa
Ylivieskan käräjäoikeudelle ja käräjäoikeus hyväksyi lausuman. Lisäksi
varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman valtakirjoja
ja toimeksiantoja lausuman, että kanne on oikea. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:lle
antamassaan lausunnossa 10.7.2000 ettei hänellä ollut toimeksiantoa asiassa.
Ylivieskan käräjäoikeus ei tarkistanut oliko Petäjällä valtakirjoja asian
hoitamiseen.
Ylivieskan käräjäoikeus teki näillä asiakirjoilla
konkurssipäätöksen, josta valittaminen annettiin Erkki Ahon ja Heino Virran
toimesta asianajaja Asko Keräselle, joka jätti valituksen
tekemättä.
Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
Nousin perjantai-aamuna ylös viiden jälkeen aamulla. Otin
verenpainelääkkeen, join aamukahvin ja söin Karjalan piirakan. Kirjoitin
historia-blogiini jutun Tehtaankatu 1. Jokin oikeustaistelija soitti minulle
Tampereelta ja keskustelimme ehkä reilun kymmenen minuuttia. Lähdin
pyörälenkille klo 10.30 ja olin pyöräilyt noin 20 km ja kävin Tapion Tuvalla
katsomassa Kalajoki-näyttelyä. Lähinnä minua kiinnosti kävijämäärä. Menin alas
kahvion puolelle lukemaan Kalevaa, kun kaksi poliisi tuli ja kysyi: - Sinäkö
olet Erkki Aho. Poliisit tulivat ”mustalla maijalla” pidättämään minut klo
11.40. Heillä ei ollut mitään kirjallista todistetta siitä, että heillä on
oikeus pidättää minut. Minut vietiin ”mustalla maijalla” kotiin pyörän kanssa.
En saanut käydä suihkussa enkä vaihtaa vaatteita enkä syödä. Keräsin neljä
kassillista todistusaineistoa. Otin mukaan verenpainemittarin,
hygieniatarvikkeet ja vaihtovaatteet. Myöhemmin kuulin vaimoltani, että kaksi
poliisiautoa ja neljä poliisia oli tullut kotiin kurkistelemaan ikkunoista
pamppujen kanssa ikään kuin suurta ja vaarallista rikollista piirittämään.
Luonnollisesti tilanne oli ollut vaimolleni aikamoinen järkytys. Hän oli
kertonut, että olen pyöräilemässä.
Ylivieskassa oltiin n. 13.00. Pyysin
päästä suihkuun. Sain tietää, että pidätykseni suoritti Raahen poliisit Jani
Lampela ja Jukka Yliniitty. Heille tuotti erittäin suuria vaikeuksia sanoa
nimensä. He eivät suostuneet sanomaan kuka poliisiviranomainen on antanut heille
määräyksen asiassa. Ylivieskassa pyysin kirjallista määräystä pidätyksestäni.
Sain nähdä sen, mutta en kopioa siitä Määräyksen oli antanut ELY-keskuksen Jouko
Rajaniemi. Muistan kerran vuosia sitten, kun keskustelin Jouko Rajaniemen kanssa
Oulun lääninhallituksen poliisiosastolla. Hän tiedusteli silloin minulta
oma-aloitteisesti, että ”eiko se Heiskari oli jo vähentänyt ryyppäämistään”.
Uskon, että kysymys on juuri samasta poliisista.
Mittasin verenpaineen
klo 13.55. Verenpaine oli 178/111 ja lepopulssi 95. Oli jano ja nälkä. Levähdin
pari tuntia ja kello 16.00 pääsin suihkuun ja sen jälkeen sain ruuan:
makkaraperunat ja 2 dl vadelmajuomaa. Sain soittaa kotiin, koska lähtiessäni
huomasin, että kellarissa on vettä ja osa kirjoistani oli kastunut ja
mahdollisesti myös osa asiapapereista. Kello 16.30 mittasin verenpaineeni. Tulos
oli 175/109, lepopulssi 90. Ryhdyin selvittelemään papereitani ja jaottelin
paperit putkan lattialle siten, että voin käydä asiakirjat läpi
oikeusväittämieni pohjalta sujuvassa järjestyksessä. Kello 19 verenpaineeni oli
189/106 ja lepopulssi 82. Kello 19.45 pyysin päänsärkylääkettä. Kello 21.00
verenpaineeni oli 167/110 ja lepopulssi 71. Kalajoen poliisi ja valtuuston
varapuheenjohtajakaverini Tomi Reinikainen tuli yöpäivystykseen. Hän haki
minulle litran tuoremehua. Tämä oli todella loistava palvelu tähän ajankohtaan.
Kello 21.45 verenpaineeni oli 175/106, lepopulssi 65. Miksi minut pidätettiin? Syy oli siinä, etten mennyt
oikeudenistuntoon tiistaina, koska katsoin, että oikeudenistunto ei täytä
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita, sillä tutkinnanjohtaja ja
syyttäjä ovat vuoren varmasti esteellisiä. Maanantaina 16.8.2010 käymäni
keskustelu käräjätuomari Jaakko Raittilan kanssa osoitti selkeästi minulle
tosiasiat. Kysymyksessä on ahojahti. En ole
saanut vielä tähän päivään mennessä esteetöntä rikostutkintaa asioissani enkä
oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tätä on jatkunut nyt jo yli 15 vuotta. Koska
en mennyt oikeudenkäyntiin, niin käräjätuomari Jaakko Raittila käynnisti
pidätysprosessin, johon hänellä oli lain mukaan mahdollisuus. Minulle haluttiin
näyttää, että Suomi on poliisivaltio ja rangaista minua pahimmalla mahdollisella
tavalla mielipiteideni ja toimintani johdosta. Mielestäni menettely on aika
järkyttävää voimankäyttöä tällaiseen
oikeudenkäyntiin.
Lauantaiaamuna heräsin kello 5.00. Kello 6.00 verenpaineeni oli
168/106 ja lepopulssi 63. Kello 8.30 sain kahvia, 2 voileipää. Tämä tuntui
hyvältä. Ryhdyin järjestelemään asiapapereita, joita oli neljä kassillista ja
sain asiapaperit likimain järjestykseen lattialle. Sain tehdä rauhassa töitä,
koska kukaan ei häirinnyt. Kello 10.20 yritin hälyttää vartijaa. Kello 10.35
verenpaineeni oli 158/103 ja lepopulssi 80. Mittasin putkan pituuden, 16 jalan
mittaa ja leveys 6,3 jalanmittaa. Kello 10.45 pääsin suihkuun. Tuli todella
raikas olo. Katsoin samalla puhelimeeni tulleita puheluja.Mikko Kovalainen oli
laittanut puhelinviestin, jossa hän lupasi tarjota minulle täytekakkukahvit
ennen maanantain oikeudenkäyntiä. Putkassa minä en saa pitää puhelinta. Kello
11.20 ruokana makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehu.
Kello 13. 00
päivystävä vartija lähti syömään ja lupasi samalla tuoda minulle litran mehua
rahoillani. Erinomainen palvelu vartijalta. Soitin Pentti Heikkiselle ja Olli
Puolitaipaleelle. Kello 15 verenpaineeni oli 174/101 ja lepopulssi 73. Jumppasin
30 minuuttia. Kello 17 ruokana jotakin mahdollisesti kinkkusuikaleista
laatikkoa, 3 leipää ja 2 dl mehu. Verenpaineeni kello 18.55 oli 173/102/72.
Yritin tavoittaa päivystävää vartijaa. Kello 19.40 sain soittaa kotiin.
Laskeskelin vahingonkorvausvaatimustani valtiolle PR-talojen konkurssivyyhdessä.
Päädyin summaan 192 768 873 euroa. Kello 21.00 2 dl mehu ja leipäsiivu. Yöllä
heräsin ja jumppasin 15 minuuttia. Putkaan oli yöllä tuotu vähän eläväisempää
väkeä ja todella isoa laulua kuului pitkän aikaa.
Sunnuntaiaamuna heräsin
kuuden jälkeen ja mittasin verenpaineeni kello 7.45 jolloin luvut olivat
mielestäni erinomaiset 154/94, lepopulssi 66. Kello 8.40 sain kahvin, 2 leipää
ja 2dl mehua. Kello 10.20 kävin suihkussa ja soitin kotiin. Kello 11.30 ruoka:
makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehua. Kello 12.30 vaimo ja tyttö kävivät
katsomassa. Heille tämä minun kohteluni on todella rankka kokemus. Kello 17.30
veljeni Veikko kävi vierailulla. Kello 20.15 painoin nappia ja ajattelin, että
saan soittaa. Puolen tunnin kuluttua painoin uudestaan nappia. Ei vaikutusta.
Kello 21.15 painoin nappia, ei vaikutusta. Kello 21.40 mittasin verenpaineeni:
151/103 ja lepopulssi 68. Lepopulssi tahtoo olla korkea. Painoin nappia, mutta
ei mitään vaikutusta. Kello 22.03 päivystäjänä toiminut vartija Pekka Kallio
tuli ja toi mehua ja leipää. Saatoin itseksi todetta, että onneksi olin hyvässä
fyysisessä kunnossa eikä minulla ollut hengenvaaraa. jos olisin tarvinnut apua
niin sitä en olsi saanut. Olisin voinut saada aidon putkakuoleman. Pyysin saada
soittaa. Sain soittaa Keskipohjanmaahan ja kertoa tulevasta oikeudenkäynnistä
Kallion ahdistelemana vain muutaman sanan verran. Vartijan käytös oli jostain
syystä varsin erikoista. Missä hän mahtoi olla noin kaksi tuntia, kun ei
vastannut kutsuuni.
Valot sammutettiin putkasta toivomukseni mukaisesti
n. 22.40. Yöllä en oikein saanut unta, siksi jumppasin 15 minuuttia. Heräsin
aamulla kello kuuden aikaan. Aamulla puoli kahdeksan aikaan pääsin suihkuun ja
otin verenpainelääkkeeni. Vaihdoin vaatteitani ja jäin odottamaan putkaan, että
poliisit vievät minut oikeudenkäyntiin. Sinne lähdettiin viemään minua
poliisivartiossa kello 8.40. Oikeudenistunto alkoi kello 9.00 Savisillankatu
4:ssä.
Minun oikeustajuni mukaan yli 22 vuoden kidutus on riittävän
painava syy jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja sellaiselle oikeudenkäynnille,
jonka perusteella korkein oikeus purkaa kaikki väärät päätökset ja Suomen valtio
korvaa aiheuttamansa taloudelliset vahingot ja mittaamattomat henkiset
kärsimykset.
Videot
Erkki
Ahon videot ( 8 video)
oikeustoimi ja poliisi-blogi
Nyt minut on häädetty vävyni omistamasta kodistani
ja avioero-oikeudenkäynti on kesken. Vaimoni ei ole kestänyt tätä valtion
rikollista toimintaan.
Vahingonkorvauslaskelma ajalta 11.5.1995 –
30.6.2017
-
osakepääoma 100 857 euroa
-
toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
-
omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571
euroa
-
tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
-
henkiset kärsimykset 2 140 000 euroa
-
tilauskanta 165 911 euroa
-
kotimaan myynti 26 053 406 euroa
-
Japanin myynti 1 443 430 euroa
-
Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
-
ikkunakauppa 17 551 182 euroa
-
Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
-
Saksan hirsi 10 460 000 euroa
-
Venäjän puu 11 460 569 euroa
-
rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000
euroa
yhteensä 153 828 383
euroa
Summaan on lisättävä 1 vuosi ja 4 k 7 % korolla.
Vaadin, että
Suomen valtio korvaa minulle aiheuttamansa taloudelliset vahingot ja
mittaamattomat henkiset kärsimykset. Summa kasvaa 7 % vuodessa ja kasvaa korkoa
korolle. Valtiopetos ei
vanhene koskaan.
Huomautusaika 21 vrk.
Tuntemattomassa paikassa ulkomailla
01.01.2018
Erkki Aho
tiedoksi valtiokonttori ja
valtioneuvosto
Koiviston konklaavi –
SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset
Vakaan markan
politiikka ja Koiviston konklaavi
Koiviston
konklaavi